Harvoja asioita on vertailtu niin paljon kuin uskontoja. Kun oikein ajatellaan, se on samaan aikaan sekä hupaista että epätoivoista puuhaa. Miksi?

Jos lähtökohdaksi otetaan sana “uskonto”, siirrytään jo lähtöruudussa metafyysisille alueille. Ja epätoivo nousee siitä, ettei kukaan tavallista leipää syövä ihminen voi väittää tietävänsä, millä tavalla joku toinen harrastamansa uskomuksen sisällön mieltää. Analyysin lopputulos on virhemarginaaliltaan paljon hatarampi kuin puolueiden vaaligallupit ja kaiken lisäksi se on epäreilu. Taas voidaan kysyä: miksi?

Vaikka puettaisiin erotuomarin raitapaita päälle, ei kukaan ole vertailluissaan puolueeton. Omat mieltymykset ja ennakkoluulot ratkaisevat paljon siinä, millä asenteella taklaamme toisella tavalla uskovia. Suuri virhe onkin siinä, että me näissä omantunnon kysymyksissä luotamme omiin tuntosarviimme kuin pässi omiinsa.

Vieläkö löytyy jotakin postia Jobilta, mikä tekee uskontojen vertailusta loton kaltaista tuuripeliä?

Löytyypä hyvinkin. Vaikka kaikki eivät sielun olemassa oloa myönnäkään, niin sielullisuuden merkitys on useimpien tiedossa. Samaan käsitysten kategoriaan kuuluu henkisyys ja sinne on sijoitettava myös materialistien ja humanistien kavahtama hengellisyys. Jokaisessa mylläävät jossakin määrin sielullisuuden efektit. Tosin spontaaniset ilmaisut ovat espanjalaisessa futiskatsomossa voimakkaampia kuin suomalaisten potkupallo-ottelussa – ainakin selvin päin. Valitettavasti sielullisuus ei kaihda kirkkosaleja ja minareettejakaan. Siksi mukavilla tai vähemmän kiehtovilla fiiliksillä ei uskontojen paremmuutta voi määritellä.

Yleisimpiä ansaan ajoja tapahtuu silloin, kun henkisyyttä ei kyetä erottamaan hengellisyydestä. Siksi esim. joogasta on tullut monille kristittynä itseään pitäville ihan salonkikelpoinen henkinen ravintolisä. Eikö se sitten sitä ole?

No ei. Otetaanpa pieni pätkä rautalankaa. Henkisyys on jotakin, mitä voit harrastaa, harjoitella. Sen usein kyseenalaisiin saloihin voi päästä keskittymällä ja erilaisten mietiskelymetodien avulla. Ne reitit eivät koskaan johda ihmistä hengellisyyteen.

Miksi minä olen Jeesusta seuraamaan pyrkivä kristitty? Miksi en ole edes kokeilun vuoksi flopannut aidan yli maistelemaan muuta ruohostoa?

Henkisyyteen voit siis sukeltaa aikaa uhraamalla kuin mereen ainakin. Hengellisyys annetaan ihmiselle hänen itsensä ulkopuolelta. Raamattu vakuuttaa kerran toisensa jälkeen, että väärentämätön hengellinen elämä on Jumalan lahja. Se annetaan ihmiselle sulasta armosta, ilmaan minkäänlaisia saavutuksia ja suunnitelmallisia pyrkimyksiä. Kuten minutkin, Jumala pelastaa hädässä Hänen apuaan huutavan ihmisen juuri sellaisena kuin hän silloin sattuukin olemaan. Muutokset seuraavat myöhemmin. Jumalan aikataululla.

Tarttuiko tästä mitään sinun haaviisi? Uhraa kuitenkin vertailussasi tovin aikaa seuraavan väittämän pohdiskeluun: kristinusko ei ole itse asiassa uskonto lainkaan yhtä vähän kuin uskonnollinen elämäntapa. Todellinen kristinusko on uusi elämä Kristuksessa. Sitä sopii kokeilla. Sillä on takuu. “Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tietämään, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani”(Jeesus) Johanneksen evankeliumi 7:17.