Puhuminen on taitolaji. En nyt tarkoita small talkia, eli puuta heinää. Leppoisaa jutustelua, joka ei sen kummemmin sytytä jos ei satutakaan. Hyvien käytöstapojen sanallista ylläpitoa.

Mutta jos esiin halutaan nostaa todella arvokasta, on small talk siivottava areenalta. Mitä vikkelämmin, sen parempi. Suuret asiat kysyvät suuria puhujia. Heiltä voi odottaa punnittua puhetta – siis painavia sanoja. Et todennäköisesti kohtaa heitä ABC:n äijäringistä, vaikka toki sieltäkin saattaa löytää omanlaisiaan sanaseppoja.

Hyviä puhujia löytyy kaikilta elämänalueilta. Eivät he ole saavuttaneet mainettaan sattumalta ja luonnonlahjoilla, vaan arvostamalla kuulijoitaan. Mitä se merkitsee?

He ovat valmiita kaivamaan syvälle rakentaessaan sanottavansa. Jo ensiaske-leissaan puhujina he ovat hyväksyneet sen, että kuulijoiden mieleen on tarkoitus istuttaa käsiteltävä asia eikä ihastuttaa heitä loistavana puhujana. Kovempi tavoite kuin äkkiä ajateltuna arvaakaan.

Paljon työksensä puhuvat ovat kokeneet, että joskus on käsittämättömän helppo puhua. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että puhe olisi silloin erikoisen onnistunut. Kun on niin sanottu flow päällä, pyrkii muuten viljavaan puheeseen luvaton määrä olkia, joskus ohdakkeitakin. Kerran, Timo Soinia haastatellessani, tulin kehaisseeksi hänen puhelahjojaan (mielestä aivan syystä). Hän ei torjunut arviota, mutta totesi: – siksi on joutunut tuijottamaan katumuksen kynttilää usein ja pitkään. Ei suitsittujen vaan puhuttujen sanojen vuoksi.

Mitä puhe sitten vaatii ollakseen hyvä?

Ensinnäkin siinä tulee olla selvä ydin. Pointti. Pihvi, joka ei missään vaiheessa saa karata näkyvistä. Siksi hyvä puhe ei koskaan ole niin pitkä, että kuulijan mielenkiinto herkkupalojenkin jälkeen herpaantuu. Puhujan on tehtävä pesäero luennoitsijaan oman persoonansa tukemalla ilmaisutavalla. Se tekee hänestä katu-uskottavan.

Joskus on puhujaa arvosteltu siksi, että hän on kirjoittanut puheensa. Sellainen moite kertoo enemmän arvostelijasta kuin puhujasta. Eräs kaikkien aikojen puhujista on ollut Billy Graham. Hän kirjoitti napakat puheensa sanasta sanaan ja luetutti ne tarkasti tulkilla, siellä missä sellaista oli käytettävä. Samaan kategoriaan on luettava esim. Winston Churchill. Hänen olemuksensa ei vaikuttanut millään tavalla kutsuvalta, mutta puheet menivät kyllä sitäkin paremmin jakeluun.

Hyvin puhuttu on siis hyvin ajateltu. Todella punnittu. Sieltä löytyvät todella elämään jääneet viisaudet.

Mutta missä sitten ne ruostuvat rattaat?

Pääkopassa hyvinkin. Sinun ja minun. Jos et usko ja olet ikäihminen, niin kysy joltakin läheiseltäsi. Ajatteleminen, se käy päivä päivältä tahmeammaksi. Samoin sen ulossaattaminen. Jos sanat karkailevat ajattelematta kuin pissi vaippaan, niin tuskin levitämme kovin hyvää tuoksua ympärillemme. Viisaammasta käymme, jos pyrimme suitsimaan sanatulvaa. Tämä olisi ainakin meidän ikääntyneiden saarnamiesten hyvä muistaa. Sananlaskujen kirjassa on meille kaikille osuva havainto: ”Missä on paljon sanoja, sieltä ei syntiä puutu, mutta joka huulensa hillitsee, on taitava”. (Snl.10:19)

Kuka sitten mahtaisi olla kaikkien aikojen paras puhuja? Siihen on helppo vastata.

Jeesuksen puheet herättivät paitsi iloa, myös valtavasti peittelemätöntä kateutta.Kun häntä lähdettiin vangitsemaan, joutuivat pidättäjät itse hänen puheittensa vangeiksi.

”Ei koskaan ole ihminen puhunut sillä tavoin kuin hän.” (Joh.7:46) Näin he joutuivat toteamaan palatessaan tyhjin käsin lähettäjiensä luo.

Tämän Jeesuksen uskoa synnyttäviä puheita voimme löytää Raamatun evankeliu-meista. Varoituksen sana on kuitenkin paikallaan:
Niitä lukemalla saattaa lukijan elämä perusteellisesti muuttua. Ruostekin voi lähteä veks.