Viime viikolla oli minun vuoroni saada rokotus koronavirusta vastaan. Otin sen turvallisin mielin. Muutamat läheisistäni olivat kyllä ratkaisusta pettyneitä. Tunnen kuitenkin henkilöitä, jotka tämä joidenkin mielestä “tavallinen” influenssa on vienyt sairaalaan taistelemaan hengestään. Pari heistä on hävinnyt taistelun. Omilla hoksottimillani ymmärrän, että riskiryhmäläisenä ja ikäni puolesta itse tauti olisi minulle monisatakertaisesti kohtalokkaampi kuin sitä hillitsevä rokote.

Sen sijaan siihen eivät hoksottimeni yllä, miksi niin monia kiinnostaa suhtautumiseni pandemiaan ja erityisesti näihin rokotteisiin. Onko valinnoillani merkitystä, vaikka en tiedosta olevani näissä asioissa minkään sortin asiantuntija? Paras ymmärrykseni onkin silloin neuvonut kyselijöitä kääntymään todellisten asiantuntijoiden puoleen. Näin vakavaa asiaa ei pidä käsitellä mutu -tuntumalla.

Siinä vaiheessa on usein pulpahtanut pintaan kysymys siitä, voiko näiden ruuduista tutuiksi tulleiden viranomaisten tietoon luottaa. Samalla on paljastunut se, mikä on tuon aiemmin omistetun luottamuksen syönyt. Se on somessa riehuva informaatiovirus, joka on tartuttanut miljoonia ihmisiä pahemmin kuin itse korona. Kun se kerran on päässyt iskemään piikkinsä tiedonjanoisen ihmisen mieleen, on paluu vaikeaa. Yksi tieto kumoaa kohta toisen ja uusi päivittää edellisen. Enää ei edes koneen sulkeminen auta. Mieleen on iskenyt virus, joka vastedes saa epäilemään kaikkea pandemiaan liittyvää tiedotusta – puhumattakaan siitä – mitä jätetään kertomatta.

Näin on yhteiskunta Suomessakin jakautunut. Perinteinen luottamuksemme viranomaisiin on leimattu arkuudeksi, typeryydeksi ja laumasieluisuudeksi. Ja tässä sodassa potut maksetaan pottuina, jolloin rokotekauhuiset ja pandemiaa vähättelevät niputetaan puolestaan itsekkäiksi hörhöiksi, joilta d-vitamiinista huolimatta puuttuu kaikki vastuuntunto lähimmäisistään.

Hyvät ystävät! Ei se näin saa mennä. Rokotepiikki on ja pysyy vapaaehtoisena. Sen sijaan toinen toisemme piikittelyn lopettaminen on yhteinen uroteko. Mielipiteistämme riippumatta olemme kansana tässä kriisissä samassa veneessä. Päästäksemme kerran suvantoon meidän tulee soutaa samaan suuntaan ja olla keikuttelematta yhteistä venettämme.

Jumala siinä meitä auttakoon!