Vaikka olen kiinnostunut kultaamaan muistoja, niin palataanpa toviksi tähän aikaan. Ja sateeseen. Sillä on muuten tullut vettä. Suuria pisaroita ja pieniä piskoja. Kuuroina ryöpsähdellen kuin espanjalainen flamenco ja toisinaan lempeällä kosketuksella pisaroiden. Sadetta on riittänyt Suomi- neidolle ihan Lapin kiireestä alas Hangon kantapäähän. Jopa sinne, mihin sitä ei ole odotettu – tai vielä vähemmän toivottu. Kuten meidän kellariimme.

Luonto osaa yllättää. Niin se teki sillekin pariskunnalle, joka yli 60 vuotta sitten ra-kensi rintamamiestalomme kallioiseen rinteeseen. Alarinteen puolelle selvästikin kiireellä piikattu reikä on estänyt kellarikerrosta muuttumasta uima-altaaksi.

Tämänkaltaisista kokemuksista huolimatta mekin tarvitsemme yhä vettä. Ihan jokainen – ja mieluummin joka päivä. Meille suomalaisille veden yltäkylläisyys on ollut itsestään selvää. Meidän on työlästä käsittää, että eräs suurimmmista maapallo-amme uhkaavista tekijöistä tulee jo lähitulevaisuudessa olemaan makean veden puute.

Sinä suomalainen: osaatko olla kiitollinen ihan tavallisesta vedestä? Se on Jumalan rakkaudenlahjaa meitä kohtaan. Silloinkin, kun se kulkee tietänsä kellarin lattian kautta.

Vedensaanti täyttää vain yhden elinehdoistamme. Jos tahtoa riittää, niin jokainen voi nähdä Jumalan kädenojennuksia muitakin. Kuten puhdas ilma, juuri sopivalla etäisyydellä lämmittävä aurinko, ynnä muut taivaankappaleet. Listaa riittäisi pitkälti. Jatka sinä, kun muistelet elämäsi jokivarren maisemia.

Mutta vienpä sinut hetkeksi kuuntelemaan toisenlaisen sateen solinaa.

Yli kahdenkymmenen vuoden ajan on Seinäjoen Helluntaiseurakunnassa järjestetty ”Sateet lähetä” -tilaisuuksia. Tuo nimihän on selvä pyyntö, rukous Jumalalle. Ja Hän on totisesti vastannut lähettämällä runsaita Hengen sateita. Tarkkoja lukuja minulla ei ole – tuskin toisillakaan, mutta uskoontulleita on varmasti vähintään satoja. Vielä useammat ovat rohkaistuneet etsimään Jeesuksen läsnäoloa omaan elämäänsä.

Jumalan lähettämät Pyhän Hengen sateet ovat rakkauden sateita. Armossaan Hän on enemmän kuin halukas vuodattamaan niitä kaikkialle maailmaan. Onkin traagista, että näinä levottomina ja ahdistavina aikoina niin monet pakenevat Jumalaa. He pel-käävät Hänen kosketustaan. Samaan aikaan kuitenkin ihmiskunta kaipaa turvaa ja lohdusta. Keneltäkään sitä ei voi saada varmemmin kuin Jeesukselta Kristukselta, si-nunkin Vapahtajaltasi.

Valitettavasti minulta puuttuu kyky kuvailla kaikkea sitä rakkauden määrää, jota Jeesus on osakseni suonut. Hän puhui totta sanoessaan: – Joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, sille ei ikinä tule jano (Johanneksen evankeliumi 7:37). Tämä on ollut minun kohdallani ihanasti totta jo lähes puoli vuosisataa.

Miten on sinun laitasi? Oletko jo käynyt samalla lähteellä?