On arvokasta saada olla suomalainen ja elää Suomessa. Meillä on paljon sellaista, mistä kymmenissä maissa voi nähdä vain unta. Kuplivasta Sote-keitoksesta huolimatta meidän terveydenhoitomme on laadukasta. Sairaalat ovat hyvin varusteltuja, ja niitä pyörittää ammattimainen ja ystävällinen henkilö-kunta. Silti jokaisen toivomus on, ettei heidän käsiinsä tarvitsisi koskaan joutua. Ainakaan omien vaivojensa tähden.

Sairaus ei kuitenkaan kysy lupaa tullessaan. Iskiessään se ravistelee ihmiselämän rakenteita. Niin arvomaailma kuin aikataulutkin menevät uusiksi. Vaikka periksi ei antaisikaan, niin on opittava elämään sairauden ehdoilla. Eräs ikävimmistä ehdoista on se, että sairauksien tuomat rajoitukset vaikuttavat ihmissuhteisiin. Rakkaista harrastuksista ja niihin liittyvistä kaveripiireistä joutuu usein kasvamaan eroon. Sanotaan mitä sanotaan, niin aivan liian usein sairas jää yksin. Sairaana ei uusien kontaktien solmiminen käy ainakaan helpommaksi.
Sosiaalisessa suuntautumisessa olemme kaikki erilaisia. Omassa tilanteessani huomaan jatkuvasti, että monen kohdalla kontaktin luominen saattaa olla paljon vaikeampaa. Kuitenkin antautumalla kohtaamisiin toisten ihmisten kanssa rohkaistuu elämään juuri sellaisena kuin on. Yhteys kasvaakin ehkä parhaiten yhteisestä vajavaisuudesta.
Ensimmäisenä ei juolahda mieleen ajatus, että viheliäiset vaivamme voivat tuodakin meille uusia ystäviä. Oikein laatuystäviä. Viitisen vuotta sitten tutustuin OLKA- toimintaan ja olin kohta myyty mies. Kelpasin joukkoon kaikkine vaivoineni. Itse asiassa niistä tuli tärkein suosituskirjeeni siinä vaiheessa, kun sairauksiini pohjautuen kouluttauduin vertaistukijaksi. Sain huomata nopeasti, että vertaistuella on lähes korvaamaton paikkansa sairaaloittemme hoitoketjuissa. Lääkärit ja hoitojatkin ilahtuvat. He tietävät meidän antavan potilaille jotakin sellaista, mihin heillä ei ole mahdollisuutta eikä työkiireiltään aikaakaan.
Vapaaehtoistoiminnan yhteydessä meistä olkalaisista kuoriutui vertaistukijoita myös toinen toisillemme. Olipa sairaus mikä tahansa, niiden tuomissa henkisissä paineissa on paljon yhteistä. Vertaistukija voi välittää aivan ratkaisevaa asennemuutosta ja uutta motivaatiota sairastuneen elämään. Eikä aikaakaan, kun vertaistuki jo kulkee kahteen suuntaan. Autettavasta on tullut kuin huomaamattaan auttaja.
Maassamme toimii valtakunnallisesti yli 11 000 sosiaali- ja terveysalan järjestöä. Niiden osastoja löytyy useimmilta paikkakunnilta. On luonnollista, jos mukaan lähteminen tuntuu olevan kynnyksen takana. Mutta kerran sen ylitettyään saa tulija kohdata sellaista ymmärrystä ja myötätuntoa, mitä hän ei ole tavannut missään muualla. Uudet ystävyyssuhteet avaavat ovia harrastemahdollisuuksiin, joissa sairauden asettamat rajoitukset jäävät sivuosaan.
Mainitsin itselleni rakkaaksi käyneen OLKA-toiminnan. Useimmat mukana toimivista ovat jollakin tavalla kroonisesti sairaita. Pääsyvaatimus se ei kuitenkaan ole. Vapaaehtoinen auttamistyö toimii muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kaikissa suurimmissa sairaaloissa. Se pitää sisällään sairaalaan saapuvien opastusta ja saattamista hoitoa tarjoaviin toimipisteisiin. OLKA- sairaalavapaaehtoinen on myös valmis keskustelemaan potilaan kanssa aivan tämän ehdoilla, eikä kiirettä tunneta. Tämä asenne on OLKA -toiminnan motto.
Tarjoamalla tällaista tukea tahdomme tuoda valoa ja rauhallista myötäelämistä sairaaloiden usein ruuhkaiseen ilmapiiriin. Siitä hyötyy välillisesti koko yhteis-kuntamme. Haluamme, että sairaalaan on jokaisen hyvä tulla.
Oletko sinä miettinyt, millä tavalla itse voisit mahdollisuuksiesi mukaan olla auttamassa sairastuneita ihmisiä? Rohkaisen sinua ottamaan yhteyttä lähimpänä sijaitsevaan OLKA -toimintapisteeseen. (https://olkatoiminta.fi)