En malta olla jakamatta iloa kanssanne. Pääsin nimittäin tänään töihin lähes neljän kuukauden sairausloman jälkeen.

Kuten edellisestä kirjoituksesta ilmenee, olen ainakin omasta mielestäni ollut työkunnossa jo toista kuukautta. Mutta ei tässä maassa niin vain saa parantua työkuntoon. Testejä ja epäilyksiä riittää, enkä itsekään ole ollut niistä täysin vapaa.

Mutta nyt on pappa iloinen, että saa vielä istahtaa tutun työpöydän taakse. Radiossa kaikuu lentäjien ja lennonjohdon keskustelu. Ulko-oven avautuessa sisään tulvahtaa lentopetroolin ihastuttava tuoksu.

Asioiden arvon huomaa usein liian myöhään, silloin kun ne jo ovat karanneet käsistä. Tuskin kukaan osaa arvostaa työtä enemmän kuin sellainen, joka epätoivoon saakka on saanut ahdistua työttömyydestä. Minulle nyt suotiin vielä mahdollisuus päästä työyhteisöön, missä panostani ja elämänkokemustani aidosti arvostetaan. Tässä tutun pöydän ääressä siunaan hienoja työtovereitani ja toivon sydämestäni työnantajalle menestystä.

Tiedän toki, että paikalleni löytyisi heti pystyvämpiä tekijöitä. Mutta emmehän me ole täällä mittailemassa itseämme muilla ja muita itsellämme. Miten paljon parempi jokainen päivä olisikaan, jos malttaisimme etsiä siitä jotakin kiittämisen arvoista. Oletettavasti saisimme silloin kokea olevamme entistä pidetympiä myös toisten seurassa.

Ole Sinäkin siunattu, missä sitten oletkin!