Velka on tämän päivän sana. Saattaa olla, että useimmat ihmiset painiskelevat velkojen kanssa päivät pitkät. Elleivät omiensa, niin ainakin toisten. Erilaiset velkaantumiset piirittävät meitä joka taholta niin, ettei kukaan voi välttyä niiden vaikutuksilta. Voidaan perustellusti sanoa, että ihmiskunnalle on koittanut velanmaksun aika.

Velan kanssa pärjää aikansa. Jos taloudesta puhutaan, niin suunniteltu velanhoito on järkevän taloudenpidon perusta. Parempi olisi tietysti elää niin suu säkkiänsä myöten, ettei velkaa tarvitsisi ottaa lainkaan. Suurena isäntänä on markkinatalous kuitenkin onnistunut kahlitsemaan miltei jokaisen teollisuusmaan asukin jonkin asteiseen velkavankeuteen. Todelliset ja kuvitellut tarpeet halutaan heti, mutta niiden saavuttaminen ilman velkaantumista on tehty lähes mahdottomaksi.

Järkevä velanhoito ottaa huomioon ikävien yllätysten mahdollisuuden. Sellaisten kohdatessa  velka muuttuu mukavasta velipojasta säälimättömäksi velipuoleksi. Silloin on vaarassa särkyä kaikki. Yhtä hyvin aineellinen kuin henkinen hyvinvointi. Velallisen seura ei ole haluttua, ja siksi menetysten kyyneleet jäävät lopulta yksin itkettäviksi.

Tuntuu käsittämättömältä, että kokonaiset valtiot saattavat ajautua täysin hallitsemattomaan velkakierteeseen. Ilmeisesti se on ylivoimaista ymmärtää  ns. päättäjien keskuudessa. Meidän rivikansalaisten näyttää olevan helpompaa ihan maalaisjärkemme avulla käsittää tilanteen toivottomuus. Omassa elämässään kovia kokenut uskaltaa laulaa: “Ainahan on maksettava – eikös juu, mitä tässä maailmassa velkaantuu.” Maailman päättäjille sellaisen epäonnistumisen tunnustaminen on kai mahdotonta.

Yhteinen velkamme ulottuu myös kulutuksen ja saastuttamisen raiskaamaan luomakuntaan. Suuressa kuorossa uskallamme kyllä laulaa, että elämäntapamme on muututtava ja pian. Mutta kuka uskaltaa ja tahtoo aloittaa, kun toiset kuitenkin porskuttavat kuten ennenkin.

Jeesuksen evankelistana minun tehtäväni on kuitenkin pysäyttää kuulijani miettimään veloista vaarallisinta.

Syntivelka on kaikkien velkojen ja tragedioiden äiti. Me voimme yrittää tilkitä omaa ja yhteistä elonpurttamme sen vuotavista saumoista. Siitä puuhasta riittää jokaisella kokemusta. Helpoin – mutta tehottomin – keino on etsiä vikoja toisista. Tai ainakin todeta, että en minä nyt ainakaan sen suurempi syyllinen ole kuin muutkaan. Helpottaako Sinun ahdinkoasi jotenkin se, jos näet naapurisikin saunan olevan tulessa?

Kaikki edellä kuvaillut, eri elämänalueilla raivoavat velkakriisit polveutuvat synnistä. Kieltämällä synnin vaikutukset kiellämme samalla selviytymisen mahdollisuuden.

Ainoa kaikkia ihmisiä yhdistävä asia on ihmiseksi syntyminen ja ihmisenä kuoleminen. Raamattu lisää tähän vielä yhden lenkin: “kaikki ovat syntiä tehneet.” Tekemiemme syntien laatua ja määrää on turha ruveta mittailemaan tai vertailemaan. Jokainen syntiä tehnyt ihminen on “synnin orja“. Hän on velkaantunut – ei enemmän eikä vähemmän – kuin koko elämänsä.

Kun sitten tämä ajallinen taival on takana, koittaa tilinteon hetki. Silloin tiet erkanevat. Uudet velkajärjestelyt eivät enää ole mahdollisia. Joka orjana kuoli, hän orjaksi jäi.

Jeesus saapui ja maksoi velan jokaisen puolesta. Sen kertominen toisille on minunkin velallisen suurin kutsumus. On riemullista nähdä, kun elämänsä suurvelallinen nöyrtyy hyväksymään tuon Jeesuksen valtavan anteeksiannon. Se on Jumalan tarjoama velkajärjestely. Siitä alkaa ihmiselämän näkyvin-kuuluvin-tuntuvin-vaikuttavin-suurin muutos.

Ei ihme, että Raamattu kutsuu sitä uudestisyntymäksi. Ei ihme. Mutta kun suurvelallisesta tulee yhdessä julistuksessa täysin velaton, se on ihme se!