“Anna meille tämänpäiväinen kriisimme!”

Tuollaisin ajatuksin voi huoletta avata sanomalehden. Tai television. Tai radion. Päivänä kuin päivänä. Ja pettyä ei tarvitse. Kriisit ovat aikamme ruokaa, jota muodossa tai toisessa jaetaan jokaisen maapallon asukkaan lautaselle.

Tietenkin on suuria eroja siinä, minkälaisia kriisejä joudumme sulattelemaan. Samoin siinä, missä määrin olemme itse syyllistyneet kohtaamiimme koettelemuksiin. Vaikka kylvämisen ja niittämisen laki yleisesti ottaen pitääkin paikkansa, niin itämisajassa saattaa olla huomattavia eroja. Lisäksi oikeudenmukaisuus näyttää pakenevan kriisilautasen ääreltä. Miljoonat ihmiset joutuvat jatkuvasti kärsimään pääasiassa muiden vääristä ja itsekkäistä valinnoista. Yhden onni syöttää toiselle kriisiä.

Yhä useampi omilla aivoillaan ajatteleva ihminen on ymmärtämässä ihmiskunnan avuttomuuden. Tämä ei tarkoita sitä, että pitäisi heittäytyä fatalistiksi ja kieltäytyä omasta vastuustaan asioiden korjaamiseksi. On vain käynyt niin, että enemmistö on pettynyt ja kyllästynyt markkinavoimien ja heidän poliitikkojuoksupoikiensa ruusuisiin lupauksiin. Ajatteleva ihminen on ryhtynyt yksinkertaistamaan elämänsä reviiriä ja jättänyt pörssikurssien sahaavien liikeiden tuijottamisen kaikenkarvaisille meklareille.

Jumala on aina osannut käyttää kriisejä ihmisen parhaaksi. Hän jopa saattaa avitella itsetuntonsa uhossa kaasuttelevaa juppia löytämään todellisen kokonsa. Ja pienuutensa kohtaaminen merkitsee aina kriisiä. Jos Jumalalle ei siinä tilanteessa käännetä pyrstöpuolta, alkaa pienuutensa löytämisestä terveellinen uudisrakentaminen.

Vapauttavin kokemus on se, ettei tarvitsekaan jaksaa yksin. Minun ei tarvitse puolustaa itseäni, sillä minulla on itseäni parempi puolustaja. Jeesus vakuutti: “Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni. Ja sitä, joka minun luokseni tulee, minä en heitä ulos.” Ja: “Minun lähettäjäni tahto on se, että minä kaikista niistä, jotka hän on minulle antanut, en kadota yhtäkään.”(Jh.6:37,39)

Ei yhtäkään. Se tarkoittaa Sinua – ja minuakin. Tullessamme Jeesuksen luokse, Hän pätkii kantamamme kriisit rakennuspuiksi uuteen elämään. Ne olosuhteet, jotka yksin kohdatessaan saivat voimat ehtymään, tuntuvatkin nyt olevan voitettavissa. Pettymykset ja epätoivo vaihtuvat houkuttelevaksi tulevaisuudeksi ja eläväksi toivoksi. On helpompi hengittää. Lakkaamme huolehtimasta omasta kohtalostamme ja kiinnostumme auttamaan toisia, jotka ovat hautautumassa omien kriisiensä alle.

Siispä ojennan tämänpäivän kriisini ihan tuoreeltaan Jeesuksen käsiin.