Muutama päivä sitten supervalta valitsi johtajansa. Nyt äänestäjä katsoo tehneensä oman osuutensa. Odotusten vuori presidentin edessä kasvaa huimaa vauhtia. Oikeudenmukaisempaa tulonjakoa. Lisää turvallisuutta ja työpaikkoja. Oikeuksia vähemmistöille. “Nyt Amerikka odottaa tekoja” -uutisoi Suomen Kuvalehti etukannessaan.

Hävinneen puolueen johtajat ilmaisivat jo ennen vaaleja oman ykköstavoitteensa: estää Obamaa pääsemästä uudelleen presidentiksi. Moinen motivointi kertoo paljon ihmiskunnan käsityksistä johtajuudesta. Millä tavalla tämä toimii käytännössä, se nähtiin säälimättömässä vaalikamppailussa. Armoa ei aneltu jos ei tarjoiltukaan. Vastapuolen elämästä kaiveltiin pinnalle kaikki, millä vain vähänkin voitaisiin osoittaa toinen epäkelpoiseksi suurvallan johtoon.

Entä mitä me tavalliset torikassin kantajat sitten ymmärrämme johtajuudesta?

Ellemme muuta, niin ainakin sen, että olemme yleensä johtajille kateellisia emmekä luota heihin kovinkaan paljon. Näin on tutkittu. Suomalaisistakin vain joka kuudes luottaa poliittisiin johtajiinsa. Ajattelemme, että johtajaksi päästyään ihminen turmeltuu ja ajattelee jatkossa ensisijaisesti omaa etuaan. Valitettavasti tällaisia esimerkkejä näyttää rönsyilevän liian kanssa.

Aikaisemmin yritysjohtajat tunsivat suurempaa vastuuta kotiseutunsa hyvinvoinnista. Tämä oli nykyistä helpompaa sikäli, että johtajat usein myös omistivat yrityksen. Nyt moinen peli ei enää vetele. Osakkeenomistajat eivät palkkaa konserniinsa johtajia tuottamaan yhteistä hyvää vaan mahdollisimman suurta tuottoa sijoituksilleen. Toisten irtisanomiset merkitsevät bonuksia nykypäivän mallijohtajille.

Raamatun – ja aivan erikoisesti Jeesuksen – malli johtajuudesta poikkeaa tästä kuin yö päivästä. Jeesus ei epäröinyt asettua johtajaksi, mutta Hänen johtamistapansa oli mullistava. Niin paljon kuin nykyään järjestetäänkin seminaareja johtajuudesta, vieläkään ei Jeesuksen toimintatapa ole saavuttanut suosiota. Sopii vain kysyä miksi, vaikka rehellinen vastaus on jokaisen ulottuvilla.

Jeesuksen johtajuus ei perustunut (eikä perustu vieläkään) käskyttämiseen vaan esimerkkiin. “Seuraa minua”, kuului Hänen ohjeensa. Kuka johtaja on valmis tähän? Jeesus kulki edellä eikä vaatinut seuraajiltaan mitään sellaista mitä ei ollut valmis itse tekemään. Hän tiesi ja opetti, että esimerkin voima on kaikkein parasta johtajuutta. Siksi Hän kehotti johtajiksi pyrkiviä keskittymään toisten palvelemiseen. Joka sen homman ottaa tosissaan, nousee Jumalan yhteisössä suureksi – ainakin taivaasta päin katsottuna.

Mutta palveleminen ei ole koskaan houkutellut uraputken rakentajia. Siksi kristillisissä yhteisöissä olisi syytä tehdä kiireesti pesäeroa markkinavoimien masinoimaan johtajakuvaan. Tilalle voisi nostaa vaikkapa kuvan paimenesta. Paimeneen Jeesus samasti itsensäkin. Sitä ammattikuntaa ei mielletä johtajaluokaksi tänään yhtään enempää kuin 2000 vuotta sitten. Silti esimerkki on pistämätön. Paimen kulkee edellä ja varmistaa lampaiden turvallisuuden. Yhtään lammasta ei saneerata, että homma kävisi tehokkaammaksi. Jos susi tulee vastaan, paimen pistää oman nahkansa likoon – ei lampaiden.

Tahtoisin kohdata johtajia, jotka ovat valmiita palvelemaan. Olen saanut kohdata vaatimattomia uurastajia, jotka itsestään melua pitämättä ovat uskollisesti palvelleet seurakunnissa ja työpaikoilla yhteiseksi parhaaksi. Heidän esimerkkinsä herättää syvää kunnioitusta. Heitä katselee kuin luonnostaan ylöspäin. Kuten aitoja johtajia.