Kenelle sellainen onnistuisi? Tuskin ainakaan meille suomalaisille. Emme ole juhlista kuulua rotua. Emme sittenkään, vaikka joka viikonloppu korkataan tuhatmäärin pulloja juhlamielen löytämisen toiveissa. Monenkirjavista tuloksista saamme lukea viimeistään maanantain lehdistä.

Eilen saimme Hannelen kanssa olla aidossa juhlassa. Häät – jos ylipäätänsä mikään – on todellinen juhla. Se on suurta juhlaa kahdelle ihmiselle ja heidän läheisilleen. Se on juhlaa avioliitolle sellaisena kuin Raamattu sen ilmoittaa. Siksi juhlahumuun yhdytään myös taivaassa.

Mikä sitten tekee asiasta tai tilanteesta juhlan? Pitääkö elämyksiä jahtaavan nykyihmisen metsästää aina hurjempia – ja salli minun sanoa – sairaampia temppuja päästäkseen juhlatunnelmaan?

On toinenkin tie. Se on helpompi. Halvempi. Turvallisempi. Ja mikä parasta: se jättää paremman jälkimaun. Sellaisen, jota kehtaa hyvin mielin muistella vielä vuosikymmenien kuluttua. Mutta malta! Lataan uteliaisuuttasi vielä muutaman rivin verran.

Taattua juhlaa ei rakenneta ulkoisella koristuksella sen kummemmin kuin kuuluisilla esiintyjillä. Yleensä niillä hilataan vain odotusten lippu tappiinsa, mistä se itse tilaisuuden kestäessä valahtaa kiusallisen usein puolitankoon. Tietysti, syntyyhän siitäkin juhla: surujuhla. Tämä kaikki koskee kiusallisen usein myös hengellisiä tapahtumia.

Olennaisinta juhlassa on mukanaolijan asenne. Vertaileva, arvosteleva, kilpaileva mielenlaatu onnistuu tärvelemään vuorenvarmasti ainakin oman juhlamielen. Yleensä hapantuminen ei edes jää siihen. Kun nyt henkimaailmoista peistä taitetaan, niin arvostelunhenki ei kovin suurta rakoa tarvitse astuakseen myrkyttämään ihmiseltä juhlamielen.

Mutta osaatko Sinä pukeutua kiitollisuuteen? Oletko edes yrittänyt? Vai odottaako se kostyymi käyttöönottoa jossakin komerosi perukoilla?

Kiitollisen ihmisen kohtaaminen tekee arkipäivästä juhlan. Se ryöpsähtää ylle kuin aurinko synkän pilven takaa. Ennenkuin ehtii edes tajuta, se pukee lähellä olevatkin juhlaan – ellei sitten halua välttämättä verhoutua kateuden haalariin. Se on oma valinta.

Kiitollisuus näyttää kattavan juhlapöydän sinnekin, missä meidän mielestämme ei ole pienintäkään juhlimisen aihetta.

Vaan onpas sittenkin. Elämästä sopii olla aina kiitollinen. Elämän lahja on jatkuvan juhlan arvoinen. Äläkä edes yritä sitoa sitä vallitseviin olosuhteisiin. Vaikka olisit juuri nyt se päivänpaistetta odottava risukasa, niin Kristuksesta hohtava kirkkaus ja voima tekevät elämästäsi juhlavan ruusutarhan. Oletko antanut Hänelle siihen tilaisuuden? Oletko anonut sitä? Etsinyt? Kolkuttanut?

Ja varsinainen juhlapöytä: se odottaa.