Tuli selattua elämää takaviistoon – noita kesäkuvia kauemmaksi. Joku on saanut oivalluksen ristimällä ihmiselämän räsymatoksi. Osuva kuvaus. Selailu nostaa heti pintaan monta tilannetta, kun on ollut pyyhkimässä jalkojaan toisten mattoihin. Ja melko tuoreita ovat patiininjäljet omillakin kasvoilla. Jos oppi vähääkään kelpaa, ne saattavat tulevina päivinä jäädä harvemmiksi. Kiitos siis kulkijoille!

Mutta niistä väreistä. Yksitellen riiputettuina ovat kirkkaatkin räsyt onnettoman oloisia. Ne huutavat seuraa ja kontrasteja. Siksi samanmielisyyden tienviitat alkavat jossakin vaiheessa tympiä. Tai epäilyttää. Olenko sitä, mitä luulen olevani? Entä nuo toiset? Uskallanko tehdä aloitteen ja heittäytyä elämään ihka aidoilla väreilläni? Annanko toisten astua sisään porteistani ja vaikuttaa oman elämäni sävyihin?

Tämä pohdiskelu saattaa tiedostamaan, että en ole onnistunut kutomaan omaa räsymattoani yksin. En sitten alkuunkaan. Jeesuksen vertauksessa (Lk.12.) rikas mies röyhtäisee tyytyväisenä ja onnittelee itseään siitä mitä on onnistunut haalimaan. Sokeasti hän luulee ansainneensa kaiken itse. Hän ei näe – tai arvosta miksikään – sitä, että monet ihmiset ovat nähneet vaivaa hänen menestymisensä eteen. Kukaties suorastaan  oman elämänkutomonsa pakottamina. Viimeksi tänään neuvottiin Hesarissa menestyksen nälkäisiä: heitä tunteilu pois, järki auttaa. Kylmä, laskelmoiva järki.

Vertauksen miehen loppusaldo oli karmea. Itse Jumala sanoi hänelle: “sinä mieletön!” Enhän vain tahdo olla hänen kaltaisensa? Toivottavasti et sinäkään.

Siksi valitsen kiitoksen. Ylitse kaiken syyttelyn ja syyllistämisen. Yliajakoon kiitos kaikki selitykseni! Jääköön mutkut ja sittenkut jalkoihin!

Kaikki elämäni varrelle osuneet ihmiset ovat tuoneet oman värinsä mattooni. Siinä he nyt ovat. Enkä pysty itse edes arvioimaan, paljonko uusia puhuvia, nauravia ja itkeviä kuteita vielä loimiini saan. Mutta ihan ymmärryksellä yritän olla kiitollinen kaikista. Entisistä ja tulevista. Senkin jo tällä kokemuksella tiedän, että todellinen menestys edellyttää tuon Hesarin neuvonantajan oppien hylkäämistä.

Kenelle tulisi sitten olla kaikkein eniten kiitollinen? Aivan oikein. Jumalalle tietenkin. Hänhän on elämän loimet virittänyt jopa niiden kohdalla, jotka tänä päivänä Luojallensa puivat nyrkkiä ja sättivät Häntä kuteittensa synkistä väreistä.

Haastan sinua kiittämään heti tämän luettuasi. Aivan varmasti löydät aiheita, joiden aikaansaama kiitollisuus nostaa purjeesi myötätuuleen. Ellei sellainen heti pinon päällimmäisenä löydy, niin kaiva edes vähän. Se kannattaa.