Juuri tänään Israel pysäytti toisen Gazaan matkalla olleen avustuskuljetuksen. Kaikki voivat olla kiitollisia siitä, että verenvuodatukselta tällä kertaa säästyttiin. Mutta mistä tässä konfliktissa kaiken kaikeeaan on kysymys, siitä näyttää ainakin valtamedialla olevan kovin yksipuolinen käsitys.

Ilmeisesti kaikilla tahoilla on syyllistytty jonkin asteiseen sinisilmäisyyteen. Mutta paljon on hämmästelyssä harkittua tuomion kalastelua – vähän samaan tapaan kuin jalkapallossa kaatuiltaessa. Ilmeinen päätarkoitus lieneekin Israelin saattaminen koko maailman hampaisiin. Siihen Israelin armeijan sotilaat antoivat hätiköidyllä toiminnallaan merkittävän sysäyksen.

Nyt Hamas kerää myötätuntopisteitä vaikenemalla. Tänään se tosin ilmoitti kieltäytyvänsä ottamasta vastaan Israelin kautta kierrätettyjä avustustarvikkeita. Nälästä ja ahdingosta viis: saarto täytyy saada loppumaan ja muu maailma tukemaan terroristien peittelemättömiä päämääriä. Niistä ei – ihmeellistä kyllä – täällä ns. demokratioissa mainita edes sivulauseessa Israelin toimia arvosteltaessa.

Israelia on toistuvasti syytetty siitä, että se ei neuvottele Hamasin kanssa. Mutta miksi ei Hamasia tuomita siitä, että se ei koskaan suostu neuvottelemaan Israelin kanssa muusta kuin korkeintaan Israelin olemassaolon lakkauttamisesta?

Jokin aika sitten pääministeri Netanjahu kysyi USA:n päättäjiltä, miten he reagoisivat, jos he asuessaan New Jerseyn kokoisella alueella saisivat päivästä toiseen herätä naapurivaltioiden uhkauksiin pyyhkäistä heidät pois maailmankartalta? Sama kysymys voitaisiin esittää mille kansakunnalle tahansa. Vaikkapa Suomelle. Emmekö me millään tavalla valmistautuisi puolustamaan itseämme? Emmekö me pyrkisi kaiken keinoin estämään uhkaajaa toteuttamasta aikeitaan?

Juuri näin on Israel tehnyt. Sitä toki sopii arvostella, että se useita kertoja voimankäytössään ylittänyt meidän monien mielestä kohtuuden rajat. Mutta toisaalta: helppoahan peliä on kentän reunalta tai Tv-katsomosta arvostella. Mutta tuskin mikään valtio maailmassa suostuu neuvottelemaan sellaisen osapuolen kanssa, jonka julkisena tavoitteena on neuvottelukumppaninsa tuhoaminen. Vasta sitten, kun sellaiset uhkaukset on julkisesti ja sitovasti peruutettu, voidaan aidot sopimusneuvottelut aloittaa.

Mutta Raamattua tunteville eivät nämä tilanteet saavu yllättäen. Me tiedämme, että tilapäinen rauhakin osoittautuu tämän maailmanajan loppupelissä vain naamioksi. Kaikkein katkerimmin sen tulee huomaamaan  Israel. Ehkäpä juuri tämän viikon kaltaisten tapahtumien seurauksena muun maailman paine sitä kohtaan kasvaa sellaisiin mittoihin, että Israel taipuu tekemään epäviisaita myönnytyksiä.

Maantieteellisesti ja väestöllisesti lilliputilla ei ole jättiläisiä vastaan muuta mahdollisuutta kuin toimia ennakolta. Sitä suuremmalla syyllä, kun ihmisarvoillaan kehuskelevan EU:n ja sen humanistien puolueettomuuteen ei ole paljon luottamista.