Talluskylä on viehättävää maisemaa Savon sydämessä. “Oekeetten immeisten huastelua” kuunnellessa hyvä mieli saa lisänostetta. Surullista vain on, että Talluskylä on tyypillinen esimerkki autioituvasta maaseudusta. Monet ovet ovat sulkeutuneet viimeisen kerran.

Luovuus ei ole kuitenkaan vielä muuttanut pois Talluskylästä. Aivan sen centrumiin – neljän tien risteyksen kupeeseen – on pystytetty kyläläisten yhteinen taideteos OVI. Niitylle on tällätty pystyyn kymmeniä erilaisia ovia. Aikanaan niiden takaa on avautunut pääsy rakkaaseen kotiin… saunaan…aittaan jne. Monissa tapauksissa ajan hammas on nakertanut pois rakennukset tai kulkijat. Usein molemmat.

Oviin liittyy monenlaista tarinaa. Osa niiden tarjoamista elämyksistä on luettavissa “pihtipielistä”. Nyt ovet avautuvat enää vain muistoihin – tai yhdelle ja samalle niitylle. Nyt se vielä hetken viheriöi, mutta pian syksyn hallat puivat elämän vehreyden.

Jos ihminen sen sisimmälleen suo, näyttely on hyvin puhutteleva kokemus. Yksin taivas tietää, moniako ovia olemme elämässämme aukoneet. Tai – moniako olemme itseltämme tai toisilta sulkeneet? Onneksemme unohdus on armelias. Mutta ei aivan. Sekin on onneksemme.

Mitä enemmän omat pihtipielemme kuluvat, sitä harkitummin on syytä ovia availla. Se on läksy, jonka voi oppia ainoastaan elämän koulussa. Jumala on avannut meille kaikille oven ajalliseen elämään, jonka olohuoneissa vietämme keskimäärin 70-80 vuotta. Sitten on astuttava ulos. Tahdomme tai emme.

Mistä ovesta Sinä olet ajatellut lähteä? Oletko sitä mieltä, että kaikki uskontojen ovet avautuvat samalle niitylle? Tai ateistin vakaumuksella järkeilet maatuvasi siihen mihin kaadut. Lahoavien ovien rinnalle.

Lopultakin vain yhden oven edessä ratkaistaan jokaisen ihmisen tulevaisuus. Ihmiskunnan Vapahtaja, Jeesus Kristus sanoi: – Minä olen ovi. Kuka ikinä tulee sisälle minun kauttani, hän pelastuu. Hän käy sisälle ja ulos ja löytää laitumen. (Jh.10:9)