Tosiasioita, tosiasioita. Tai sitten fiktioita, fiktioita. Mutta mitä jää siihen väliin? Jos näitä kulkueita marssitetaan riittävän paljon nokikkain, tapahtuu vähintääkin hiipuminen, laimentuminen – tai peräti häviäminen. Jos maisema kääntyy tyystin harmaaksi, niin mistä valkoinen alkaa ja musta päättyy?

Sellaiseksi on värjäytynyt maailman kartta. Politiikassa arvot ovat olleet halki historian kauppatavaraa. Markkinatalouden messiaat voisivat omalla sarallaan kyllä tunnustaa kirkastakin väriä, mutta pelko oman henkikullan ja rahamassin puolesta pistää mukautumaan kasvottomaan massaan. Ja mitä maallinen regimentti tieteineen edellä, sitä uskonnollinen maailma pyrkii peesaamaan sosiaalisilla ruokailuvälineillään. Ideologinen liikkumatila kun uskonnoilla käy yhä kapeammaksi.

Mutta sitten tuli Isis. Ja Isiksen vanavedessä muille – pääasiassa islamilaisesta taustasta nouseville – ääriliikkeille kiire osoittaa voimaansa. Niille ei enää mustavalkoinen asetelma riitä. Tämän ajan värisymboli on punainen. Verenpunainen. Tämän päivän veri huutaa lisää verta, koston verta, väärin uskovien verta. Verta verenjanoon, kun makuun on kerran päästy.

Mikä ristiriita onkaan siinä, että rauhan tähän mielettömään verisinfoniaan voi tuoda vain: veri. Mutta silloin ei puhuta sotien kautta saavutetuista voitoista. Pönäköiden valtiomiesten ei olisi tarpeen laskea seppeleitään tuntemattomille sotilaille. Voitonparaatitkin paljastuvat vain ihmiskunnan yhteisen häpeän perinnöksi.

Rauhan veri vuodatettiin Golgatan yksinäisellä kummulla. Juutalaisten juonittelun ja meidän pakanoiden hulluuden yhteisellä murhanhimolla vuodatimme maahan Jumalan veren. Se oli ihmiskunnan vakavin yritys saada Jumala hengiltä. Mutta myttyyn meni sekin yritys.

Pääsiäisen ylösnousemusriemu on kiirinyt jälleen. Vaikka pyhät ovat tältä vuodelta takana, ethän ole päästänyt pääsiäisen voittosaattoa ohitsesi. Siinä on kutsupaikka sinullekin. Päivästä päivään, vuodesta toiseen, ajasta ikuisuuteen.

Eikä niitä seppeleitä kannattaisi  täälläkään krusifiksien juurelle kanniskella. Niillähän muistetaan kuolleita. Mutta Jeesus Kristus ei ole symboli. Hän elää. Aina vaan ja iankaikkisesti!

Toivottavasti Hän elää sinunkin sydämessäsi.