Pujottelen valtaisassa ihmisruuhkassa pitkin feria- alueen pääkäytävää. Käsikynkässä riippuva vaimo huutaa korvaani jotakin. Ymmärrän vain sen, että en ymmärrä mitään. Molemmilla sivuilla syöksyilevät toistensa kaltaiset tehosekoittimet vatkaten kyydissään kiljuvaa ihmismassaa. Jokaisen vatkaajan myyntipisteessä on oma, tehosteilla terästetty äänimainontansa. Kaikki yrittävät saada oman osuutensa ihmiskakusta, joten vahvistimien viisarit ovat sojottaneet kaakkoon jo ajat sitten.

Olemme Fuengirolan kaupungin jokasyksyisessä juhlassa, Feriassa. Sangen maltilliseen menoon tyytynyt sydänrytmini vauhkoontuu epämiellyttävään laukkaan ja ihmettelee suuresti, miksi eivät juhla-asuihin puetut hevoset tee samoin. Ehkä vielä suurempi omakohtainen kysymys kuuluu: kumpi on muuttunut enemmän, nämä juhlat vai minä itse?

Ikä on varmasti tehnyt työtään molemmissa. Mutta kun oma kuulo on todistettavasti heikentynyt, niin senkin todistusvoiman nojalla juhlat ovat käyneet vuosi vuodelta yhä meluisemmiksi. Miksi? Vaatiiko juhlamieli herätäkseen jatkuvasti enemmän desibelejä?

Se on joka tapauksessa selvää, että nykyihminen vaatii yhä voimakkaampia elämyksiä syttyäkseen juhlamielelle. Silloin lähestytään pakostakin aistialueiden äärirajoja. Jospa edes ymmärrettäisiin pysähtyä siihen, kun ne tulevat vastaan. Mutta yhä suurempi joukko on päättänyt ponkaista kunnolla aistiavaruuteen. Nautintoaineet, lääkkeet ja suoranaiset huumeet toimivat kantoraketteina, joiden avulla irrottaudutaan arkitodellisuudesta virtuaaliseen paratiisiin.

Poliittisten ja uskonnollisten ääriliikkeiden kasvava suosio kertoo samasta ilmiöstä. Ihminen ei enää tyydy omaan kokoonsa. Perinteinen kauneuskäsite ja harmonia ovat menettäneet merkityksensä. Arjesta on tullut torjuttava rasite, mutta samaan aikaan lisääntyvä vapaa-aika on tehnyt juhlamielen löytämisestä aina vain vaikeampaa.

Juhlamielen lähtökohta on hyvä mieli. Hyvä mieli ei siis ole – ainakaan aina – juhlamielen jälkeläinen, eli: sitten-vasta-joskus-kun. Hyvä mieli versoaa kiitollisuudesta olemassa olostaan. Kyky olla pienestä kiitollinen on yhtä lailla kaikkien saavutettavissa kuin se on markkinavoimien kauhistus. Hyvä mieli voi nousta jokaisen punkasta ensimmäisenä ja jättää tyytymättömyyden peiton alle nuuskimaan öisiä pakokaasuja.

Ja jossakin vaiheessa – usein jopa aivan tiedostamatta – hyvä mieli pukeutuu juhlamieleksi. Hymyilevin kasvoin se kävelee vastaan Paseolla ja kiipeää ylös Girasolin mäkeä naapureita tervehtien. Kotona se ei kiroile uutisten äärellä sitä, että joutuu osallistumaan Suomen talousremonttiin. Se kokee juhlaa saadessaan olla mukana parempaa rakentamassa. Jotakin sellaista, mikä ei rakettien savujen tavoin haihdu öiselle taivaalle.

“Hyvä mieli on kuin alituiset pidot”. (Sananlaskut)