Hupsista! Jäi kokonainen kuukausi vuodesta ilman kirjoitusta. Selitykset moiseen kutistuvat laihoiksi. Yleensähän meillä on vuoden taitekohdista paksu nippu selityksiä ja vaihteleva määrä odotuksia. Yleensä…

Muistatteko vielä Irwinin? Varmasti ainakin osa teistä – noin viisikymppiset ja siitä harmaammat. Radion kautta ovat nuoremmatkin päässeet imaisemaan jotakin 1970 -luvun suomalaisuuden nousukauden ilmapiiristä. Irwinin mainioiden melodioiden myötä monet tabut saivat kyytiä. Laulujen teksteistä vastasi edelleenkin elävä Vexi Salmi.

Liekö parivaljakon joissakin tulkinnoista ollut aikanaan syvää profeetallisuutta, mutta joka tapauksessa siitä löytyy ajatonta ihmisen olemusta tulkitsevaa sarkasmia? Vai mitä ajattelet seuraavan laulun kertosäkeestä:

Vaikka paremmaksi kaikki muuttuu, silti hyväksi ei milloinkaan.

Sehän on täysin Raamatun kanssa saman mielinen toteamus syntiin langenneen ihmisen elämänfilosofiasta. Jos asiani ovat tänään hyvin, niin huomisen projekti on tehdä niistä entistä parempia. Sairaaksi tulkitaan ajatus, että riittävän hyvinvoinnin saavutettuani keskittyisinkin nostamaan toisia samalle tasolle. Sellaisen kehityksen esteiksi nousee hetkessä lukuisia barrikadeja. Kuka ties useimpien kilpailuyhteiskunnan pelisääntöihin tottuneiden sydämistä.

Kuulenkin monta vastaväitettä. Maailmamme kehittyminen vaatii kasvua, ja kasvu puolestaan vaatii tehokkuutta. Roskaa. Mutta voimme tietysti pelata samojen sanojen sisällöillä. Kasvu, mitä maailmamme vielä viimeisenä oljenkortenaan vaatisi, on kasvua tyytyä vähempään, vaatimattomampaan elämään. Hyljätä määrä ja valita tilalle laatu. Tehokkuuden paine laskisi samalla kuin itsestään. Automaatio korvattaisiin jälleen ihmisillä, jolloin työtä riittäisi ehkä lähes kaikille.

Mutta utopiaahan tämä kaikki tyynni. Kaikkein rautaisimman barrikadin pystyttäisi ahneus. Ne maailman pari prosenttia, jotka omistavat puolet maailman kaikesta varallisuudesta, eivät ikinä sallisi sellaisen tapahtua. Eikä sellainen tulekaan tapahtumaan, sen Raamattukin selvästi ja monissa kohdin ilmoittaa.

Siksi, kun media nyt kierrättää samoja poliitikkoja ja ekonomisteja maalailemassa tulevia kasvuennusteita, ei tavallisilla hoksottimilla varustetut kansalaiset ole enää aikoihin olleet jymäytettävissä. Ellemme suorastaan tiedä, niin vähintäänkin aavistamme, että mahdollisen kasvun maksumiehet löytyvät omista postiosoitteistamme.

Näemme tämän kehityksen selvästi katsoessamme turvapaikanhakijoiden surkeiden laumojen aaltoiluja aina kotikonnuillemme asti. Tiedämme kaiken kädenväännön jälkeen kipeiden leikkausten muuttuvan lopulta todellisuudeksi, ja silloin joudumme luopumaan monesta hyvästä, mitä tänään pidämme itsestään selvinä oikeuksinamme.

Vain tämän ajallisen tuolle puolelle katsova elävä kristillisyys voi luottavaisesti tarttua tämän kirjoituksen otsikkoon. Me emme ruoki illuusioita markkinavoimien ja muiden ihmisvetoisten yritysten kyvystä rakentaa tästä maailmasta parempi asuinpaikka lapsillemme. Eväät siihen olemme popsineet itse. Ja ajallista menestystä tavoitteleva nimikristityn osa on erityisen onneton.

Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme kaikista ihmisistä surkuteltavimpia. 1.kor.15:19.