Ne ovat lapsen kasvot.
Mutta sittenkään emme tahdo sanoa: sen pituinen se. Tai: oi – niitä onnen aikoja. Kyllä Jumala on luonut meidät onnen etsijöiksi. Eikä vain etsijöiksi, vaan myöskin löytäjiksi.
Onnen onkiminen onkin sitten aivan toinen juttu. Mielikuva täydentyy, jos kuvittelet itsesi kykkimässä pilkkiavannon äärellä. Tiedät kyllä, että jään alla liikkuu isoa saalista. Mutta missä se piilee? Ja yleensä jää sulaa uimavedeksi, ja suuri saalis kutistuu sinteiksi.
Sellaista on ihmisen onnen etsintä, jos se jää erilaisten lottoarvontojen varaan. Se kuuluisa maalaisjärki puheenvuoron saadessaan sanoisi heti, että mahdollisuudet ovat olemattomat. Valitettavasti sitä ääntä kuunnellaan liian harvoin. Enemmän toista joka vakuuttaa: isoa kalaa kannattaa aina pyytää.
Nämä ovat perusasetelmat sille tosiasialle, että maailmassa on aivan liikaa onnettomia ihmisiä. Onnelle asetetaan vääriä odotuksia. Toisin sanoen: onnea etsitään vääristä paikoista.
Aurinko on onnellisten kasvojen symboli. Paitsi sisäistä mielihyvää, hymyileminen tekee hyvää kaikille kasvoille. Hymy on omien kasvolihaksien kuntosali. Paljon hymyilemällä jätämme plastiikkakirurgit puukkoineen vyötärön korkeudelle. Ja – mikä mahtavaa, hymy voi tarttua. Usko pois, suomalainen: se todellakin voi!
Siksi viisaus paljastuukin siinä, paljonko lasten seura meitä kiinnostaa. Miten sinä määrittelet sen, mikä on lapsellista ja mikä taas aikuiselle kuuluvaa? Milloin viimeksi olet kuunnellut lapsen hymysuin tekemiä havaintoja ihmeellisestä maailmastamme? Onko hymy tarttunut – edes hetkeksi? Vai hymähteletkö vain lapsen lapsellisuudelle?
Ajatellaanpa sitten sitä niin sanottua aikuisuutta. Oletko esim. tupakoitsija? Uskallatko ihan rehellisesti pysähtyä ajattelemaan, miten lapsellisen typerää puuhaa tupakoiminen on? Se ei vain näytä siltä, vaan se todella sitä on. Siinä ei ole järjen hiventäkään, eikä se tupakkateollisuuden lisäksi ole tehnyt ketään onnelliseksikaan.
Suurilla viisauksilla ei ole parasta ennen päiväystä. Hovirunoilija Aasaf päättää psalmin 73 toteamalla: – Minun onneni on olla lähellä Jumalaa.
Ei Aasaf koko aikaa temppelissä istunut onnea vaaliessaan. Hän yksinkertaisesti luotti Jumalan varjelukseen ja rukoili Hänen johdatustaan. Ajattomuudessaan ylivertainen neuvo kaikille onnen etsijöille. Sinäkin voit huoletta luopua onnesi pilkkimisestä. Raamatussa sanotaan, että kun me lähestymme Jumalaa, niin Hän lähestyy meitä. Siinä kohti käymisessä ihmisen askel on pieni, mutta se riittää. Lopputuloksena molemmat hymyilevät. Sinä Jumalan läheisyydestä ja Jumala siitä, että sinä halusit Hänen lähelleen.
Tahdotko sinä onnen kasvot?