Elämme kylvämisen ja istuttamisen hektisimpiä päiviä. Jos se stadilaisesta tuntuu vieraalta, niin tervetuloa piipahtamaan täällä Mutkankylässä. Joka tontilla ovat emännät( ynnä osaavammat isännät) pyrstö pystyssä penkkiensä vierellä. Koko luonto ahertaa uuden odotuksessa. Linnut paahtavat tuhatta ja sataa korsi suussa ja uutta hakiessaan ne syöksyvät ohitseni rääkäisemässä: – Sori vaan, saarnamies, tämä tontti on varattu!
Kaikki hamuavat kasvua tietoisina siitä, että ilman vaivannäköä se ei onnistu. Mutta kuinkahan moni niistä pystypyrstöisistä ajattelee touhuunsa liittyvää Tuntematonta Tekijää. Raamatussa se kerrotaan: kasvu tulee Jumalalta. Se koskee jopa talouskasvua. Ateistinkin ryytimaa on kasvun suhteen täysin Jumalan armoilla.
Kasvua on montaa sorttia. Jotakin tavoitellaan ja jotakin toista vastaan taistellaan. On kasvua ylöspäin ja tuiki tärkeää juurtumista. Mutta liian helposti liitetään kasvun kasvonpiirteisiin suuruus, pituus, paino jne. Eräs kasvun heimo on niin vähän toivottua, että jopa sen todellisuutta on ainakin muutamalla rivillä perusteltava.
On kysymys kasvamisesta pienemmäksi.
Muistini kompostia penkoessa tuli mieleen kaksi pienuudesta kirjoittamaani laulua. Ensimmäinen parkaisi päivänvaloon lasten leirillä  joskus 80-luvulla. Se meni näin: Pienenä vain, pienenä vain. Mua auta säilymään pienenä vain. En tahdo suureksi milloinkaan pyrkiä. Pienenä vain, pienenä vain.
Sehän on selvä rukous, vai mitä? Ja mielenkiitoiseksi asian tekee se, että Jumala tapaa kuunnella rukouksia. Tuollaisiakin. Mistäkö sen tiedän?
No – kun itse olen muutaman kerran unohtanut tämän rukoukseni, niin Jumala on lupauksilleen uskollisena pitänyt sopimuksesta kiinni. Ja sen seurauksena meille on tullut muutamia kolareita. Niissä tosin on muotoiltu vain minun peltejäni. Jumala on auttanut korjauksissa, mutta ei ole nähnyt tarpeelliseksi pyytää koskaan anteeksi.
Toinen laulu tämän vuosituhannen tuotetta ja tunnetumpi. Jos et voi pidätellä uteliaisuuttasi, niin löydät sen ensimmäiseltä levyltäni “Hyvää matkaa!” Laulun nimi on: Pienin askelin. Siinä on rennompi meininki tekijän vuosirenkaista huolimatta, mutta samalla ripaus kolareiden opettamaa nöyryyttä elämän liikennevilinässä. Pienin askelin, Herra, pienin askelin tahdon seurata Sua halki elämän…Auta, etten matkalla juokse harhaan polulta…Sinä tiedät, milloin kotiin saavutaan.
  Uskotko sinä, että Herraa voi seurata suurin – tai pitkin askelin? Mielessäni näen monen lukijan hymyilevän. On siis tullut sielläkin yritettyä. Voiman tunnossa on heitetty vilkku päälle, ja ei muuta kuin ohitukseen. “Siunaa Sinä, Herra!”
Ja jälleen Hän kuuli rukouksen. Matka ohituskaistalla tyssäsi ja ymmärrys palasi käsittämään, kenen tulee seurata ja Ketä. Nämä ovat jokaisen ihmisen koeistutuksia. Niiden kasvutuloksista harvemmin kerskaillaan.
Onko sitten kerta kaikkiaan väärin pyrkiä suureksi?
Tuskin niinkään voi sanoa. Mutta kyllä sen tien valinneen on syytä hankkia vahva rokote pettymyksiä vastaan. Ja oman suuruuden saavuttamiseksi ei ole enää varaa haikailla toisten hyvinvoinnin puolesta. Ja lopulta huipulle päästyään huomaa, kuinka yksinäistä ja tuulista siellä onkaan.
Apostoli Paavalia kutsutaan yhä kristittyjen keskuudessa suureksi. Kuitenkin hän heitti kaiken roskikseen Kristuksen tuntemisen rinnalla. Hän sanoi, että jos itseään kehumaan pitää ryhtyä, niin hänellä ei ole pistää pottiin kuin oma heikkoutensa. Johannes Kastaja oli samoilla linjoilla sanoessaan: – Hänen(Kristuksen) tulee kasvaa ja minun vähetä.
Ja mitä kaikkea pieneksi päin kasvaminen toikaan noiden miesten elämään. Kokemuksia ja kärsimyksiä, joita kukaan täyspäinen ihminen ei kohdalleen toivo. Siksi voidaankin sanoa, että pieneksi kasvaminen on oppiaineena mahdollista vain Kristuksen koulussa. Kaikkialla muualla sen voi todetakin bluffiksi.
Saas nähdä, montako senttiä taas lähtee tänä kesänä!