Kuin lento perhosen on lyhyt matka iltaan
Pian tumma puna on valo auringon
Ei lapsi leikkien tai nuori unelmiltaan
kai vielä nää, kun taival tää jo taakse jää

Syksyn sointu tumma on, siinä kaiken summa on
Jo rantaan riite ui ja halla pui kesän kukkamaan
Syksyn sointu tumma on, siinä kaiken summa on
Tanssii varjot yön, kun luomistyön laiho leikataan

                                                                    – Vexi Salmi –

Lahjakkaan tekstittäjän vahva sanoma on nousee epäilemättä omasta elämänkokemuksesta. Jatko kertoo hiekkalinnoista ja suurista suunnitelmista, jotka kuuluvat erottamattomasti nuoruuteen kuin nenä päähän. Jotain niistä jätämme itämään historian multaan. Toinen vain hivenen toista enemmän . Mutta lopulta saavumme syksyyn. Vastusteluista huolimatta kukoistuksemme kohtaa syksyn hallan, ja pitenevät varjot ojentelevat käsiään kutsuessaan meitä kohti omaa leikkuuaikaamme.

Tuo Veikko Samulin säveltämä puhutteleva laulu soi mielessäni istuessani taannoin työterveyslääkärin pakeilla. Oli tullut aika mittailla miehen työkykyä työnantajan tulevaisuudensuunnitelmia varten. Keskustelu oli verkkaista. Kumpikin tiesi, missä mennään ja mihin ollaan tulossa.

Jumala on pystyttänyt ihmiselle paljon hyödyllisiä liikennemerkkejä. Ne ovat meitä – eivät Jumalaa itseään varten. Monet niistä kertovat ihmiselämän lyhyydestä ja sen vuodenaikojen värikirjosta. Raamattua lukeva ei voi olla törmäämättä näihin merkkeihin tämän tästä. Mutta pelkkä silmät auki kulkeminen maailmassa antaa suurin piirtein samat vastaukset. Elämän keväässä katse on vielä helpompaa kääntää muualle, mutta kaarisillan jälkipuoliskolla se ei enää onnistu. Silloin taakse katsoessaan on pakko myöntää: elämä ei ole edes kämmenen levyinen vaan kapoinen. Vuodet ovat todella ohitse, ja lentomme suuntaa vääjäämättä pois kohti tanssivien varjojen syliä.

Sama viesti kohtaa meitä ihmiskuntana. Sen edessä tuntuu suuri rahvas talonpoikaisjärkeensä luottaen olevan maailman johtajia viisaampi. Valitettavasti mukavuudenhalumme tai fatalismi estävät enemmistöä kuuntelemasta sisimpänsä ääntä. Ei se kuintekaan kannata, ajatellaan. Yksi ihminen voi tehdä niin vähän. Miksi siis yrittää?

Saavumme monella tavalla suurten murrosten syksyyn. Uskosta osattomalle voi kelvata selitys kohtalon väistämättömyydesta. Kristitty voi – ja saa – nimetä saapuvan hallan toisin. Raamattu ilmoittaa monin liikennemerkein maailmaa kohtaavasta puintiajasta. Vaikka se ei meistä tunnu tippaakaan mukavammalta, niin näin täytyy tapahtua. Raamattu ei miltään osin voi raueta tyhjiin.

Tule, Jumalan jylhä syksy!