Koronaviruksessa on tosi kyseessä. Sen kanssa ei pidä leikitellä. Pitäisi aina muistaa, että minun käytökselläni on merkitystä – ties kuinka monelle muulle. Monia meistä on tartunta tai altistuminen liipannut läheltä. Se vetää vakavaksi.

Tahtoisinpa nähdä sen teräsmiehen tai -naisen, joka laskettelee laulellen läpi kaikkien rajoitusten kuin 50 -luvun tukkijätkä koskia. Ei niin, etteikö virikkeisiin tarttumalla voisi tehokkaasti vastustaa monia kielteisiä tunteita. Kuten ahdistusta, pelkoa, turhautumista, pitkästymistä, ärsyyntymistä, masennusta jne. Jatka sinä luetteloa, jos et löytänyt tuosta omia kiusanhenkiäsi. Joskus ne kuitenkin pääsevät hetkeksi niskan päälle.
Silloin ei ole itku kaukana. Sanovat viisaat, että ei niitä kyyneleitä loputtomiin kannata padotakaan. Luukkujen avaaminen helpottaa tulvavaaraa. Missään nimessä ei saa vähätellä toisen kyyneleitä. Jos sellaiseen tekee mieli, on parasta livahtaa kiireesti nurkan taakse puremaan hammasta. Mieluummin niin, että kieli on välissä.

Huumori on varmasti tarkoitettu tämänkaltaisiin tilanteisiin. Ei siis ottamaan koronaa kevyesti, vaan riistämällä siltä ilo omaan käyttöömme. Jopa keskitysleireillä parhaiten selviytyivät ne, jotka kammottavista olosuhteista pusersivat ilmoille hersyvät naurut. Tietysti rukoilemme, ettei nykyinen pandemia ajaisi ketään sellaisiin olosuhteisiin.

En tiedä, pidentääkö nauru todella ikää. Olen kuitenkin päättänyt tehdä voitavani testatakseni sitä. Aikaa kun nyt piisaa. Sen kyllä tietää, mitä tolkuton koronaa tuijottaminen saa aikaan. Veikko Lavi lauloi: “Ota löysin rantein, älä jännitä. Ota vastaan, mitä tarjoo elämä. Eihän maailmassa suremalla mitään saa, päivä päivältä vain lähestyypi maa”.

Erityisen tärkeää on, että lapset ja nuoret saavat lukea toivon olemuksestamme. Ehkä joudumme usein itkemään heidän rinnallaan, mutta hymyämme ja nauruamme emme saa heiltä koskaan pantata.

Hymyile! Jumala katselee sinua juuri nyt.