Näin unta, että olin saarnaamassa. Siinä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, sillä enhän osaa paljon muuta tehdäkään. Mutta tuo saarna – se taisi olla aika hyvä. Ainakin suuri joukko ihmisiä tuli pyytämään esirukousta. Vahinko vain, että se oli unta. Aavistelen pahoin, että joillakin saarnoillani olen enemmän väsyttänyt kuulijoita kuin herätellyt.

Kuin unta näkeväiset (Ps.126). Miten kauniita nuo vanhahtavat ilmaisut! Voi aivan tuntea leijuvansa unimaailman maisemissa. Viime vuosikymmeninä on Raamattua ja hengellisiä laulukirjoja modernisoitu raskaalla kädellä. Vahinko. En usko alkuunkaan, että Jumala tahtoisi puhutella meitä täsmällisellä virastokielellä. Nuo psalmitkin ovat runoutta tarkoitettu resitoitaviksi ja laulettaviksi – vieläpä yhdessä! Yrittäkääpä samaa puhelinluettelon kanssa.

Sanallaan Jumala saa ihmisen nauramaan, jopa pomppimaan ilosta. Raamatun lupauksiin tarttumalla moni synkkyyteen vaipunut sielu huomaa päässeensä armon aurinkoon. Toisaalta taas, Jumalan sanassa piilee paljastava voima. Se riisuu meidät vääristä luuloista ja kaikenlaisesta omahyväisyydestä. Siksi tilapäinen mollisävy on tarpeen. Sitä voisi verrata vaikka epätoivottuun uneen, painajaiseen. Itse asiassa Jumala voi hyvinkin käyttää unimaailmaa puhuakseen meille (Job 33:14-18). Näin ihmiselle avautuu oma synnillinen tila Jumalan edessä ja syy kääntyä parannukseen (2.Kor.7:8-10).

Oletko sinä nähnyt tämän kriisin aikana puhuttelevia unia? Joitakin ovat ajaneet takaa punasarviset koronavirukset. Toiset ovat unta näkeväisinä jo kirmanneet koronaviruksen jälkeiseen aikaan. Sellaisesta unesta harmittaa herätä todellisuuteen.

Mutta todellisuus on armoton. Se vähät välittää meidän mielipiteistämme. Jumala on osa todellisuutta. Hän on myös armollinen kaikille, jotka Häntä avukseen huutavat (Room.10:9-14). Avuksi huutaminen on taas jokaisen itsensä ratkaistava.

Ja saarnattava siis on. Siitä unikin muistuttaa.