Aamu-uutisissa Suomen lippu vangitsi huomioni. Liikutuin. Miten puhtaan kauniina sen värit loistivat auringossa. Ajattelin heti, että samanlaista herkistymistä olivat kokeneet Sibelius ja Koskenniemi nykymuotoista teosta luodessaan. Suomen lipun sytyttämää innoitusta on kuultavissa myös esim. Jukka Kuoppamäen ja ja Lasse Heikkilän lauluissa.

Minua puhuttelee erityisesti tuo puhtaus. Näen sen takana myös paljon verta, mutta en tahroina. Isämme vuodattivat vertaan ja antoivat henkensäkin, että meillä olisi nykyinen, puhtaudestaan mainetta niittävä Suomi.

Mutta on vieläkin merkittävämpää verta. Siitä kertoo risti. Se on Jeesuksen risti, jota on miksikään muuksi turha selittää. Lipun suunnittelu tapahtui itsenäisyystaisteluiden jälkeen. Silloin risti oli vielä kunniassaan. Ahtaina aikoina on ristilippumme äärellä unohdettu keskinäiset erimielisyydet. Tässä on niin arvokasta kauneutta, että sitä vaalimaan on kutsuttu jokainen suomalainen. Tämä Vappu on kaunis kuva suomalaisesta vastuullisuudesta. Me emme ole niin eriarvoistuneita kuin joskus ehkä tahallaan annetaan ymmärtää.

Näinä ahdistavina aikoina voi helpotusta etsiä kauneudesta. Jos malttia riittää, sitä löytyy kyllä jokaisen läheltä. Ajattelepa vaikka lapsen puhdasta iloa. Tai nuorten rakastuneiden innostusta. Enkä itse voi kuivin silmin katsella, kuinka vanhukset kulkevat rinta rinnan – jopa toinen toista pyörätuolissa työntäen. Hiljaa he hymyilevät elämälle. Sitä, mikä valoineen ja varjoineen on jäänyt taakse ja niitä lyhyitä hetkiä, joita kohden he lyhenevin askelin kulkevat.

Eikö tämä kaikki olekin kaunista! Niin tavattoman kaunista!

Kun elämä rajoitusten saartamana uhkaa turruttaa ja ahdistaa meitä, on tärkeää suunnata etsivä katse kohti kauniita asioita. Nyt ei ole oikea hetki syytellä ketään, ei edes itseä. Jokaisessa ihmisessäkin on kauneutta. Sen tulisi vain päästä esiin.

Jatkuu huomenissa…