Jostakin syystä mieleeni nousee muistikuvia tilanteista, jolloin joukkovoimalla yritettiin kiskoa taivasta maan päälle. Noudatimme uskonpuhdistajan hyvää neuvoa: “Jumalan valtakunta tulee kyllä itsestänsä ilman meidän rukoustamme, mutta me anomme, että se tulisi meidänkin tykömme” (Katekismus). Taisimme vain mitoittaa omat mahdollisuutemme yläkanttiin. Äänihän siinä meni, ja ehkä jonkinlainen hengellinen ähky tuli purettua. Sitten arki palautti raiteilleen.

Totta kuitenkin on, että jokainen uskova kantaa palan Jumalan valtakuntaa sydämessään. Ja missä kaksi tai useampia meistä on koolla Herramme nimessä, siellä tämä valtakunta ilmestyy meidän keskellämme. Läsnäolonsa Jeesus on taannut aina aikakautemme loppuun asti (Matt.18:20, 28:20).
Ehkä tämän pyynnön pääpaino on kuitenkin siinä, että kaikenlaisten kriisien ja vainojen uuvuttamat kristityt ikävöivät Jumalan valtakunnan ilmestymistä koko täyteydessään. Sehän merkitsee Herramme Jeesuksen paluuta kirkkaudessaan ja todellisen rauhan valtakunnan syntyä. Odottaessamme sitä toivomme, että Kristuksen herraus saisi yhä suuremman vallan omassa elämässämme. Rukoilemme Pyhän Hengen avartamaa näkökykyä huomata mahdollisuutemme jakaa Kristukselta saatuja siunauksia toisille. Sitä on valtakunta tänään. Raamatun ilmoituksen mukaan joudutamme silloin pienellä panoksellamme Jumalan valtakunnan esiinmarssia (2.Piet.3:8-13).

“Isä meidän” -rukouksen alkuosan sanoilla on tarkoitus kertoa, että saakoon Jumalan pyhyys, Hänen valtakuntansa menestys ja suunnitelmiensa toteutuminen nousta kaikkien omien toiveidemme yläpuolelle.