Luukkaan evankeliumissa käytetään sanaa “sillä” sanojen “niin kuin” sijaan. Molemmissa tapauksissa nousee esiin kätketty kysymys, jonka Jumala esittää rukoilijalle.
Ai – näinkö sinä ymmärrät anteeksiannon? Onko se varmasti tarpeeksi? Riittääkö, jos minä annan sinulle saman verran anteeksi, kuin sinä olet valmis antamaan anteeksi toisille ihmisille?

Tähän voi olla vain yksi vastaus: kaikki tai ei mitään. Aidossa anteeksiannossa ei tule olla mitään muttia tai takaportteja. Anteeksiantaja armahtaa myös itseään.

Usein kuulee sanottavan, että vaikka annankin anteeksi en voi unohtaa. Näin ajatellen saattaa henkilöä jäädä painamaan paitsi anteeksiantamattomuus myöskin kipeä muisto, joka puolestaan voi kasvaa loppuelämää rasittavaksi kaunaksi tai katkeruudeksi.

Jumala tahtoo antaa anteeksi kaikille ihmisille. Jeesuksen sovitusuhrin vuoksi Hän voi tehdä niin menettämättä ehdotonta oikeudenmukaisuuttaan. Kristuksen tähden jokainen syntejänsä katuva ihminen saa Jumalalta anteeksi. Kaiken ja täydellisesti.

Jumalan esimerkki kertoo meille, että anteeksi antaminen onkin tahdon, eikä tunteen asia. Vääryyden unohtaminen ei välttämättä tapahdu heti, mutta se onkin ajan kysymys. Tärkeintä on sydämen tahto antaa toiselle “kaikki” anteeksi.

Anteeksiantamuksessa elävä ihminen on vapaa. Tunto on kepeä niin Jumalan kuin ihmistenkin edessä. Tällaiselle henkilölle anteeksi pyytäminen ja antaminen on luonnollista. Hän tietää sen palvelevan kaikkia osapuolia.

“Siksi minä ahkeroinkin, että minulla aina olisi loukkaamaton omatunto Jumalan ja ihmisten edessä” (Apt.24:16).