Kiitoksia teille kaikille, joiden kanssa sain viime päivinä tarkastella maailman parasta rukousta. Se varmasti käivi kaikille ilmi, että olen jäänyt – toivottavasti pysyvästi – tämän rukouksen koukkuun.

En usko Isä meidän -rukouksen olevan malli, jota meidän tulisi orjallisesti toistaa päivästä päivään. Sitä kannattaa rukoilla vain, jos kokee sydämessään yhtyvänsä siinä esitettyihin asioihin.

Mutta väärin on vähätellä tämän rukouksen merkitystä. Viimeksi tänään kuulin radiosta saarnan, missä puhuja vihjaisi Isä meidän -rukouksen kaavamaisuuteen. Sellaisen jatkuva käyttö viittaa hänen mielestään kankeaan liturgiaan, mitä hengessä elävä kristillisyys ei tarvitse. Tämä on mielestäni julkea syytös useita kirkkoja – ja vielä enemmän – itse rukouksen antajaa, Herraa Jeesusta kohtaan. Missä vain itse saankin Jumalan sanaa julistaa, koen tilaisuuden jääneen kesken, ellen anna kuulijoilleni mahdollisuutta yhtyä Herran rukoukseen.

Joka tapauksessa Jeesus opetti kaikille opetuslapsilleen, mistä elementeistä muodostuu rukous, joka on Taivaallisen Isän tahdon mukainen ja kertoo samalla jokaisen ihmisen syvimmät tarpeet.

Rukouksen alussa nostamme katseemme kohti valkeuksien Isää. Sitten asetumme toisten rinnalle tuomaan esille yhteiset tarpeemme. Rehellistä itsetutkistelua ei rukouksessa koskaan tule välttää.

Lopuksi on aika yhdistää sydämet ylistykseen. Kiitämme ja palvomme Häntä, jolla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä, ja jonka iankaikkista valtakuntaa saamme armosta jo kantaa sydämissämme. Hänelle, vain Hänelle, olkoon kaikki kunnia. Tule pian, Herra Jeesus! Aamen!

Jumala tietää toiveeni, enkä häpeä sitä sanoa. Toivon, että Isä meidän -rukouksesta tulisi säännöllinen osa sinunkin hartauselämääsi. Mitä jos rukoilisit sen tänäänkin? Mieluiten jonkun – tai joidenkin – kanssa yhdessä. Juuri sellaiseksi se on tarkoitettu.

Ja ellei sinulla ole ketään sellaista ystävää, niin risti kätesi ajatuksella, että ainakin yksi Jorma yhtyy kanssasi maailman parhaaseen rukoukseen.