Suomi on suuri maa. Kun paljon liikkuu, sen saa huomata usein. Vielä ikämiehenäkin löytää itsensä tämän tästä seuduilta, jotka tuntuvat uusilta tuttavuuksilta. Oma osansa on tietysti sillä, että lähes kaikki paikkakunnat ovat muutamassa vuosikymmenessä pesseet kasvonsa perusteellisesti. Niiden sijoittaminen vanhoihin muistikuviin on tuomittu epäonnistumaan.

Jumalan juoksupoikana sain juuri vierailla Porin seudulla. Edellisestä – pikaisestakin  – oli vierähtänyt reilusti toistakymmentä vuotta. Sisääntuloreiteissä riitti etsimistä, kun ainoa navigaattori oli omien korvien välissä. Kaiken lisäksi isännyyttä hoiteli kolme eri seurakuntaa, joten tuttavuutta hierottiin moneen suuntaan.

Kuten yleensä, nämä seurakunnat olivat ilmeiltään erilaisia. Jo kirkkosaleista saattoi päätellä yhtä jos toista niiden toimintakulttuurista. Jos tällaista vertailua suoritetaan oikeassa hengessä, on eri-ilmeisyydessä nähtävissä Jumalan luomistyön rikkautta. Avoimella mielellä liikkuvalle vierailijalle tarjoutuu silloin oiva tilaisuus saada raikasta tuuletusta omaan hengelliseen maailmaansa.

Usein kuulee arvostelua siitä, että kristillisyys on jakautunut niin lukemattomiin “kuppikuntiin”. Joidenkin mielestä se on merkki kristillisyyden voimattomuudesta. Yleensä tällainen arvostelija on pahasti hakoteillä ja todennäköisesti omalla hengellisellä pakomatkallaan. Silloin on pakko viallistaa koko kristillinen aatemaailma.

Tuskin kukaan viihtyisi sellaisessa seurakunnassa, missä olisi ainoastaan yhden ajatus-  ja toimintamallin pakko. Myönnettävä toki on, että sellaisia yrityksiä on riittänyt halki koko seurakunnan historian. Mutta alistamisen, pakottamisen ja tuomitsemisen ilmapiiristä astuu ensimmäisenä ulos itse Kristus. Sen jälkeen koko toiminta kuihtuu vähitellen omaan mahdottomuuteensa.

Siksi Jumala on tarkoituksella muovannut seurakuntansa hyvin moni-ilmeisiksi. Vastoin yleistä harhaluuloa erilaisuus ei ole merkki siitä, että seurakunnat kilpailevat keskenään. Eri-ilmeisissä hengellisissä kodeissa on kuitenkin yksi ja sama isäntä. Jo alkuseurakunnan ajoista lähtien niiden yhteinen uskontunnustus on kuulunut: “Jeesus Kristus on Herra!”

Kaikki tällaiset seurakunnat ovat Jumalan seurakuntia. Erilaisuuksistaan huolimatta ne muodostavat yhden ainoan ja todellisen seurakunnan. Jokaisen kristillistä uskoa tunnustavan ihmisen elämä on tarkoitettu toteutumaan jonkun paikallisen seurakunnan yhteydessä. On valtavaa, että Jumala armonsa rikkaudessa kattaa eteemme runsaat pitopöydät. Niiden äärestä löytää jokainen paikkansa, missä löytyy ruokaa ja palvelustehtävä juuri hänen mentaliteetilleen sopivasti.

Minä nautin porilaisista kaikilla heidän mausteillaan. Hyvä maku säilyy pitkään.