En tahdo olla oman pesän likaaja. Siitä ei ole kysymys. Tulipahan selailtua hieman kotimaata ynnä piipahdettua vähän muitakin ilmeitä katselemassa. Se sai mietteliääksi. Terveellä tavalla – arvelisin. Ilmassa on ollut niin paljon vertailevaa puhetta siitä, kuka kansakuntien perheessä on hoitanut tonttinsa kunnolla ja kuka ei.

Presidenttimme saattoi olla tismalleen oikeassa arvellessaan, miksi olemme saaneet muutaman kerran tuntuvasti nenillemme. Olemme heristelleet opettajamaisesti sormeamme erityisesti etelän suuntaan. Kaikkein itsevarmimmat ovat näyttämässä ovea muutamille maille arvellen, että niiden rajojen takana majailee vaarallisia luusereita, joiden vaikutustiet meidän onnelaamme on kerta kaikkiaan tukittava.

Mutta uskallatko Sinä sen kuuluisan peilin eteen? Ilman mitään olemuksestasi salaamatta tai sitä rahtuakaan ehostamatta?

Katsellessani Raatteentiellä puhuttelevaa Talvisodan monumenttia ajattelin, että Jumalan yliluonnollisen varjeluksen tukemana veteraanit itseään säästämättä taistelivat meille torjuntavoiton, mitä ilman kouluissamme opiskeltaisiin kukaties tänäänkin ruotsin sijasta venäjää. Miten paljon kaunista me myöhemmät sukupolvet olemmekaan lahjaksi saaneet.

Perimmepä muutakin. Sitä kuvaavat alikersantti Hietasen sanat: – ja muutama hehtari h-tin huano peltto.

Perimämme ulottuu myös henkisille ja hengellisille palstoille. Sielläkin tarvittaisiin rehellisyyttä ja realismia. Saarijärven Paavon stoori kertoo oikein ymmärrettynä paljon suomalaisuudestamme. Joko nöyrästi puurtaen tai puristettujen hampaiden välistä ärräpäitä päästellen on perinteinen suomalainen sissi käynyt vaikeuksien kimppuun. Mutta saman kaverin on äärimmäisen vaikea luopua junnaavasta asenteestaan, vaikka viisarit neuvoisivat ottamaan kuokasta uudenlaisen otteen. Eikä se kuuluisa Sisukaan näytä oikein pärjäävän kaikenmaailman dopingin keskellä.

Suuri Raamatun tutkija Aapeli Saarisalo virkahti kerran kuunneltuaan aikansa vierasmaalaisten itsekehuskelua: – Sanotaan meistä suomalaisista mitä tahansa, olemme me kuitenkin suhteellisen rehellisiä.

Jos se on totta, niin silloin voisi Jumala olla ainakin yhdessä asiassa meihin tyytyväinen. Mitä silloin siitä, jos meitä markkinatalouden valhemaailmassa pidetäänkin lapsellisen hyväuskoisina. Totuutta, oikeudenmukaisuutta ja rehellisyyttä kannattaa olla aina hankkimassa – ei myymässä, vaikka se tuottaisikin lyhytaikaista voittoa.

Aivan korvaamatonta se on ihmisen suhteessa Jumalaan. Raskain mahdollinen erehdys on kuvitella voivansa itse rakentaa tuon suhteen kuntoon. Viimeaikainen keskustelu suomalaisten uskovaisuudesta on paljastanut, että suuri enemmistö on valinnut tuon kohtalokkaan tien.

Jospa kaikki uskaltaisivat aivan yksinkertaisesti pyytää Jumalalta, että Hän tavalla tai toisella palauttaisi kansamme ylpeän hengettömyyden tuhoavalta polulta. Jokainen voisi turvallisin mielin asettautua itse Jumalan eteen. Hän ei tee kenellekään mitään pahaa. Silloin saisimme kiittää suomalaisuuden siunauksista, eivätkä ne huonommat geenimme pääsisi niskan päälle.