– Saamme niittää, emme väsy. Saamme niittää, emme väsy.

Pienen lapsen kirkas ääni kaikui erinomaisen akustisessa Torremolinosin Evankeelisessa Kirkossa. Nuorin tyttäremme Raakel oli tuolloin 3-vuotias. Vietimme läksiäistilaisuuttamme huhtikuussa 1990. Kyynelistä ei ollut puutetta.

Mutta Suomeen saapuessamme tänne oli juuri iskemässä se kuuluisa lama. Se tuskin oli meidän syytämme, vaikka meillä olikin tuomisina omamme. Liian monia ankaria iskuja liian nopeasti. Ne painoivat mieltä maahan. Vastoin Raakelin kirkasta julistusta väsymys pääsi isännöimään. Mitä lie olimme silloin niittämässä?

Puoli vuosikymmentä myöhemmin sanoitin Miquel Cejasille laulun palmupuusta. Siinä sitä käytetään vertauskuvana kristitystä. Myrskyt voivat riepotella sitä niin, että latvukset lähes pyyhkivät maata. Mutta tuulten tyynnyttyä palmu oikaisee jälleen itsensä kohti Luojan sinistä taivasta. Se ei tapahdu omasta voimastamme vaan Hänen, joka on luvannut: – Niin kuin ovat sinun päiväsi, niin olkoon myös voimasi (5.Ms.33:25). Tämän olemme saaneet myöhemminkin useasti kokea.

Nyt on kuopus 26 ja isäpappa harmaa (missä nyt jotakin haituvaa yleensä orastaa). Nuorilla aikuisillamme ei ole häävit tulevaisuuden näkymät. Omaa vaurauttaan rakentanut sukupolveni on testamentannut heille enemmän ongelmia kuin mahdollisuuksia. Nuorilta vaaditaan yli-inhimillistä tehokkuutta, jotta he pystyisivät hoitamaan meitä vanhuksiaan – ja kuromaan pahaksi revähtänyttä kestävyysvajetta. Siinä jaksamisen taistelussa monet uupuvat ja repeytyvät palasiksi erilaisten vaatimusten paineissa.

– Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon(Jer.29:11).

Nämä ovat puolestaan ainoan todellisen Jumalan sanoja. Niitä on syytä kaiuttaa yhä voimallisemmin myös kirkkojen ulkopuolella. Mutta mistä sitten johtuu tämä huutava ristiriitaisuus Jumalan lupausten ja nykypäivän todellisuuden välillä? Miksi kuilu tuntuu vain kasvavan päivä päivältä?

Pyydän lukijaani pysähtymään kanssani ja laskemaan kätensä rehellisesti sydämellensä. Onko ihmiskunta, oletko Sinä ja minä, olemmeko me rakentaneet ajalliseksi kodiksemme annettua maapalloa Jumalan antamien ohjeiden mukaan? Voimmeko väittää, että maapallon nykyinen ekologinen ja sosiologinen tila on seurausta Jumalan äänen kuuntelemisesta? Onko tapahtunut “Hänen” tahtonsa? Onko Jumala määrännyt kehityksen tälle väistämättömän tuhon kurssille?

Tiedämme hyvin, että näin ei ole. Olemme tietoisesti valinneet markkinavoimat jumalaksemme ja aineellisen hyvinvoinnin kasvattamisen missioksemme. Tulos alkaa olla käsissämme. Saamme niittää mitä olemme itse kylväneet. Ja kaiken lisäksi olemme loppuun väsyneitä.

– Minä olen tullut tuomaan elämän ja yltäkylläisyyden (Jh.10:10)

Vielä eräät – ja kaikkein merkityksekkäimmät sanat. Ne lausui maan päälle laskeutunut Jumala, vapahtajamme Jeesus Kristus. Jumala ei luonut ihmistä saastumaan ja saastuttamaan. Kaikkiviisaudessaan Hän kuitenkin tiesi, että niin siinä tulee tapahtumaan.

Osaatko – ja tahdotko – Sinä kiittää Jumalaa siitä, että Hän ei jäänyt voivottelemaan ihmiskunnan epäonnistunutta pörssikeinottelua. Rakkaudessaan meitä kohtaan Hän valmisti uuden tien elämään ja yltäkylläisyyteen. Meidän on vain hyväksyttävä se, että omat valuuttamme eivät koskaan riitä tiemaksuksi. Kelpaavaksi jäävät vain Jumalan armo ja usko Jeesukseen Kristukseen ja Hänen lupauksiinsa.

Kirjoitan näitä rivejä tietoisesti kahden maan kansalaisena. Omalta osaltani olen vähintäänkin keskiarvon verran syyllinen ihmiskunnan loppulaukkaan. Mutta Jumalan armosta olen saanut uskon kautta Jeesuksen sovitustyöhön myös taivaan kansalaisuuden. Sen etuisuuksiin kuuluu rikas sisäinen hyvinvointi ja Jeesuksen lupaama yltäkylläisyys. Se saisi tietenkin harmauden keskeltä nousta kirkkaammin esille, mutta siellä se kuitenkin on. Ja mitä synkemmiksi ajan horisontit painuvat, sitä kirkkaampana kutsuu Jumalan valtakunnan aito valo.

Takaisin tulevaisuuteen tuo eteeni jälleen tutun elonpellon Espanjan Aurinkorannikolla. Se Turistikirkko, jota sain olla synnyttämässä vuonna 1979, on kutsunut harmaantuneen vaarin evankelistakseen tulevaksi kevätkaudeksi. Harmauteni keskellä olen innostunut! Sitä minulta kuulemma odotetaankin. On sitä aikoihin eletty! Että näin vanhalta mieheltä!

Odotan pestiä lähes yhtä täpinässä kuin 34 vuotta sitten. Kaikkea se tulevaisuus tuo tullessaan!