Täällä sitä ollaan. Oltu jo kolmisen viikkoa. Down by the laituri. Hyttysiä odottelemassa.

Sangen usein olemme viettäneet aamurukouksemme pihalla. Mutkankylän mutkattomassa rauhassa. Linnut ovat tosin äänensä avanneet jo kirkkaiksi, mutta se konsertti ei rauhaamme järkytä.

Teenpä Sinullekin maisematestin.

Ensimmäinen kuva on erityisesti monen nuoren urbaani unelma. Näet stadionin täpötäynnä väkeä, täydessä täpinässä. Lavalla heiluu joku stara. Väliäkö sillä, onko hän rockmaailman  kiintotähti vai kuulijansa lumoava hypersuper saarnaaja. Joku ihminen kuitenkin. Ja siellä, kaiken ryysiksen keskellä, näyttää olevan juuri Sinun kokoinen paikka. Kutsuvasti tyhjillään.

Mutkankylän estraadilla on hälyttävän paljon tilaa. Se on sitä, mitä jotkut sokeat kutsuvat autioituneeksi maisemaksi. On pehmeitä mättäitä mistä valita. Ole hyvä!

Mikä on valintasi? Kumpaan maisemaan asettaudut?

No niin, vastaat! Sehän riippuu tietenkin tilanteesta. Ja fiiliksestä.

Riippuupa hyvinkin, jos annat sen riippua. Mutta nyt onkin kysymys siitä, kumpaan maisemaan Sinä haluaisit a-set-tau-tu-a. Ihan siis olemaan, eikä vain spontaanisti piipahtamaan. Kaikkine sieluinesi ja karvoinesi.

Jotkut ovat olleet vakavasti huolissaan siitä, että kesäiset massatapahtumat uhkaavat menettää suosiotaan. Jos näin todella on, niin minusta se kertoo meistä suomalaisista vaihteeksi jotakin rohkaisevaa. Ohjelmoiduista kaljanjuontikilpailuista luopuminen puhuu muustakin kuin pelkästä kyllästymisestä. Se ei vain totea “näin en voi jatkaa” vaan ymmärtää myös, että “näin ei voi jatkua”.

En vastusta viihdekulttuuria. Olen itse vasta lähes seniori-iässä päässyt jyvälle laadukkaan taiteen syvällisestä merkityksestä. Nyt on vain niin, että emme pysty enää elämään viihteellä emmekä viihteen ehdoilla. Kärjistetysti asia voidaan sanoa niinkin, että kohta emme enää pysty ostamaan itsellemme viihdettä. Hunajan makuun päässyt egomme kaipaa yhä uusia kicksejä, mutta niiden hinta karkaa käsistämme kuten yhä useamman työpaikat.

On korkea aika totuttautua uusiin maisemiin. Onneksi niitä on harvinaisen viljalti meidän suomalaisten ulottuvilla. Hyvin edullisia – jopa euron kurssilla ilmaisia. Niihin tutustuminen auttaa meitä samalla henkilö- ja perhekohtaisessa downshiftaamisessa. Ihan totta! Älä haikaile poliitikkojen kuorossa talouskasvun pelastusrenkaan perään. Sitä ei enää tule. Ole onnellinen, jos Sinulla on edes jonkinlainen kiinnitys mökkikulttuuriin. Kehitä sitä! Siitä saattaa jo piankin muodostua pääasiallinen maisemasi.

Parhaat elämykset ovat ikiaikaisia. Kuluttajiksi kasvatettuina meillä on suuria vaikeuksia ymmärtää tätä. Vielä vähemmän hyväksyä. Siksi nousemme yhä uudelleen barrikaadeille. Olemme vain liikaa elämän lisäaineiden ja virtuaalimaailman turruttamia nähdäksemme, että tyhjän saa pyytämättäkin.

Ikiaikainen tuo pelikentälle Jumalan. Vaikka et hyväksyisi Häntä maisemaasi, niin siellä Hän vain on. Sulje silmäsi, tuki korvasi ja pure kieltäsi, niin elämäsi kipu ja autius pakottavat Sinut miettimään, mitä elämäsi maiseman takana oikein sitten on.

Siellä voisi olla “Kuka”. Ikiaikaisen maiseman rakentajana Hän on – hämmästyttävää kyllä – varannut parhaat elämykset vaatimattoman elämän kehyksiin. Myrkkyä markkinataloudelle, mutta mannaa uupuneelle.

Niin. Elääkö Sinulle urbaani unelma vai luonnonhelma? Äänekkään enemmistön joukkovoima vai hiljaisuus, jossa kuulet oman sydämesi lyönnit? Ensimmäiseen maisemaan todennäköisesti häivyt, toisessa varmasti löydyt.

Mutta näyttääkö se Sinusta pelottavan tyhjältä?

Ihmekös tuo. Sieltä puuttuu jotakin.

Sinä!