Sain joitakin aikoja sitten yllättäen puhelun eräältä hyvin vaikutusvaltaiselta henkilöltä. Hän kertoi minulle asioita, joista tulisi koitumaan minulle suurta hyötyä. En malttanut pysyä nahoissani.
Niinpä päätin jouduttaa asioiden kulkua. Otin oma-aloitteisesti yhteyttä toiseen henkilöön. Esitin hänelle saamani lupauksen, mutta lisäsin siihen muita omaamiani tietoja saavuttaakseni itselleni mahdollisimman myönteisen ja nopean ratkaisun. Näin luulin, kunnes jäin kiinni.
Kuka minut käräytti?
Ei kumpikaan näistä mainituista henkilöistä. En ollut puhunut varsinaisesti perättömiä. Mutta olin liimannut toisen ihmisen sanomisiin jotakin sellaista, mikä ei niihin kuulunut. Itse pidin asiaa aivan vähäpätöisenä, enkä heti ajatellut sitä sen enempää.
Mutta joku oli toista mieltä. Se joku oli Jumala ja Hän otti minut kiinni.
Omaatuntoani alkoi kärvistellä. Se oli tosin reagoinut prosessiin jo aikaisemminkin, mutta en kokenut tekeväni mitään suoranaisesti väärää. Nyt oli sitten koittanut aika jatkaa rehellisyyden opiskelua kantapään kautta.
Omatunto on ikäänkuin Jumalan ihmiseen asentama valvontakamera tai – tutka. Jos ymmärrämme sen arvon emmekä päästä sen linssiä likaantumaan, niin se pelastaa meidät jo etukäteen monesta kiipelistä. Minun – kokeneen saarnamiehen – pitäisi olla tästä harvinaisen hyvin selvillä. Mutta niin jälleen pääsi käymään, että minun piti tulla suuren poltteen kautta tietoiseksi omasta syntisyydestäni syntisen ihmiskunnan keskellä.
Aluksi ajattelin, että kyllä polte rauhoittuu nopeasti kuin päänsärky Buranalla. Mutta Jumalan edessä ei ole pieniä syntejä ja suuria syntejä. Iltaa kohden ahdistukseni kasvoi ihan fyysisestikin sellaisiin mittoihin, että minun oli ryhdyttävä siihen, minkä tietäisin kuitenkin edestäni löytävän.
Kirjoitin sähköpostin henkilölle, jonka päätöksentekoon pyrin tietoa manipuloimalla vaikuttaa. Tunnustin sen ja pyysin anteeksi. Vielä siitäkin huolimatta oli seuraava yö karmaisevaa sielun hierontaa, jota ei ole mukava muistella. Seuraavana päivänä sain puristaa tämän henkilön kättä ja ottaa vastaan hänen anteeksiantonsa. Vasta sitten alkoi todella helpottaa.
On ihmiskunnan kokoinen tragedia, että omatunto on päästetty laajalti kuoleutumaan. Oikean ja väärän hämärtyminen on johtanut maailmanlaajuiseen luottamuspulaan, jossa kaikki epäilevät kaikkia – jopa itseään. Jos ihminen päästää omantuntonsa kuihtumaan hengiltä, niin samaan arkkuun haudataan myös jotakin muuta elintärkeää.
Se on synnintunto. Ilman synnintuntoa ei kukaan ihminen tule tuntemaan Jumalaa. Ja ellei ihminen tule täällä eläessään tuntemaan  syntiensä sovittajaa Jeesusta Kristusta, on hänen loppunaan ikuinen ero paitsi Jumalasta myös kaikista rakkaistaan. Kaikesta, paitsi ikuisesta synnintunnosta.
Siksi olen äärettömän kiitollinen, että sain kuulla Jumalan äänen omassatunnossani. Ja kun en siihen suostunut heti reagoimaan, Hän sytytti sisälleni polttavan synnintunnon. Se ei ollut rankaisua, vaan rakastavan Isän lapsestaan välittävää huolenpitoa.