Tämä ei ole joulurauhan julistus Turusta. Mutta miten viisaasti ihminen tekisikään, mikäli liittäisi tämän yleispätevän varauksen jokaiseen suunnitelmaansa. Siihen kaikkein varmimpaankin. Kaikkein innokkaimmatkin Jumalan hautaajat ovat hekin täysin Jumalan armoilla, uskovat siihen taikka eivät.
Toisinaan Jumala vetäisee maton ihmisen suunnitelmien alta äkkiä, etukäteen varoittamatta. Taikka sitten omiin pässisarviinsa luottava ei ole suostunut sisimpänsä hiljaisia varoituksia kuuntelemaan. Jos sellaiseen pisteeseen on ajauduttu, ei silloinkaan löydy eroa uskovaisen ja kieltäjän välillä. Jalat katoavat yhtä lailla molempien alta.
Mutta miten siitä eteenpäin? Mitä Jumala sitten suo?
Uskovalleen Hän ilmaisee itsensä pystyyn auttajana ja rohkaisijana. “Sinun valintasi oli väärä. Minun täytyi tällä kertaa kampittaa sinut, ettei syntyisi vahinkoa. Toisille ja sinulle itsellesi.” Ilmeisesti omien kokemustensa ruokkimana Daavid rukoilee psalmissa 139: Tutki minua, Jumala, ja tunne sydämeni, koettele minua ja tunne ajatukseni. Ja jos näet tieni johtavan vaivaan, ohjaa minut iankaikkiselle tielle. Pystyyn kömpiessään kristitylle palaa ymmärrys, että suuressa rakkaudessaan Jumala on palauttanut hänet järkiinsä.
Ellei Kristus ole vielä päässyt ihmisen sydämen Herraksi, ovat Jumalan suomat kompastelut toistuvia kutsukirjeitä. Mahdollisuudet niiden edessä avautuvat samalla tavalla kuin Egyptin faaraolle Jumalan lähettämien vitsauksien kohdatessa. Toinen jatkuu hammasta purren ja suuntaa muuttamatta syvemmälle paatumukseen. Vaihtoehtona on vähintäänkin pysähtyminen ja sen jälkeen suunnan muutos. Yleensä se merkitsee täyskäännöstä kuten Raamatun Tuhlaajapojan kohdalla. Ja juuri sen mahdollisuuden Jumala jokaiselle suo. Tässä tapauksessa “jos” -sanan voi huoletta unohtaa.
Uusi vuosi ja uusi sataluku blogeissani alkavat tuoreesta kokemuksesta, kun matto katosi omien jalkojeni alta. Lähdin Suomesta Espanjaan 16.1. palatakseni takaisin kuten normaalisti joskus toukokuussa. Vaan sitäpä ei Jumala suonut. Sallinut Hän sen kenties olisi, mutta silloin olisi paluu voinut hyvinkin tapahtua uurnassa. Sain kuitenkin armon kuulla sairauskohtauksessa Jumalan äänen. Siksi palasin Mutkankylän nietosten keskelle jo 20.1. Olen kiitollinen, että saan olla tästäkin kokemuksesta teille kertomassa. Kiitollisuus kohdistuu Jumalan lisäksi myös suureen ystävien joukkoon, joka on rukouksin ja yhteyden otoin kirkastanut rakkauden ja aidon ystävyyden olemusta.
Elämä Jumalan valtakunnassa ja Hänen kutsumuksessaan on sikälikin turvattua, että Jeesuksen omanaan ei koskaan joudu yt -neuvotteluiden uhriksi. Hänellä löytyy tehtäviä kaikkiin elämämme vaiheisiin. Kuin ovat päivämme, niin ovat myöskin voimamme. Näin on Kaikkivaltias luvannut. Ja Hän on antanutkin näkyä siitä, millä tavoin voisin tulevina päivinä Kristuksen lippua kantaa koti-Suomessamme. Sitä näkyä haluan kehittää ja toteuttaa.
Jos Jumala suo.
Ja erellensä sun lipun kantamistas siunatahan monien ystävien mielissä!