Todellisia joululahjoja löytyy tietysti tasan yksi. Mutta tunnustettava on, että monet vähäisemmät kohteet ovat onnistuneet liian usein vangitsemaan minunkin mielenkiintoni. Niitä on ollut mukava saada ja enemmän tai vähemmän sopivia huomionosoituksia on itsekin yrittänyt kylvää läheisilleen.

Sellaisissa aikeissa pakkasin autoni ja oman sisimpäni pari viikkoa ennen joulua ja suuntasin Etelä-Suomeen. Tokihan näin pappaiässä lapsenlasten ilahduttaminen leijui mielessä päällimmäisenä. Aikuisten kanssa solmittua sopimusta jonninjoutavan krääsän välttelemisestä kunnioitin mielelläni. Se asenne onkin mielestäni ehkä toiseksi paras joululahja.

Tunsin rottinkia rinnassa, kun sain istua kutsuvieraana kirkon etupenkissä kuuntelemassa Mika Pohjosen mahtavaa laulantaa. Kun osaa oikein kunnolla laulaa, niin kaikenlaiset ämyrit ovat vain esteinä elämyksen uppoamiselle sydänsopukoihin. Kouluaikaisten kavereiden kohtaaminen oli suuri lahja sinänsä. Ilman hintaa sai omistaa vuosikymmenien takaisia muistikuvia – poskirypyillä koristeltuina.

Kontin tyhjäämisen jälkeen jouduin yllättävän lahjavyöryn alle. Kotimatkalla tapasin miehen, jonka kanssa jaoin värikkäitä kokemuksia neljän viimen vuoden aikana Espanjassa. Ajattelin jo monta kertaa miehen menehtyvän karun katuelämän pyörteissä. Tilanne näytti toivottomalta. Mutta sinä iltana sain istua hänen vieressään joulujuhlassa. Turistikirkon ystävät olivat saaneet hänet lähtemään Suomeen, ja niin näyttää paholainen menettäneen jo varmana pitämänsä saaliin. Oikein täytyi muutaman kerran sivulleen vilkaista, että onko hän todellakin siinä.

Seuraavalla viikolla sain Jumalalta vielä uuden ystävän lahjaksi. Olin laulamassa ja puhumassa ruoanjakotilaisuudessa. Eräs mies heittäytyi epätoivoisena kaulaani. Elmän myrskyt olivat lyöneet syvät uurteet hänen kasvoihinsa. Omaiset ja lapset olivat sulkeneet ovet yhteyteensä. Edessä ei odottanut mitään muuta kuin yksinäisyys ja kuolema.

Keskustelimme ja sovimme tapaamisesta. Sen jälkeen niitä on tullut useitakin. Nyt, kolmisen viikkoa myöhemmin hän on ollut kaikkien ihmeeksi selvänä. Suljetut ovet avautuvat yksi toisensa jälkeen. Sairaalan antama porttikielto on kumoutunut. Tie täydellisempään kuntoutukseen on valmistumassa. Ja mikä tärkeintä: tietoisuus siitä, että elävä Jeesus Kristus on omalla voimallaan ollut kaiken tämän myönteisen kehityksen vaikuttajana.

Jos taivas ottaa vielä lahjatoivomuksia vastaan, niin ainakin Amigo toivoisi tämäntapaisia lisää. Niiden avautuminen saa omat vaivat ja vaikeudet kutistumaan. Keskittymällä toisten auttamiseen saamme havaita, että Jumala todellakin pitää meidän tarpeistamme huolen. Niinhän Jeesus on luvannut.