Usko “Raamatun” Jumalaan on maassamme valahtanut lehmänhännän profiiliin. Ja mitä lähemmäksi saavumme kohti Suomi-neidon helmaa, sitä julkeammin sanoudutaan irti Raamatun opetuksista. Suvaitsevaisuus on tämän päivän messias. Sen nimessä voidaan säälivästi antaa kristittyjen pitää Jumalansa ja Raamattunsa, kunhan eivät tuppaa häiritsemään tavallisten ihmisten elämää.

Jos usko Jumalaan on hakusessa, niin paholaisesta – eli Saatanasta – on tehty standup -koomikko lähes areenalle kuin areenalle. Myös noidille ja velhoille ovat koulujen ovet avoinna siinä, missä suvivirsi ja enkeli taivaan katsotaan lapsille liian ahdistaviksi. Ja helppoahan paholaisen olemassa oloon on uskoa, kun sen tekosia ovat uutiset ja aviisit pullollaan. Mutta paholaisen todellisesta vaarallisuudesta omalle kohdalle ollaan autuaan sinisilmäisiä. Lystikkään rokkihahmon todellisia kasvoja ei naamarien takaa nähdä – ennenkuin on liian myöhäistä.

Minulle kävi kolmisen viikoa sitten erikoinen tapaus. Olin aidolla innolla valmistautumassa matkalle Ruotsiin. Vanhojen tuttavien kasvot olivat juosseet mielessä jo päivätolkulla. Hienoja tapaamisia ristinlipun alla oli edessä. Kunnes: muutamaa päivää ennen lähtöä ääneni alkoi kadota päivä päivältä. Ystävät rukoilivat lahden molemmin puolin, ja itsekin yritin pistää vähäisen uskoni peliin. Lähes mykkänä lähdin lentoa edeltävänä päivän ajelemaan kohti Helsinkiä.

Mutta lähtöaamuna olin aivan jumissa. Ei kuumetta, ei yskää, mutta ei ääntäkään. Ja minun kun piti menemän puhumaan ja laulamaan Herrastani. Niillä eväillä se ei onnistunut, ja niin peruin matkani viime tingassa. Sinne menivät lentoliput ja hauskat odotukset.

Jälkiviisaus on poikaa, ja sen viisauden lajin me kaikki yleensä hallitsemme kiitettävästi. Olinko epäuskoinen jäädessäni rannalle? Vai olinko uskossani järkevä, enkä lähtenyt pyörittelemään mykkäkoulua ruotsinmaalle? Siinäpä sitä kättä väännettiin ja masennusta häädettiin päivä muutama.

Jatkon ehkä arvaattekin. Kahden päivän kuluttua ei käheydestä ollut tietoakaan. Kantrisointu rahisi kuin lännen mailla. (Huokaus)

Kohtasinko tässä episodissa paholaisen vai Jumalan. Pohdipa sinäkin sitä – ja kenties joitakin omia kokemuksiasi – mielessäsi. Itse olen päätynyt sille kannalle, että tapasin tällä pelikentällä molemmat. Jeesuksen asioilla lähdin liikenteeseen. Siksi uskon Hänen olleen mukanani koko matkan. Mutta aivan kuten joitakin kertoja aikaisemmin, paholainen pääsi (sai luvan) ampua torpedonsa. Ehkä minun uskolleni suotiin testi, jota en tällä kertaa läpäissyt. Mutta summa summarum: kaiken jälkeen Job-Amigo sai tuntea rakkaan Herransa kosketuksen, ja terveys palautui tutuille 70 -vuotisraiteilleen.

Ota koppi näistä kokemuksista. Jumala ja paholainen ovat sinuakin lähellä. Jos jälkimmäinen on saamassa kuristusotteen, huuda edellistä avuksi. Se helpottaa taatusti. Ja pääseehän sinne Ruotsiinkin ehkä myöhemmin.