Oletko levoton? Puristaako stressi? Kylmääkö pelko? Vaikeuksia keskittyä??? Voit jatkaa listaa itse.

Jos mikä leimaa nykyhetkeämme, niin rauhattomuus. Se jäytää elämää pienestä taaperosta lähtien paisuakseen aina mellakointiin ja kauhistuttaviin sotatoimiin. Pienestä se alkaa vierivä lumipallo tai kaiken tuhoava metsäpalo. Valloilleen päästyään kukaan tuskin edes muistaa mistä liikkeelle lähdettiin.

Jos syyllisiä rauhanjärkyttäjiä halutaan etsiä, niin kohteita kyllä löytyy. Yhteistä niille on, että ne paikallistetaan oman itsemme ulkopuolelle. Se antaa kuitenkin vain hetken rauhan – jos sitäkään. Liitymme Don Quijoten seuraan ja huomaamme kohtaavamme aina vain uusia tuulimyllyjä. Kun hyökkää niiden kimppuun, menettää rauhan lisäksi vielä voimansakin. Ystävätkin kaikkoavat käymään omia taisteluitaan.

Hypätäänpä alas hevosen selästä! Jahtaammeko rauhamme varastajaa sittenkin väärästä suunnasta? Olisiko aika pysähtyä ja esittää kysymyksiä myös itselle? Monet ovatkin uskaltaneet sen tehdä, ja niin on syke alkanut rauhoittumaan. Ratkaiseva kysymys kuuluu:

Miksi olet, sieluni, minussa niin levoton? Psalmeissa 42 ja 43 sama kysymys toistetaan kolmasti. Samaan ongelmavyyhteen liitetään myös masennus. Kumpi lie ensin? Ruokkiiko masennus pitkittyessään levottomuutta vai levottomuus uuvuttaessaan masennusta? Kumminpäin vain, niin rauhattomuuden verstas löytyykin sisältämme. On syytä laskea syytösten peitset.

Jokaiseen kysymykseen putkahtaa mieleen samanlainen neuvo. “Odota Jumalaa! Sillä vielä minä saan kiittää häntä, Pelastajaani, minun Jumalaani.” Tottahan sinä tunnet pelastajasi nimen? Erehtymisen vaaraa ei sen suhteen ole. “Ei ole taivaan alla ihmisille annettu muuta nimeä, jossa meidän tulisi pelastua.” (Apt.4:12) Ja se nimi on siis Jeesus Kristus. Hän antoi lupauksen, jolla on elinikäinen takuu: “Rauhan minä jätän teille: minun – sen minä annan teille. En minä anna teille niin kuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko levoton älköönkä pelätkö”. (Joh.14:27)

Muutama päivä sitten olin erään ystäväni hautajaisissa. Olimme tunteneet toisemme viitisen vuotta. Koko tuon ajan hän oli käynyt taistelua syöpää vastaan. Minuun teki lähtemättömän vaikutuksen hänen levollisuutensa. Kun parantumisen toivo vaihtui kuoleman odotukseksi, ei ystäväni rauha järkkynyt. Sellainen on Jeesuksen antama rauha. Se ei hylkää tuonen virran rannalle vaan saattelee turvallisesti yli. Aina täydellisen rauhan maahan asti.