Viime syksystä lähtien olen puhunut seurakunnissa Jeesuksen paluun läheisyydestä. Raamatun ilmaisemat ajanmerkit ovat jokaisen nähtävissä. Toistuvasti olen joutunut tekemään sen huomion, että tämä ei ole ollut suosittu puheenaihe. Monet kuulijoista ovat olleet silmin nähden vaivautuneita, vaikka en omasta mielestäni ole esittänyt asiaa ahdistavasti. Voinhan tietysti olla väärässä.

Joulun tienoilta lähtien olen itse kokenut hyvin vahvasti, että ihmiskuntaa odottavat raskaat koettelemukset – siis ennen Jeesuksen paluuta. Kun reilu kuukausi sitten vierailin Espanjassa, sisäinen polte kypsyi varmuudeksi. Tästä on puhuttava Jeesuksen omia sanoja siteeraten ja niihin liittyvistä tapahtumista kertoen. Korona oli silloin vielä pääasiassa Kiinan ongelma, jota meillä Euroopassa päiviteltiin. Viikko sitten pidin ehkä painokkaimman saarnan otsikolla “Minä tulen pian”. Virus oli saapunut Suomeen. Mainitsin, että kohta saatamme olla tilanteessa, missä emme voikaan enää vapaasti tavata toisiamme seurakunnissa ja kansatkin sulkevat rajojaan toinen toisiaan epäillen.

Nyt ovat kadut ja raitit autioitumassa. Maailman kansalaisina me tunnemme pienuutta ja avuttomuutta näkymättömän vihollisen edessä. Monet meistä – kuten itsekin – kuulumme ns. riskiryhmään. Ja vaikkei kuuluisikaan, valtaa mielen huoli rakkaista lähimmäisistä. Se kaikki on inhimillistä, eikä kysele ihmisen vakaumusta. Mutta ennemmin tai myöhemmin nousee ajatuksiin kysymys: mitä sitten, jos ei selviydykään tästä? Epätietoisuus on raivannut turvallisen hyvinvointimme hetkessä. Melkein nipistää itseään, että onko tämä edes totta. Tähän asti kaukana eläneet kriisipesäkkeet ovat tunkeutuneet luoksemme.

Eilen ajellessani pohdin, että avaisinko blogissani päiväkirjan siksi ajaksi, kunnes pian lisärajoituksiin pakottava pandemia helpottaa – tai kunnes en ehkä pysty enää blogia päivittämään. Minkä laittaisin päiväkirjalle nimeksi?

Aukaisin radion. Juuri samalla hetkellä alkoi Juha Tapion laulu “Kun vielä ehtii”. (https://www.youtube.com/watch?v=2Ja_OiBmH4s)

Siinä se oli! Kun vielä ehdin kertoa ihmisille kaikkein tärkeimmästä, eli Jeesuksesta Kristuksesta. Kun vielä tätäkin lukevat ehtivät pyytää Häntä avukseen. Ehtivät pyytää syntejään anteeksi. Ja kun ehtii vielä kiitollisin mielin etsiä rauhaa ja sovintoa kaikkien ihmisten kanssa. Monia kiireiden taakse jätettyjä sanoja ja asioita, kun ei ole ehtinyt niitä sanoa ja toimittaa. Juuri nyt vielä ehtii.

Ihmeellinen ja sanoilla kuvaamaton on se sisäinen turvallisuus ja rauha, minkä Jeesus lahjoittaa jokaiselle, joka Häntä avukseen kutsuu.

Jos Jumala suo, jatkan päiväkirjaa viimeistään ylihuomenna.