Tällaisena hetkenä on vaikea olla realisti. Ainakin oman sukupolveni ja sitä nuorempien ihmisten. Realismi olisi nyt varmasti kuin nuora, joka kiikkeryydestään huolimatta auttaa meidät turvallisesti kuilun toiselle puolella. Vierellä vaanii lohduttomuutta uhkuva pessimismi ja toisaalla positiivisuus, joka houkuttelevuudestaan huolimatta haiskahtaa kangastukselta. Jos pudota pitää, niin tottakai normaali mieli tahtoisi tietenkin pudota pumpuliin. Silläkin uhalla, että pehmeä kerros on juuri nyt kuin ohut naamio betonin päällä. Sen betonin nimi on Korona. Ja realismia on se, että sitä ei karkuun nyt pääse, lähtee mihin ilmansuuntaan hyvänsä.

Silti valitsen realismin, sillä kiikkeryydestään huolimatta se johtaa yli Koronan minimaalisin henkisin vaurion. Ruumiillinen selviytyminen on Suuremmissa Käsissä. Vain niissä. Jos en selviydy ilman tartuntaa, mikä oikeus minulla silloin olisi kiukutella? Olisinhan vain yksi niistä maailmankansalaisista, joiden luku eilen oli 207 855(WHO). Koronan syömäksi heistä on jäänyt 8648. Jokaisella heistä on ollut samanlainen elämänjano kuin minulla. Ympärillään rakkaita, joiden kanssa jäi niin paljon kaunista jakamatta.

Realismi ei kuitenkaan hylkää toivoa. Ilman toivoa ei mikään elämä ole mielekästä. Ratkaisevaksi muodostuu vain se, mihin toivonsa asettaa. Jokainen joutuu kohtaamaan turhia toiveita. Jos niitä tulee vastaan liiaksi, lannistuu – tai paatuu – ihminen toivottomaksi. On vaarallista itselle ja muille jäädä toivottomaksi.

Usko elävään Jumalaan on Raamatun mukaan lujaa luottamusta siihen, mitä toivotaan(Hebr.11:1). Tällaista uskoa ei kukaan ihminen voi synnyttää itselleen. Lujinkaan tahdonvoima ei siihen riitä. Sellaisen lujan luottamuksen voi saada lahjaksi Jumalalta. Vain Häneltä. Siksi toivottomille ihmisille on yhteistä se, että he pakenevat Jumalaa. Heille ei kelpaa se, että Jeesus Kristus on ainoa tie Jumalan tuntemiseen(Joh.14:5-7,Apt.4:12).

Maailmankuulu kirjailija Alexander Solzhenitsyn kirjoitti rohkeasti kommunistista isänmaata analysoidessaan: – Asiamme ovat näin, koska me olemme hyljänneet Jumalan.

Toivottomuuden edessä voi jokainen ihminen tehdä rehellisen analyysin omasta elämästään. Siihen kannattaa ryhtyä vaikka pelottaisikin. Jeesus odottaa jokaista vilpitöntä totuuden etsijää. Ei tuomitakseen, vaan antaakseen uuden, yltäkylläisen elämän(Joh.10:10). Se pitää sisällään myös elävän toivon, joka kantaa taatusti läpi koronavirusten ja kaikkien muiden vastaan tulevien haasteiden(1.Piet.1:3).

Mutta mikä on se tarpeellinen uhri? Se on sinun, minun, meidän ylpeytemme. Sen on kumarruttava kuolemaan Herran Jeesuksen edessä. Meidän oma ylpeytemme on tukkinut tiemme Jeesuksen luokse. Olemme halunneet pärjätä omillamme. Jumalasta olemme muovailleet mieleisemme toivomusautomaatin. Muka tieteellisessä viisaudessa emme ole uskaltaneet pysähtyä tunnustamaan, että kaikella tällä olemme itse asiassa hyljänneet Jumalan. Panneet Hänet viralta.

Jumala ei ole sellainen, että Hän kostaisi meille Koronan muodossa. Mutta ilman epäilystäkään Hän on sallinut sen. Koronan edessä tasottuvat tuloerot. Se jättää avuttomuuteen niin herrat kuin narrit, köyhät kuin rikkaat. Virus ei kunnioita rajapuomejamme eikä vakaumuksia tai niiden puutetta.

Saakoon ylpeytemme kuolla. Joutukoon se kertakaikkiaan Koronan uhriksi.

“Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille Hän antaa armon. Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että Hän ajallaan korottaisi teidät. Heittäkää kaikki murheenne Hänen päällensä, sillä Hän pitää teistä huolen”(1.Piet.5:5-7)