Tapasin äskettäin pitkäaikaisen sydänystäväni. Meitä yhdistävät monet ratkiriemukkaat muistot, joita olemme naurussa suin jakaneet vuodesta toiseen. Nyt siis tapasimme jälleen. Emme kuitenkaan enää kohdanneet. Vakava muistisairaus oli vienyt ystäväni maailmaan, minne minulla ei ollut pääsyä.

Muisti on melkoinen veijari. Kaikilla tämän lukijoilla riittää kyllä muistikuvia siitä, kuinka se on onnistunut keppostelemaan. Meidän kannaltamme tietysti aina väärällä hetkellä. Viime vuosiin saakka minunkin luottoni muistiin oli horjumaton. Mutta sitten se alkoi käyttäytyä arvaamattomasti. Joskus se himmensi tapahtumia mielestäni kuin hitaasti vuotava astia. Toisinaan taas se kieltäytyi jyrkästi hyväksymästä asioita ja sanoja, joiden esiintuoja olin toisten muistikuvien perusteella kiistatta ollut. Ja kaiken huipuksi: joistakin asioista, jotka tahtoisin niin mielelläni unohtaa, muistini ei suostu päästämään irti. Suhteestani muistin kanssa on muodostunut kyräilevä. Puolin ja toisin.

Miksikähän Jumala on luonut muististamme tällaisen?

Taitaa ollakin niin, että monilla harkitsemattomilla teoilla ja suunnitelmilla olemme ajamassa sinänsä hyvän muistin tilttiin. Samaan tulokseen voi päästä vielä nopeammin, jos ei treenaa muistiaan valmiiksi naurettuja tv -sarjoja syvemmillä haasteilla.

Yhtä asiaa ei kenenkään saisi unohtaa. Jumalalla on täydellinen muisti. Näkömuisti, kuulomuisti, ajatustenlukumuisti ja vielä paljon enemmän. Hän muistaa senkin, että jopa parasmuistisin ihminen on ilman Hänen henkeään vain hyppysellinen savea. Siksi Hän ei odota keneltäkään liikoja. Mutta seuraavan totuuden Hän tahtoo jokaisen muistavan: “Jos sinä, Herra, pidät mielessäsi synnit, Herra, kuka silloin kestää?” (Ps.130:3)

Vakava kysymys, jonka vain tyhmä sivuuttaa. Helpotuksesta kerrotaankin heti seuraavaksi: “Mutta sinun luonasi on anteeksiantamus.”

Ainoa anteeksiantemus perustuu Jeesuksen Kristuksen tarjoamaan syntien sovitukseen. Jeesukseen turvautuva ihminen löytää Jumalan muistista senkin ihmeen, että Hän on myös unohtamisen mestari. Kun me katuen tunnustamme Hänelle syntimme, niin Hänen muistinsa deletoi ne lopullisesti. Niitä ei ole enää olemassa.

Sanoi meidän hapertuva muistimme siihen mitä tahansa.