Kaikki olette katselleet telkkarista futista – ainakin vahingossa. Muistanette tilanteita, joissa taklattu pelaaja Oscarin arvoisesti päästää kuolinparahduksen ja jää kentän pintaan kiemurtelemaan viimeisiään. Silmänurkasta hän seuraa, minkä värinen kortti tuomarin taskusta nousee. Jos esityksen tulos on toivottu, hän kokee välittömästi ihmeparantumisen. Ellei, niin käsiä levitellen vääryyden kokenut etsii yleisöltä sympatiaa.

Mikä sitten on oikein ja mikä väärin? Näyttää siltä, että pelissä nimeltä elämä on yhtä monet säännöt kuin on pelaajiakin. Häviäminen tuottaa monella tavalla tuskaa. Jokainen kokee tappioita, eikä läheskään aina voida silloin puhua vääryydestä. Moni ihminen näyttää todellisen luonteensa tappion edessä. Reilu tunnustaminen ei merkitse alistumista. Se on ryhdikkyyttä. Kukaan ei voi aina voittaa. Tuntuu tosi sairaalta, kun maailman supervallan johtaja jo etukäteen vihjaa, että hän ei tule hyväksymään mahdollisesti odottavaa vaalitappiota. Sellaista ihmistä tavataan kutsua diktaattoriksi.

Me tavikset kamppailemme toki paljon pienemmillä pelikentillä. Silti osaamme nostaa melkoisen haloon kokemistamme – tai kuvittelemistamme vääryyksistä. Monet aistivat julmaa kohtelua verokarhun hampaissa, eikä perintopiironki tunnu löytävän oikeudenmukaista sijaa kenenkään huushollissa.

Mutta nyt nauru seis!

Maailmastamme löytyy surullisen paljon huutavaa vääryyttä, jonka edessä sivustakatsojista tulee syyllisiä. Mitä pahaa ovat miljoonat afrikkalaiset tai aasialaiset lapset tehneet, että he ovat saaneet syntymälahjakseen jatkuvan nälän? Heille meidän koronataantumamme olisi luksusta. Entä mitä ansioita meillä on syntyessämme suomalaisiksi? Uskooko joku ihan tosissaan, että kaikkien näiden olosuhteiden takana myhäilevät rouva ja herra Luonnonvalinta?

YK on varoitellut pitkin kesää, että Covid-19 -pandemian seurauksena on puhkeamassa “raamatullinen nälänhätä”, joka surmaa väkeä monin verroin enemmän kuin itse virus. Tällä hetkellä arvioidaan, että akuutista nälänhädästä kärsivien määrä tulee nousemaan yli 250 miljoonan. “Jos emme saa toimitettua näille ihmisille heidän tarvitsemiaan elintarvikkeita, analyysimme osoittaa, että jopa 300 000 ihmistä voi nääntyä nälkään joka ikinen päivä kolmen kuukauden ajan”. (WFP:n ruokaohjelman johtaja David Beasley).
Mikä katastrofi – ja vain yksi monista! Eikö sinustakin? Ja kaiken tämän edessä EU ja Suomi siinä mukana leikkaavat näille köyhistä köyhimmille kohdistetuista avustuksista. Se on väärin, se!

Siksi haastankin jokaisen lukijan osallistumaan – vaikka pienelläkin summalla – maailman TODELLISTEN hädänalaisten auttamiseen. Mieleisesi kanavan löydät kyllä helposti.

On se vaan niin väärin, jos tällaisissa asioissa jättäytyy sivulliseksi. Mielestäni se on punaisen kortin ansainnut teko. Mutta käyköön tämä kirjoitus nyt keltaisesta.