Huomasin, että istuskelin myös viime jouluiltana vinttikamarissani ja kirjoittelin blogia. Pakkanen paukkui nurkissa, ja nietokset tapailivat alakerran ikkunalautoja. Kirjoituksesta ei ollut työlästä jäljittää kirjoittajan alakuloa. Häpeä tai ei, joulu nykymuodossaan on ahdistanut minua pitkään. Erityisesti perheen särkymisen jälkeen.

Nytkin lunta on maassa, mutta se ei yllä valaisemaan omaa ja läheisteni mieltä. Meille paljon tärkeämpi Lumi on poissa. Pienen päivänsäteen poistuminen on saanut aikaan sysimustan kaamoksen.

Lumi oli nuoremman poikani Laurin tytär. Kuukausi sitten vietettiin hänen ensimmäistä synttäriään. Tämän joulukuun ensimmäisenä päivänä Lumi ei enää herännyt tähän maailmaan. Toissapäivänä puimme Hannelen kanssa hänen nukkemaisen olemuksensa valkoisen prinsessan pukuun. Liikutus oli sanoinkuvaamaton. Lauri kokosi itsensä ja katsoi vielä kerran tytärtään. Minna -äidille se oli liian raastava kokemus.

“Ei Lumi ole tuossa”, sanoi Lauri. “Hän on paremmassa paikassa.”

Siinä totuus, joka teki saattomatkasta vähemmän lohduttoman. Paremmassa paikassa. Se paikka herätti uuden kaipauksen. Siellä odottaa valkoinen prinsessa, jonka askeleet jäivät mustan maan pinnalla niin harvoiksi ja horjuviksi. Raamattu sanoo siitä paremmasta paikasta, että siellä ei ole mitään murhetta. Ei surussa itkettyjä öitä. Ei öitä ollenkaan.

Tänään on Laurin syntymäpäivä. Yleensä sanavalmis saarnamies ei tiennyt, miten tällä kertaa omaa joululastaan tervehtisi. Muistuipa kuitenkin mieleen se joulu Espanjassa 26. vuoden takaa, jolloin Lauri syntyi kahden viikon etuajassa ja ilmestymisellään pisti uusiksi isänsä joulusaarnan. Sairaalan väellä oli laskuoppi hallussa: joulu-poika-isä pastori. Selvä tapaus. Nimivaihtoehtoja on tasan yksi. Nimeksi on pantava Jésus. Se on yleinen Espanjassa.

Yritin selittää heille, että Suomessa se ei ole oikeastaan mahdollista. Olemme varanneet sen copyrightin yksin Jumalalle, joka rakkaudestaan meitä kohtaan syntyi seimen hämärään. Hänelle piti annettaman nimeksi Jeshua, meidän kielessämme Jeesus(so. Jumala pelastaa).

Hoitajat olivat taipumattomia. “Selitä mitä selität, meille hän on Jésus.”

Kerroin Laurille, että olin onnellinen saadessani olla hänen isänsä. Olen onnellinen, että olen saanut sylissäni Jeesuksen nimessä siunata hänen nyt 6-vuotiasta Rasmus -poikaansa ja viime tammikuussa Lumi Sofiaa. Kaikkien kyyneleiden jälkeen olen entistä kiitollisempi jokaisesta päivästä, jonka saan rakkaitteni kanssa jakaa. Jokaisella hetkellä on arvonsa, jota emme riittävästi osaa arvostaa. Kunnes joku poissa, ja katseen ja kosketuksen kohdalla on enää musta maa.

Mutta. Jospa sittenkin sulkisin sydämeeni joulusta sen olennaisimman. Se on samaan aikaan sekä pieni, että valtava. Saan kantaa sydämessäni joulun ja ristin Herraa halki pimeän maan. Jakaa Hänestä hohtavaa valoa ja lämpöä. Musta joutuu väistymään. Jopa itse kuolema.

Niin, Herra. Sinun päätökselläsi Lumi jätti mustan maan. Mutta hän jätti myös polun, jota pappakin tahtoo entistä enemmän kulkea.

Kirjoittamiseni aikana on joku käsi kuorinut taivaalta pilvet.Taidanpa tästä lähteä ulos katselemaan jouluyötä. Se ei ole musta, vaikka lamppuja ei näy mailla halmeilla. Katselen jouluyötä sydämellä.