Jostakin syystä mieleeni nousee muistikuvia tilanteista, jolloin joukkovoimalla yritettiin kiskoa taivasta maan päälle. Noudatimme uskonpuhdistajan hyvää neuvoa: “Jumalan valtakunta tulee kyllä itsestänsä ilman meidän rukoustamme, mutta me anomme, että se tulisi meidänkin tykömme” (Katekismus). Taisimme vain mitoittaa omat mahdollisuutemme yläkanttiin. Äänihän siinä meni, ja ehkä jonkinlainen hengellinen ähky tuli purettua. Sitten arki palautti raiteilleen.

Totta kuitenkin on, että jokainen uskova kantaa palan Jumalan valtakuntaa sydämessään. Ja missä kaksi tai useampia meistä on koolla Herramme nimessä, siellä tämä valtakunta ilmestyy meidän keskellämme. Läsnäolonsa Jeesus on taannut aina aikakautemme loppuun asti (Matt.18:20, 28:20).
Ehkä tämän pyynnön pääpaino on kuitenkin siinä, että kaikenlaisten kriisien ja vainojen uuvuttamat kristityt ikävöivät Jumalan valtakunnan ilmestymistä koko täyteydessään. Sehän merkitsee Herramme Jeesuksen paluuta kirkkaudessaan ja todellisen rauhan valtakunnan syntyä. Odottaessamme sitä toivomme, että Kristuksen herraus saisi yhä suuremman vallan omassa elämässämme. Rukoilemme Pyhän Hengen avartamaa näkökykyä huomata mahdollisuutemme jakaa Kristukselta saatuja siunauksia toisille. Sitä on valtakunta tänään. Raamatun ilmoituksen mukaan joudutamme silloin pienellä panoksellamme Jumalan valtakunnan esiinmarssia (2.Piet.3:8-13).

“Isä meidän” -rukouksen alkuosan sanoilla on tarkoitus kertoa, että saakoon Jumalan pyhyys, Hänen valtakuntansa menestys ja suunnitelmiensa toteutuminen nousta kaikkien omien toiveidemme yläpuolelle.

Jumala on absoluuttisen pyhä. Jos pyhyyden määrää ja laatua voisi jotenkin mitata, olisi Jumala ainoana täysin pyhä. Kaikki muu(t) tässä rappeutuvassa maailmassa jotakin sitä vähemmän.

Tätä on ihmisen vaikea ymmärtää, sillä pyhyyden tunto on maailmassa kuollut lähes sukupuuttoon. Syntiinlangenneen ihmiskunnan keskellä ei pyhyydelle löydy enää tilaa. Mikään ei ole enää sille pyhää.

Jumalan armo on ihmeellinen. Vaikka Hänen nimeään ja käskyjään poljetaan jatkuvasti lokaan, niin Hän silti kutsuu näitä polkijoita yhteyteensä. Sen Hän tekee usein antamalla pyhyytensä polttaa.

Kun ihminen kokee joutuneensa Jumalan pyhyyden koskettamaksi, iskee Häneen kauhu. Näin kävi Aatamille ja Eevalle paratiisissa. Mooses jäykistyi palavan pensaan edessä. Myöhemmin israelilaiset vapisivat jylisevän vuoren juurella ja pyysivät Moosesta puhemiehekseen: “Puhu sinä meidän kanssamme, me kuuntelemme. Älköön Jumala puhuko meidän kanssamme, ettemme kuolisi (2.Moos.20:19)”.

Pietarista tuli Jeesuksen seurassa äkkiä niin saastainen, että hänestä tuntui mahdottomalta olla samalla tontilla Herran kanssa. “Mene pois minun luotani, Herra, sillä minä olen syntinen mies (Luuk.5:8).”

Jumala pitää kyllä huolen pyhyydestään. Meissä itsestämme ei löydy pyhyyttä edes sitä sinapinsiemenen vertaa. Siksi tuntuu käsittämättömältä, että Jumala on omatoimisesti pyhittänyt uskoontulleet ihmiset täydellisesti ja kerta kaikkiaan. Hän laskee Kristuksen virheettömän pyhyyden heidän hyväkseen (lue Hebr.9. ja 10.luku). Me pyhitämme Jumalan nimeä osoittamalla kiitollisuutta saamamme “lainapyhyyden” johdosta.

Mutta uskovan ihmisen tuntomerkistöön kuuluu myös Jumalan käskyjen noudattaminen ja Hänen tahtonsa etsiminen. Niiden ylenkatsominen loukkaa syvästi “Jumalan Pojan verta, jossa hänet on pyhitetty”. Tietoisesti ja jatkuvasti syntiä tekevällä ihmisellä “ei ole enää uhria syntiensä edestä”. (Hebr.10:26-31)

Jumalan nimi olkoon pyhitetty keskuudessamme

“Ota pois minun sydämestäni , caicki cuin sinun rackaudelles estehexi on minun tykönäni, että sinä yxinäs ja ei kengän muu sinun canssas, hänen pidäisit ja itzelles omistaisit. Sinä caunehin ylimäinen Pappi pyhäs caunistuxesa! Neitzen pitä oleman sinulla Emändänä, joca ei mailmalla ja wierahalla rackaudella saastutettu ole. Sencaldaisen Sielun otat sinä omaxes coconans ja hän otta sinun coconans omaxens. Ach minun Sieluni! unhoda pois coco mailma ja käännä itzes coconans sinun ylkäs puoleen, nijn hän saa halun sinun cauneutees, ja yhdistä itzens oikein sinun cansas ja sinun pidä tunteman Herran.”
Paratiisin yrttitarha (Johann Arndt, 1555-1621)

Olen lähdössä jännittäviin tutkimuksiin Helsinkiin, Suomen koronakehtoon.
Tehdään matkaa “Isä meidän” sydämellä ja palataan sitten pohdintoihin.
Jos Herramme suo.

“Missä se teidän jumalanne taivas oikein on?”

Tällaisia ivallisia kysymyksiä ovat monet kristityt saaneet kuulla. Itseään älykköinä pitävät henkilöt alentuvat osoittamaan säälinsekaista myötätuntoa niille, jotka ovat syystä tai toisesta heidän mielestään jääneet vanhojen tarustojen vangeiksi.

Helppoin ja samalla ainoa oikea vastaus kuuluu: “En minä vain tiedä”! Vastakysymykseksi voisi hyvin heittää: “Tiedätkö sinä, missä on korkeus tai leveys? Mitä tiede siitä sanoo”?

Kun Jumalan asuinpaikasta on kyse, niin mikään ihmiselle annettu ilmaisukyky ei riitä antamaan sille ymmärrettäviä koordinaatteja. Yrityksiä on riittänyt, ja suureen äärettömyyteen kurottautuvia kysymyksiä löytyy runsaasti myös Raamatusta. Viisaudestaan kuulu kuningas Salomo huudahti: “Eivät taivaat eivätkä taivaitten taivaatkaan riittäisi sinulle asunnoksi”(1.Kun.8:27). Koetusten runtelema Job toteaa: “Hän peittää näkyvistä valtaistuimensa”(Job.26.9).

Jumala on kaiken näkyväisen ja näkymättömän todellisuuden luoja. Tämä tarkoittaa sitä, että Hän on rajallisen ihmisymmärryksen tavoittamattomissa ja kuitenkin samaan aikaan nähtävissä joka puolella. “Hänen näkymättömät ominaisuutensa, Hänen iankaikkinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta lähtien olleet nähtävissä ja ymmärrettävissä Hänen teoissaan (Room.1:20).”

Ja mikä ihmeellisintä: tämä maailmankaikkeuksien äärettömyydessä asuva Isä on tälläkin hetkellä jokaisen koronaviruksen ahdistaman vierellä, aivan siinä koettavana turvanantajana. Jokaiselle, joka nytkin sopertaa rukouksiaan kohti korkeuksia.

“Näin sanoo Korkea ja Ylhäinen, joka pysyy ikuisesti ja jonka nimi on Pyhä: Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä ja niiden luona, joilla on murtunut ja nöyrä henki, että minä virvoittaisin nöyrien hengen ja herättäisin eloon murtuneiden sydämen (Jes.57:15).”

Kaksi sanaa, ja heti on ajattelevalla ihmisellä pysähtymisen paikka.

Kun Jumala puhuu, on jokainen sana tärkeä. Tässä rukouksessa toteutuu kirjaimellisesti Jeesuksen ilmoitus: “Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta”(Matt.4:4).

Keiden Isä Jumala sitten on? Eivätkö kaikki ihmiset ole Hänen lapsiaan? Raamatun mukaan eivät ole. Ihminen voi kyllä uskoa luomiseen ja puhua luojastaan (paholainenkin tekee sen), mutta tämä ei tee vielä hänestä Jumalan lasta.

No, entä minä sitten? Onko Jumala minun Taivaallinen Isäni? Kuulunko minä tuohon “meidän” joukkoon? Tämän kysymyksen eteen Jeesuksen opettaman rukouksen kaksi ensimmäistä sanaa pysäyttävät meidät. Niin on tarkoituskin.

Seisoessaan rukoilevien ihmisten keskellä saattaa “Isän meidän” maistua joillekin vieraalta. Tuntuu aivan siltä kuin olisi epärehellinen. Jos yhteys seurakuntaan (Jumalan lasten joukkoon) puuttuu tyystin. Jos oma rukouselämä ja Jumalan tahdon tutkiminen on olematonta, on tuntemus todennäköisesti aivan oikea. Näin rukous aloittaa heti työnsä siihen osallistuvassa ihmisessä. Tietoisuus syntisyydestään, siitä, että on vieraantunut Jumalasta, on ainoa oikea lähtökohta päästä eteenpäin.

Tie vie Jeesuksen luokse. Hänen, joka opetti meille tämän maailman parhaan rukouksen. Se ei kuitenkaan ole Hänen rukouksensa. Miksi? Koska Jeesuksen ei tarvinnut rukoilla syntisen rukousta. Me sitä tarvitsemme. Jeesuksen sovituskuoleman tähden me voimme saada syntimme anteeksi. Se on ainoa mahdollisuutemme.

“Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä…meillä on Isän luona puolustaja, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas. Hän on meidän syntiemme sovitus, eikä vain meidän vaan myös koko maailman (Apt.10:42,43, 1.Joh.1:9-2:2).”

Jokainen, joka uskoo tämän, syntyy Jumalan lapseksi (1.Piet.1:3, Gal.3:26). Hänestä on tullut uskovainen.

“Isä meidän” on uskovaisten rukous.

Koska Jumala on kaikkitietävä, kuulee Hän luonnollisesti kaikkien ihmisten rukoukset. Mutta varsinaisesti Hän KUUNTELEE aitoja rukouksia. Sellaisia, jotka pitävät yhtä sydämessä ja huulilla. Hän tuntee jokaisen ihmisen rukouskielen. Kenenkään rukouksia Hän ei katso ylen.

Jokainen on saanut rukouksiinsa vaikutteita toisilta. Kuka enemmän, kuka vähemmän. Vähitellen rukouksiimme kutoutuu sidosaineksia ja kliseitä, joita toistelemme sen kummemmin ajattelematta. Jossakin vaiheessa tämä “rukouspaketti” saattaa alkaa maistua omassa suussakin puulta. Voisiko rukouselämäni uudistua?

“Opeta, siis Herra, minuakin rukoilemaan!”

Jeesuksen neuvot ovat edelleen hyvin käytännöllisiä. Hän pitää hyvänä sitä, että kyllästymme tavanomaisuuteen – emme itse rukoilemiseen. Jeesus nostaa esille ne elementit, mitkä rukouksessa ovat erityisesti Jumalan mieleen – siis Hänen tahtonsa mukaisia. Sitten Hän osoittaa muutamia tapojamme, jotka voi huoletta rukoillessa unohtaa syyllistymättä mihinkään pyhäinhäväistykseen.

Sellaisia ovat mm. pitkät esitelmät, joilla saatamme uuvuttaa toisiamme. Jumalalla on myös niin hyvät hoksottimet, että Hänelle ei tarvitse mitään asiaa rautalangasta vääntää. Emme liioin pysty ilmaisemaan tilannetta Jumalalle paremmin millään eleillä ja tehokeinoilla. Jumalalla on erinomainen kuulo. Hän kuulee jopa sydänten huokaukset. Mutta itkeä voi, jos itkettää, ja hersyvän naurunkin on Herramme luonut.

Eikä yhteisessä rukoushetkessä aina tarvitse olla ääneen sanottavaa. Hiljaisella tyytyväisyydellä voi ilmaista aitoa kiitollisuutta Jumalaa kohtaan. Kaikki tarpeet on tyydytetty, kuten Hän lupasikin.

Tähän päälle Jeesus opetti Isä meidän -rukouksen.

noi: “Aina kirkossa odotan, että pääsen rukoilemaan Isä meidän -rukousta yhdessä toisten kanssa. Minusta se on paras osa jumalanpalvelusta”.

Tämä ihminen on todella sisäistänyt Jeesuksen opetuksen rukoilemisesta. Hän on ymmärtänyt, minkä siunauksen “minä” -sanan vaihto “meihin” lahjoittaa. Kun puhun “meistä”, se sulkee piiriinsä myös minut itseni. Mutta mitä enemmän “minä” on esillä ajatuksissani ja rukouksissani, sitä vähemmälle huomiolle jäävät toiset. Kuitenkin rukouksen tehtävä on myös yhdistää.

Elämme historiallisesti poikkeavia aikoja. Sama kriisi – näkymätön vihollinen – runtelee kaikkia kansoja. Virus ei kysele vakaumuksia eikä yhteiskunnallisia toimintamalleja. Se on immuuni rikkaudelle ja köyhyydelle. Ja elleivät kansat tämän vihollisen torjunnassa löydä toisiaan, ovat ne perässä seuraavien taloudellisten katastrofien edessä valmiiksi voimattomia. On sääli, että maailman johtavat valtiot osoittavat kasvavaa piittaamattomuuta toisia – ja jopa omia kansalaisiaan kohtaan. Lopulta riitaisuudet puhkeavat sodiksi Raamatun ennustamalla tavalla (Matt.24 ja Luuk.21).

Näinä ahdistuksen päivinä yhä useammat ihmiset ovat havahtuneet rukoilemaan. Monille se on outoa, ja hapuillen he kukin tahoillaan etsivät yhteyttä Jumalaan. Miten merkityksellistä olisikaan, jos me kaikki Jumalaa avuksemme huutavat voisimme yhdistyä samaan rukoukseen. Se on mahdollista. Jeesus on yliverto yhteinen opettaja edelleen. Kuinka huimaavaa tiedostaa, että miljoonat rukoilijat maailman kaikilla kulmilla kohottavat rukouksensa “meidän Isällemme, joka on taivaassa”. Siinä valtavassa rukouskokouksessa on paikka niin sinulle kuin minullekin. Kaikille, joiden Isänä on Raamatun Jumala. Seuraava Raamatun paikka selventää asian:

“Kaikille, jotka ottivat Hänet (Jeesuksen) vastaan, Hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat Hänen nimeensä (Joh.1:12).”

Ja Jeesushan opetti, koska se pyyntö oli Hänelle mieleen. Se oli silloin, ja sitä se on myös tänään. Mikään ei ole Herralle mieluisampaa kuin seurustella luomansa ihmisen kanssa.

Kenenkään ei tarvitse häpeillä omaa rukoustaan. Kun monia toisten seura kuitenkin ujostuttaa, neuvoo Jeesus lähtemään liikkeelle omasta ns. “rukouskammiosta”. Se on paikka, mihin Jumalan ja ihmisen itsensä lisäksi ei muilla ole asiaa.

Toisten läsnäolo vetääkin helposti kipsiin. Vaikka rukoilemmekin Jumalaa, teemme sen niin, että ihmiset kuulevat. Fariseukseksi Jeesus määrittelee sellaisen ihmisen, joka toivookin toisten kuuntelevan hänen rukouksiaan. Tällainen vaara uhkaa erityisesti ns. ammattirukoilijoita, joiden puoleen käännytään esirukouksien toivossa.

Jos nyt mielestään kankeakielinen henkilö kuuntelee näiden ammattimaisten palvelijoiden soljuvaa rukousta, saattaa hän päättää pitää suunsa kiinni – vaikka mieli tekisikin ääneen rukoilla. Ja jos yhteiset rukoushetket uhkaavat muodostua kilpalaulannaksi, voivat arimmat vetäytyä hissukseen – vaikkapa sinne takavasemmalle.

Jeesus selvästi lähtee siitä, että rukoilemaan oppii rukoilemalla. Läpi ihmiskunnan historian on rukouksesta kyllä puhuttu paljon. Miten taivas aukenisikaan, jos rukoilisimme edes puoliksi niin paljon kuin puhumme siitä.

Ennen kuin opetti meille maailman parhaan rukouksen, Jeesus paljasti muutamia karikoita, jotka liittyvät rukoilemiseen. Jos rukousta kaipaava ihminen on niistä tietoinen, voi hän helpottuneena vastata Jeesuksen kutsuun.

“Rukoilkaa te siis näin…” (Matt.6:9, Luuk.11:2)

“Kerro se Hälle, kerro se Hälle. Vain Jeesus auttaa sua voi. Voiman Hän antaa, päivittäin Hän kantaa. Vain Jeesus auttaa sua voi.” (Hengellinen laulukirja 234)

Kuinka suuri pitää hädän olla, että vain Jeesus voi auttaa? Tai kääntäen: kuinka pienellä asialla kehtaa Herraa vaivata? Molemmat kysymykset vievät meidät rukouksen pariin. Jokaisella on oma persoonallinen rukousmaailmansa, vaikka se sitten olisi aivan tyhjä.

Itse olen saanut kulkea Jeesuksen seurassa lähes 45 vuotta. Taipaleen alkuvuosina oli suunnitelma virittää rukouselämä sellaiseen paloon, että pois tieltä pirut ja pienemmät männynkävyt. Eikä tulos ainakaan äänestä ja näyttävistä maneereista jäänyt kiinni. Olin varma siitä, että se hengellinen työ, mihin osallistuin, oli täysin riippuvainen minun rukouksistani.

Vuodet ovat vaihtuneet vuosikymmeniksi. Meno on miehellä rauhoittunut. Matkan varrella on sellainen ajatus hiipinyt mieleen, että Jumala taitaa aivan hyvin pärjätä ilman rukouksiani. Sen sijaan itse huomaan tulleeni entistä riippuvaisemmaksi rukouksesta. En omasta rukouksestani, vaan rukouksia kuulevasta Jumalasta. Rukousyhteyden kautta Hän hoitaa joskus hyvinkin kolhiintunutta sieluani. Kun olen antanut Hänelle enemmän suunvuoroa, Hän on Isän lempeydellä taivutellut mieltäni noudattamaan paremmin Hänen tahtoaan.

Ennen tätä koronavankilaa puhuin usein rukoilemisesta. En siis siksi, että kokisin olevan hyvä rukoilija tai jotenkin pätevä opettamaan aiheesta. Puhuin – ja puhun vastakin – siitä yhteisestä ikävästä Jumalan puoleen, mitä jokainen ihminen kantaa sisimmässään. Yhteistä on myös pelko tai häpeä omien rukousten köyhyydestä.

“Herra, opeta meitä rukoilemaan(Luuk.11:1).” Tämä oli ensimmäisten opetuslasten pyyntö. Se on myös minun sydämeni kaipaus. Kerron siitä jatkuvasti Hänelle – ja miksen muillekin.

Pandemian aiheuttama pelko on vaihtumassa turhautumiseksi. Ärtymys nousee pintaan. Eri puolilla maailmaa on ryhdytty yhä kiivaammin etsimään syyllisiä. Jos tästä kerran muuten selvitään, niin kuka maksaa viulut?

Eilisessä Hesarissa oli pääkirjoituspalstalle Sami Sillanpää kynäillyt mainion pakinan. Otsikko kuului: “Se on noiden muiden vika”. Tässä otteita.

– Donald Trumpin mielestä kriisiin syypäitä ovat WHO, General Motors, Kiina ja Barack Obama. Ylipäätänsä kaikki muut paitsi Trump itse.
– Marine le Penin mielestä virus on EU:n vika, kuten kaikki muutkin ongelmat.
– Perussuomalaisten FB-ryhmän mukaa vika on THL:n, lääkeyhtiöiden ja 5g -verkkojen.
– Samoja syntipukkeja ovat löytäneet Venäjän propagandaverkot.
– Äärivihreiden mukaan kaltoin kohdeltu luonto iskee takaisin.
– Isisin mielestä kyseessä on jumalan kosto vääräuskoisille.
– Äärivasemmisto syyttää globalisaatiota.
– Äärioikeisto on samaa mieltä, mutta eri syistä.
– Kiinan ulkoministeriö vihjaa, että syyllinen voi hyvinkin olla USA:n armeija.
– Iranin mielestä virus on tietenkin Israelin ja USA:n katala hanke.
– Espanjan populistien mielestä vika on maata johtavien psykopaattien.
– Saksalaisen AfD:n mukaan koronavirus on valetta.
– Presidentti Jair Bolsonaron mielestä syyllinen on media. Mutta onneksi virus ei tartu.
– Salaliittoteoreetikot eri puolilla ovat varmoja, että Bill Gatesilla, George Sorosilla, rokotuksilla ja juutalaisilla on näppinsä pelissä.
– Viktor Urbanin mukaan korona on yksinkertaisesti ulkomaalaisten vika.

Ja jos sinulla ei kaikesta huolimatta ole vielä omaa syntipukkia tiedossa, niin se on kyllä ihan oma vikasi. (heheh).

Mitä Jeesus sanoikaan viimeisistä ajoista? “Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, tulee suuria maanjäristyksiä ja monin painkoin nälänhätää ja ruttoa. Pelottavia asioita tapahtuu ja taivaalla näkyy suuria ennusmerkkejä (Luuk.21:10,11).”