Nämä ovat Jeesuksen sanoja, joilla Hän kuvaa olosuhteita maan päällä juuri ennen paluutaan. Laittomuudella tarkoitetaan tässä nimenomaan näkökulmaa Jumalan kannalta. Hänen Raamatussa ilmaisemat ihmiskuntaa suojelevat ohjeensa muodostavat edelleen sen lainsäädännön rungon, jonka pohjalle kehittyneet yhteiskunnat ovat maailman laajuisesti rakentuneet.

Viime vuosikymmeninä tätä lainsäädäntöä on kiihtyvällä vauhdilla romutettu. Materialistinen humanismi on ottanut missiokseen vapauttaa ihmiskunnan sitä rajoittavan uskonnon ikeistä. Mikä erikoisen surullista, niin maailman onnellisimpien ihmisten tyyssijoiksi rankatuissa Pohjoismaissa kristillisyyden alasajo on erityisen jyrkkää. Sitä harjoitetaan systemaattisesti hallitsevien poliitikkojen ja useimpien heidän edustamiensa puolueiden toimesta. Jopa liberaalinen papisto on asettunut tämänkaltaisen kehityksen selkänojaksi.

Olemme ajassa, jolloin valtaa pitävien toimesta jokaista kutsutaan viihtymään omassa arvomaailmassaan. Kaikkien kukkien on todellakin saatava kukkia. Vihapuheen kynnystä höylätään kaiken aikaa matalammaksi. Kritiikin esittäjän on syytä valita sanansa huolella. Ovi syytettyjen penkille Päivi Räsäsen vierelle avautuu herkästi.

Jätän teille alla muutaman kommentin mietintään. Tahtoisin myöskin muistuttaa rukouksen merkityksestä. Se on edelleenkin väkevä ase, joka liikuttaa asioita ensin näkymättömässä, mutta ajan myötä myös näkyvässä maailmassa. Meidän kristittyjen aikaa kun ei ole tarkoitettu voivottelemaan ympärillemme versoavia myrkkysieniä, vaan näyttämään rohkeasti väriä sen Raamatussa ilmoitetun uskon puolesta, joka meille Jeesuksen Kristuksen ansiosta on kerta kaikkiaan annettu (Juud.3,4).

Jätän lopuksi nuo lähdeviitteet. Niihin kannattaa tutustua. Erikoisesti viimeisin viesti ei ole jättänyt rauhaan. Jos se tuntuu järkevältä, kirjoitan aiheen tiimoilta lisää. Minulla – kuten monilla meistä – on nuoria lapsia tai lapsenlapsia. Kaikkien on havahduttava huomaamaan, kuinka suuressa vaaravyöhykkeessä he elävät. Annammeko poliitikkojen määritellä heidän sukupuolensa?
”Seksuaalisuus on Jumalan lahja ja homoseksuaalisuus on osa sitä lahjaa. Homoseksuaalisuus ei ole synti, sairaus tai häpeä, homojen syrjiminen sen sijaan on.” (Piispa Teemu Laajasalo, HS.10.8.)

”Nykyään tiedetään enemmän ihmisten seksuaalisuudesta kuin ennen. Jotta kirkossa olisi uskottavuutta, kirkon on löydettävä ratkaisu, jossa perinteet voivat tavata nykypäivän yhteiskunnan.” (Piispa Bo-Göran Åstrand, HS.10.8.)

Vielä vuosituhannen alussa sukupuoli-identiteetin tutkimuksiin hakeutui Suomessa vain kymmeniä ihmisiä vuodessa. Nyt tutkimuksiin hakeutuvia on vuodessa satoja…Viime vuosina he ovat yhä useammin olleet nuoria, siis alle 24-vuotiaita. Ja myös alaikäisiä…Nyt sukupuoliristiriitaa kokevissa on uusi aalto.Yhä useampi hoitoon hakeutuva sanoo, ettei ole lapsena kokenut sukupuolen suhteen ristiriitaa. Paha olo ON ALKANUT VASTA MURROSIÄSSÄ.
“He ovat siis havahtuneet ongelmaan ja alkaneet kärsiä siitä siinä vaiheessa, KUN HE OVAT ALKANEET AJATELLA, MITEN MUUT MAAILMASSA NÄKEVÄT HEIDÄT”, sanoo alalle erikoistunut psykiatri Teemu Kärnä(HS.2.8.)

Kaikki olette katselleet telkkarista futista – ainakin vahingossa. Muistanette tilanteita, joissa taklattu pelaaja Oscarin arvoisesti päästää kuolinparahduksen ja jää kentän pintaan kiemurtelemaan viimeisiään. Silmänurkasta hän seuraa, minkä värinen kortti tuomarin taskusta nousee. Jos esityksen tulos on toivottu, hän kokee välittömästi ihmeparantumisen. Ellei, niin käsiä levitellen vääryyden kokenut etsii yleisöltä sympatiaa.

Mikä sitten on oikein ja mikä väärin? Näyttää siltä, että pelissä nimeltä elämä on yhtä monet säännöt kuin on pelaajiakin. Häviäminen tuottaa monella tavalla tuskaa. Jokainen kokee tappioita, eikä läheskään aina voida silloin puhua vääryydestä. Moni ihminen näyttää todellisen luonteensa tappion edessä. Reilu tunnustaminen ei merkitse alistumista. Se on ryhdikkyyttä. Kukaan ei voi aina voittaa. Tuntuu tosi sairaalta, kun maailman supervallan johtaja jo etukäteen vihjaa, että hän ei tule hyväksymään mahdollisesti odottavaa vaalitappiota. Sellaista ihmistä tavataan kutsua diktaattoriksi.

Me tavikset kamppailemme toki paljon pienemmillä pelikentillä. Silti osaamme nostaa melkoisen haloon kokemistamme – tai kuvittelemistamme vääryyksistä. Monet aistivat julmaa kohtelua verokarhun hampaissa, eikä perintopiironki tunnu löytävän oikeudenmukaista sijaa kenenkään huushollissa.

Mutta nyt nauru seis!

Maailmastamme löytyy surullisen paljon huutavaa vääryyttä, jonka edessä sivustakatsojista tulee syyllisiä. Mitä pahaa ovat miljoonat afrikkalaiset tai aasialaiset lapset tehneet, että he ovat saaneet syntymälahjakseen jatkuvan nälän? Heille meidän koronataantumamme olisi luksusta. Entä mitä ansioita meillä on syntyessämme suomalaisiksi? Uskooko joku ihan tosissaan, että kaikkien näiden olosuhteiden takana myhäilevät rouva ja herra Luonnonvalinta?

YK on varoitellut pitkin kesää, että Covid-19 -pandemian seurauksena on puhkeamassa “raamatullinen nälänhätä”, joka surmaa väkeä monin verroin enemmän kuin itse virus. Tällä hetkellä arvioidaan, että akuutista nälänhädästä kärsivien määrä tulee nousemaan yli 250 miljoonan. “Jos emme saa toimitettua näille ihmisille heidän tarvitsemiaan elintarvikkeita, analyysimme osoittaa, että jopa 300 000 ihmistä voi nääntyä nälkään joka ikinen päivä kolmen kuukauden ajan”. (WFP:n ruokaohjelman johtaja David Beasley).
Mikä katastrofi – ja vain yksi monista! Eikö sinustakin? Ja kaiken tämän edessä EU ja Suomi siinä mukana leikkaavat näille köyhistä köyhimmille kohdistetuista avustuksista. Se on väärin, se!

Siksi haastankin jokaisen lukijan osallistumaan – vaikka pienelläkin summalla – maailman TODELLISTEN hädänalaisten auttamiseen. Mieleisesi kanavan löydät kyllä helposti.

On se vaan niin väärin, jos tällaisissa asioissa jättäytyy sivulliseksi. Mielestäni se on punaisen kortin ansainnut teko. Mutta käyköön tämä kirjoitus nyt keltaisesta.

Tapasin äskettäin pitkäaikaisen sydänystäväni. Meitä yhdistävät monet ratkiriemukkaat muistot, joita olemme naurussa suin jakaneet vuodesta toiseen. Nyt siis tapasimme jälleen. Emme kuitenkaan enää kohdanneet. Vakava muistisairaus oli vienyt ystäväni maailmaan, minne minulla ei ollut pääsyä.

Muisti on melkoinen veijari. Kaikilla tämän lukijoilla riittää kyllä muistikuvia siitä, kuinka se on onnistunut keppostelemaan. Meidän kannaltamme tietysti aina väärällä hetkellä. Viime vuosiin saakka minunkin luottoni muistiin oli horjumaton. Mutta sitten se alkoi käyttäytyä arvaamattomasti. Joskus se himmensi tapahtumia mielestäni kuin hitaasti vuotava astia. Toisinaan taas se kieltäytyi jyrkästi hyväksymästä asioita ja sanoja, joiden esiintuoja olin toisten muistikuvien perusteella kiistatta ollut. Ja kaiken huipuksi: joistakin asioista, jotka tahtoisin niin mielelläni unohtaa, muistini ei suostu päästämään irti. Suhteestani muistin kanssa on muodostunut kyräilevä. Puolin ja toisin.

Miksikähän Jumala on luonut muististamme tällaisen?

Taitaa ollakin niin, että monilla harkitsemattomilla teoilla ja suunnitelmilla olemme ajamassa sinänsä hyvän muistin tilttiin. Samaan tulokseen voi päästä vielä nopeammin, jos ei treenaa muistiaan valmiiksi naurettuja tv -sarjoja syvemmillä haasteilla.

Yhtä asiaa ei kenenkään saisi unohtaa. Jumalalla on täydellinen muisti. Näkömuisti, kuulomuisti, ajatustenlukumuisti ja vielä paljon enemmän. Hän muistaa senkin, että jopa parasmuistisin ihminen on ilman Hänen henkeään vain hyppysellinen savea. Siksi Hän ei odota keneltäkään liikoja. Mutta seuraavan totuuden Hän tahtoo jokaisen muistavan: “Jos sinä, Herra, pidät mielessäsi synnit, Herra, kuka silloin kestää?” (Ps.130:3)

Vakava kysymys, jonka vain tyhmä sivuuttaa. Helpotuksesta kerrotaankin heti seuraavaksi: “Mutta sinun luonasi on anteeksiantamus.”

Ainoa anteeksiantemus perustuu Jeesuksen Kristuksen tarjoamaan syntien sovitukseen. Jeesukseen turvautuva ihminen löytää Jumalan muistista senkin ihmeen, että Hän on myös unohtamisen mestari. Kun me katuen tunnustamme Hänelle syntimme, niin Hänen muistinsa deletoi ne lopullisesti. Niitä ei ole enää olemassa.

Sanoi meidän hapertuva muistimme siihen mitä tahansa.

Tuli haettua vähän vauhtia lasaretista. Vaivat ovat vaivanamme iän myötä yhä enemmän. Mutta niitä hoidetaan Suomessa hyvin. Sen sain jälleen minäkin kokea. Ja aivan kuin sivutuotteena mielikin kirkastui ehommaksi. Jaksaa taas murjottamatta niiden vaivojen kanssa, jotka eivät jääneet lasarettiin.

Kanssapotilaiden joukosta en kuullut purnaamista. Siinä sydänvalvonnan rauhallisessa ilmapiirissä tuumiskelin, että missähän puussa kasvavat ne tyytymättömyyden hedelmät, joihin ei voi olla törmäämättä lehtien keskustelupalstoilla? Oli alku-uutinen miten positiivinen tahansa, niin eikös vain kohta joku keksi – tai epäile -, että kyllä senkin ilon takana on jokin koira haudattuna.

Minusta meillä kaikilla on paljon aihetta kiitokseen. Kiitollisella mielellä on helpompi elää ja lähellämme on parempi olla. Mitä jos oikein ryhtyisimme tutkimaan, mistä kaikesta olisi aihetta olla kiitollinen? Ei kehitys pysähdy tyytyväisyyteen. Tämä on hyvä resepti aivan kaikille katsomuksista riippumatta. Yhä vaikeammaksi kääntyvässä maailmassa on nyt hyvä olla suomalainen.

Kyllä me kristitytkin näemme ympärillämme yhtä sun toista korjaamisen tarvetta. Mutta paras on aloittaa hankkeet omalta tontilta ja aivan erityisesti omasta sydämestä. Ei ole edes tarvetta lähteä lasarettiin, vaan maailman paras Sydänlääkäri saapuu pyynnöstä kotikäynnille. Onpa saattanut jo useampaan kertaan ovea koputellakin kuulostellakseen, löytyykö sisäpuolelta elämää.

Kaiken lisäksi palvelu on muuten ilmainen, mutta happamen ja purnaavan sydämen Hän vie mennessään.

Onko sinun rukouksesi valmistava toimenpide, vai viimeinen pappilan hätävara? Olipa kumminpäin tahansa, niin rukoukset ovat käyttöä varten. Astumalla rukouksen maailmaan hyvinä päivinä, voi vaikeudetkin kohdata levollisin mielin.

Raamattu opettaa paljon myös yhdessä rukoilemisesta. Siihen ihminen voi todella kasvattaa itseään. Suurin vaikeus lienee useimmilla siinä sitkeässä käsityksessä, että rukous mielletään yksityiseksi asiaksi. Ujouden pois heittäminen on helpommin sanottu kuin tehty.

Yhdessä rukoileminen on esirukousta. Siihen on helppo liittää myös omat asiansa. Ellei kyse ole salassa pidettävästä asiasta, saattaa rukouspyyntö lyhyessä ajassa tavoittaa suuren joukon rukoilijoita. Näin yhden ihmisen asia nousee jopa tuhansien sydämille.
Entä sitten tulokset? Valitettavasti puhumme niistä liian vähän. Liian harvoin palataan Jeesuksen luokse kiitosta kantaen. Kun Jeesus paransi samalla kertaa kymmenen pitalista, vain yksi heistä palasi kiittämään (Luuk.17:12). Toisilla oli liian kiire omiin touhuihinsa. Emmehän vain ole samanlaisia?

Raamattu on tulvillaan voimallisia rukousvastauksia. Ja jos Raamattuun tukeutuvat ihmiset kertoisivat kaikki rukousvastauksensa, niitä varten olisi rakennettava suuri kirjasto. Esirukoukset ovat muuttaneet historiaa. Nicolae Ceausescun hirmuhallinto sortui rukouksien painosta. Samoin kävi Berliinin muurille, eikä suuri ja mahtava Neuvostoliittokaan lopulta kestänyt rukoilevan seurakunnan edessä. Jumala kuulee kansansa huudot; siitä todistaa itsenäisen Suomenkin olemassaolo.

Usein vaarana on tulkita rukousvastaus luonnolliseksi tapahtumaksi. Aivan kuin kaiken luonut Jumala ei voisi käyttää itse luomiaan ilmiöitä avun antamisessa. Miksi ihmisen on niin vaikeaa antaa kunnia Jumalalle?

Joskus Jumalan vastaus saapuu pikapostissa. Toisinaan Hän näyttää unohtaneen koko asian. Niin ei kuitenkaan ole. Siksi rukoilkaamme toistemme ja yhteisten asioiden puolesta. Hyvinä ja huonoina päivinä.

Onneksi olkoon!

Kansainvälisen tutkimuksen mukaan sinä, minä, me suomalaiset olemme maailman onnellisinta kansaa. En tiedä, millä kriteereillä tuohon päätökseen on ajauduttu. Ehkäpä viimeiset haastattelut ovat osuneet aurinkoisille päiville.
Joka tapauksessa onnellisuuden vastuu on nyt laskettu harteillemme.

Onnellisuus on varmasti osa hyvinvointia. Luonnollisesti jokainen haluaisi elää hyvän elämän. Ihan sen alusta aivan viimeiseen hengenvetoon. Siksi sitä ei kannata hukata ajamalla takaa onnellisuutta. Hyvä elämä sisältää paljon enemmän.

Maailmankuulu Yalen yliopisto on lanseerannut verkkoon hyvinvointia käsittelevän ilmaisen kurssin. Se on saavuttanut räjähdysmäisen suosion. Koronakuukausien aikana yli puoli miljoonaa ihmistä eri maista on suorittanut kurssin. Alussa ja lopussa suoritetaan testi, jolla mitataan osallistujan tyytyväisyyttä elämäänsä – eli onnellisuuden tasoa.

Näin saatu tutkimustulos on kiistaton. Eniten omaan onnellisuuteensa voi vaikuttaa olemalla kiltti toisille ja tekemällä heille ystävällisiä tekoja. Edes sillä ei vaikuta olevan väliä, onko kohde omasta lähipiiristä vai peräti ventovieras. Hyvät teot saavat aikaan hyvän mielen. Elämä maistuu hyvältä. Voi olla jopa onnellinen.

Psalminkirjoittaja Aasaf pääsi vielä syvemmällä hyvän elämän ja onnellisuuden juuriin jo 3000 vuotta sitten. Monien vaikeuksien keskellä hän paljasti aarteensa: “Minun onneni on olla lähellä Jumalaa”(Ps.73:28).
Kirjaimellisesti: “Jumalan läheisyys on minulle hyväksi”.

Se on hyvinvoinnin tärkein perusta kaikille ihmisille. Ja läheisyys Jumalan kanssa vaikuttaa väistämättä ihmissuhteisiimme. En voi sanoa olevani lähellä Jumalaa, jos välit ovat riitaisat toisten ihmisten kanssa. Silloin Jumala säilyttää turvaetäisyyden – pandemian jälkeenkin -, kunnes asiat on selvitetty.

Jumalan lanseeraaman hyvinvoinnin oppikirja löytyy todennäköisesti sinunkin kirjahyllystäsi.

Vanhoja muistelevaa voi kuulemma pistää tikulla silmään. Rohkenen kuitenkin arvella, että moinen kenttätuomio olisi varattu niille, jotka katkeruuteen majoittuneina kaivelevat loputtomiin vanhoja kaunojaan. Mutta toisin on miellyttävien muistojen laita. Niiden pitäisi saada kukkia ajast´aikaan, eikä kastelijoita ole koskaan liiaksi.

Kahden vuoden tauon jälkeen tuli käväistyä Fuengirolassa. Turistikirkko täytti pyöreitä ja sopivamman puutteessa kutsuivat Amigon juhlapuhujaksi. Olihan siinä toki sen verran ajatusta, että satuin olemaan syypää – ikään kuin kätilönä – Turistikirkon syntymään 40 vuotta sitten. Mitään kunniaa en siitä itselleni omi, sillä varsinainen perustaja on tietenkin Herramme Jeesus Kristus. Ja minkä Hän perustaa, sitä ei ajan hammas pysty nakertamaan pois. Niinpä tämän päivän Turistikirkko kukkii paljon näyttävämmin kuin toiminnan alkuvuosina.

Siinä juhlahumussa tuli ajateltua kaikenlaista. Esimerkiksi sitä, kuinka valtavasti ulkonaiset puitteet ovat muuttuneet vuosikymmenien saatossa. Mutta paljon enemmän mieltäni innostaa se, että kulissien vaihtumisista huolimatta itse perustus on säilynyt muuttumattomana. Se on edelleen evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta. Se oli sitä silloin, se oli sitä juhlassa ja se tulee olemaan tulevina aikoina – niin kauan kuin Jumala armon aikaa meille suo. Vielä löytää syntiensä ja elämänsä huolien alla tuskaileva ihminen levon Kristuksen luona. Vielä saamme kutsua Häneltä toimeksiannon saaneina kaikkia halukkaita jättämään taakkansa ja ottamaan vastaan Hänen anteeksiantamuksensa.

Miten turvallista onkaan sulkea silmänsä illalla, kun tietää varmasti heräävänsä. Ellei tässä maailmassa, niin verrattomasti paremmassa. Ja miten houkuttelevana avautuukaan uusi aamu Hänen seurassaan. Täynnä monenlaisia yllätyksiä, haasteitakin. Mutta ei koskaan epätietoisuutta siitä, onko Herra kanssani vai ei. Hän on luvannut olla omiensa kilpena, rohkaisijana ja lohduttajana joka ikinen päivä. Kevyttä maisemapolkua etsivän ei kannata Hänen seuraajakseen hakeutua. Jeesuksen seurassa nimittäin olemme kutsuttuja menemään evankeliumin ja auttamisen mielen kanssa sinne, missä ihmiset ovat. Hienhajun ja synnintuoksun keskelle. Siellä Kristusta avuksi huudetaan päivin ja öin.

Espanjassa pysähdyin muistelemaan niitä lukemattomia hetkiä, jolloin Jeesus sai houkuteltua mukaansa kaduille, hotelleihin ja kapakoihin. Pieni sininen risti rintapielessä oli ainoa saarnaaja. Sen nähdessään monet veteraanit purskahtivat itkuun. Paremmin kuin me, he olivat selvillä siitä, kuinka veriseksi taistelu elämästä voi mennä. Heille Kristuksen veren merkitys avautui. Tietoisuus siitä, että rintamalinjat kulkevat ihmissydänten sisällä.

Nykyisin näemme uskoontulemisia verraten harvoin. Se ei johdu siitä, että sanomaa pitäisi jollakin tavoilla päivittää. Paremminkin siitä, että olemme omin lupinemme menneet sitä päivittämään. Seurauksena aito evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta on laimentunut. Se ei jaksa kiinostaa – puhumattakaan, että se johtaisi ihmisiä synnintuntoon ja parannukseen. Yhä edelleen elämän Herra huutaa kutsuaan kuten maan päällä vaeltaessaan: – Kääntykää ja uskokaa evankeliumi!

Miten suloista muistella päivää jolloin sai sen itse ensi kerran kokea. Kun nyt saa Herran juoksupoikana kulkea maata ristiin rastiin, niin saisipa aina armon pysytellä sanomisissaan Kristuksen evankeliumissa. Siinä on voima ja vapaus. Jeesuksen seurassa karttuvat muistot, joita kelpaa selailla yhä uudelleen.

Mielenkiintoinen aihe, eikö totta? Tai – voi se olla kiusallinenkin. Riippuu ennen muuta siitä, kenen luottamus on puntarissa. Jos se on omamme, niin olo on syystäkin kuin madolla ongenkoukussa. Mutta ei työnnetä päätä pensaaseen. Tartutaan aihetta sarvista.

Pidätkö sinä itseäsi luotettavana? Mikä on mittasi ja mihin sitä vertaat? Ennen kuin saat sormen suustasi, kerron todennäköisimmän vastauksen. Tapaamme mitata toisten luotettavuutta vertaamalla sitä omaamme. Näin helppoon me sorrumme. Sinä, minä ja monet muut. Näin käy siitä huolimatta, että tiedämme muiden mittaavan meitä aivan omilla mittareillaan, joiden mittakaava voi heittää paljonkin omastamme.

Kaupankäynnissä tarvittavien mittalaitteiden luotettavuus tutkitaan säännöllisesti. Ainakin niin pitäisi tehdä. Samoin on esim. hissien laita. Löydät viimeisen huolto- ja tarkistusajan kopperon seinältä. Jos päiväys on viime vuosituhannelta, niin lyön vetoa, että valitset kulkureitiksi portaat.

Kaikkien välineiden luotettavuuden takaa löytyy kuitenkin aina ihmisiä, jotka ovat omilla toimillaan vastuullisia laitteiden luotettavuudesta. Yllättäviä vikaantumia toki sattuu, mutta usein silloinkin paljastuu vääjäämättä ketjun heikoin lenkki. Ja se on ihminen.

Jumala tietää tämän hyvin, sillä onhan Hän ihmisen tehnyt. Ellei “parasta ennen” -päiväyksemme olisi tärväytynyt paratiisin onnettomissa sekoiluissa, niin meillä tuskin olisi minkäänlaisia luotettavuusongelmia. Mutta nyt olemme itse kukin enemmän tai vähemmän epäilyksen alaisia. Samaan aikaan kun ihmiskunta kaipaisi niin kipeästi keskinäistä luottamusta. Edessämme on alati kasvava ongelmista rakentuva vuori. Yhdellä jos toisella on mielestään oivia keinoja ratkaisuiksi, mutta muut tuppaavat epäilemään hankkeita suuresti ja lyövät jarruja päälle. Näin ihmissuhteista muodostuu mitä vaarallisinta ongelmajätettä. Kansakunnat eivät pysty puhaltamaan yhteen hiileen, ja tuomiopäivän kello on siiretty lähemmäksi tuhoa kuin kertaakaan sitten Kuuban kriisin.

Voi, kunpa Jumalan apu kelpaisi! Niin mielellään Hän auttaisi meitä yksilöinä ja kansanryhminä selville vesille. Jumalan apuun turvaavat ovat kuitenkin aina muodostaneet vähemmistön vailla vähemmistön suojaa. Sano Jumalaa luotettavaksi, niin joudut itse epäluotettavaksi. Ja kuitenkin viime kädessä yksin Jumala osoittautuu täysin luotettavaksi. Olemme pahasti väärässä jos ajattelemme, että koska me emme pysty luottamaan ihmisiin, emme voi luottaa Jumalaankaan. Raamattu sanoo asian vahvasti: “Olkoon Jumala luotettava, vaikka kaikki ihmiset olisivat valehtelijoita”. (Room.3:4) Ja sellaisia me olemme. Ja sellainen on Hän.

Jumala tahtoo auttaa meitä siten, että luotettavuutemme saatetaan säännöllisesti testiin. Suurin virhe on paeta sitä. Vain Jumalan sanan valkeudessa näemme itsemme ja toisemme luotettavasti. Saman veneen matkustajina ymmärtää, että kenenkään ei passaa suuremmin keikutella. Voisimme tässä paljon paremmin luottaa toisiimme. Ja yhdessä Jumalaan, kaiken luotettavuuden lähteeseen.

Mietin pitkään vuoden ensimmäisen blogini otsikkoa. Tietysti vakio “Hyvää Uutta Vuotta” olisi kyllä osunut maaliinsa. Mutta koska olemme viskelleet noita sanoja ympärillemme kuin jyviä linnuille, niin tavanomaisuudessaan ne polkeutuvat nopeasti arjen jalkoihin.

Tahtoisin sanoa jotakin enemmän. Olisiko paikallaan revitellä suuremmilla sanoilla uutisotsikoiden malliin? Mutta ruokkikoon media karjaansa pelolla. Meille Kristuksen seuraajille on annettu toivon sanoma ja rohkaisemisen tehtävä. Siksi valintani on tämä. Suurin uutinen kasvavan sodan uhkan, luonnonmullistuksien ja saastumisen keskellä pysyy kuitenkin samana: Meille on syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra. Siitä tahtoisin eri näkökulmista käsin tänäkin vuonna kirjoittaa. Näillä sivuilla ja muutenkin, kun en enää ehkä pysty niin paljon kulkemaan Herrani todistajana.

Tämä kirjoitus on paremminkin lyhyt tiedonanto. Olen täydentänyt henkilökuvaani “kuka” -osiossa. Vierailukalenteri on niin ikään “up to date”. Tutustu niihin.

Mutta lopuksi tahdon sittenkin toivottaa Sinulle “Hyvää Uutta vuotta 2020”. Kuljemme nyt nopeasti kohti niin arvaamattomia aikoja, että tulevaisuus voi muodostua hyväksi vain Jumalan apuun turvautuvalle. Se on luvattu jokaiselle etsivälle Jeesuksen Kristuksen nimessä. Rukoilkaamme Häntä avuksi joka ikinen päivä. Tunnustakaamme syntisyytemme ja hyljätkäämme kaikki se, minkä vääräksi tiedämme. Sopikaamme ajoissa kaikki tiedossa olevat riitaisuudet toisten ihmisten kanssa.

Olkoon Raamattu avoinna edessämme joka aamu ja ilta. Silloin voimme avata ja sulkea silmämme turvallisin mielin. Tulkoon vastaan mitä muuta tahansa, niin tule Sinä, Herra Jeesus. “Tee asunnokses sydämein”.