Vaikka mieli pursuaa aiheita, yksi ajaa nyt edelle muiden. En millään voi olla kirjoittamatta veteraaneista. Mitä harvemmaksi heidän määränsä käy, sitä suuremmalla kunnioituksella tahdon heitä muistella. Omat vanhempani olivat veteraaneja, ja vasta heidän jo harmaannuttuaan kypsyin käsittämään, mitä kaikkea he ovat puolestani tehneet.

Muistan kiusallisen hyvin ne vuosikymmenet, jolloin “veteraani” -sanaa uskalsi hädin tuskin mainita. Mutta onneksi tämän vuosituhannen alku on nostanut jälleen heidän arvostustaan. Ja vaikka iltahuuto on kohta kutsunut viimeisetkin luotamme, olemme saaneet velvollisuudeksemme säilyttää arvokasta perinnettä, jonka käyttöarvoa ei saa päästää rapistumaan.

Nykyisen pandemian aikana veteraanien ylle on laskettu suojakupu. Se näyttää kauniilta, jos yhteiskunta todella pystyy antamaan heille muutakin kuin porttikiellon tutuille kauppareissuille. Samoin kuin veteraanit – silloin joskus siellä jossakin – olivat valmiit antamaan henkensä rakkaimpiensa, kotiseudun ja isänmaan puolesta, tulee meidänkin nyt osoittaa kestävyyttä sodassa virusta vastaan. Sitä on osoittanut terveydenhoitohenkilöstö ja muut tartunnalle alttiiksi joutuvat ammattiryhmät. Noudattamalla annettuja rajoituksia me muut emme saata heitä turhaan vaaraan ja pidennä pandemian jatkumista.

“Kaveria ei jätetä”. Siinä eräs veteraaneja velvoittanut periaate, joka ei nuoremmiltakaan saisi koskaan unohtua. Se kaveruus sulki – ja sulkee – suojaansa koko Suomen, jonka puolesta oltiin valmiita jopa sotimaan. Siihen ei ajanut vain oikeus vaan myös velvollisuus.

Alikersantti Rokka opetti pelokkaampaa aseveljeään: “Sotimalla soat loppuu.” Se ei tarkoittanut sodan ihannoimista vaan sotaan joutumista. Historia osoittaa, että Suomen päätös oli oikea. Baltian maat valitsivat alistumisen tien vain joutuakseen petetyiksi.

Kuningas Salomo mietiskeli aikoinaan: “Jokaisella asialla on aikansa taivaan alla…aika on sodalla ja aika rauhalla” (Saarn.3:1-8). Jeesus puolestaan julisti rauhantekijät autuaiksi (Mt.5:9). Siinä on myös Jumalan lasten tuntomerkki. Rukoilla ja toimia rauhan eteen, ettei koskaan enää sotaa – mikäli meistä riippuu.

Tasan 34 vuotta sitten vietettiin lauantaita. Sää oli Helsingissä harmaa. Se ei häirinnyt mielenosoittajia, joiden kohteena oli suunniteltu uusi ydinvoimala. Vielä ei ollut tiedossa, että varhain samana aamuna oli Neuvostoliitossa sattunut Tsernobilin ydinonnettomuus. Kesti useita päiviä, ennen kuin kommunistit taipuivat myöntämään tapahtuneen. Pelko ja mielikuvitukselliset tarinat onnettomuuden vaikutuksista velloivat myös Suomessa.

Koronapandemian ilmavirroissa leijuu myös mitä hurjempia juttuja salaliitoista aina parantaviin poppakonsteihin. Suuren yleisön keskuudessa ne tekevät enemmän vahinkoa kuin itse virus. Kun vastustaja on näkymätön, vaatii perättömien uutisten alasampuminen paljon voimavaroja. Kielletyin ilmaisu tuntuu olevan “me emme vielä tiedä”, vaikka se samalla onkin kaikkein rehellisin vastaus polttaviin kysymyksiin.

Ydinsaastetta ja koronaviruksia vaarallisempi vihollinen on synti. Synti on paljon enemmän kuin sen karkeina näyttäytyvät muodot. Syntiä ja sen seurauksia vähätellään. Leikinpäiten jonkun asian sanotaan olevan “syntisen hyvää”. Ei ymmärretä, että maistui synti miten hyvältä tahansa, se on aina ehdottoman tappavaa. Synnillä ei ole lievempiä ja vakavampia ennusteita.

Ydinvoiman rauhanomainen käyttö on nykyisin hyvin turvallista. Oppirahat on maksettu. Jos meille vielä suodaan aikaa ratkaista ympäristö/ilmasto-ongelmiamme, niin ydinvoiman lisäkäyttö saattaa olla välttämätöntä.

Koko maailma odottaa kuumeisesti rokotteen valmistumista koronavirusta vastaan. Sitä ennen tulisi kaikkien kantaa vastuu siitä, että taudin etenemistä vastustavia rajoitustoimia noudatetaan. Jo muutama leväperäinen kantaja voi aiheuttaa arvaamatonta vahinkoa.

Vaikka synti on kaikista tunnetuista vaaratekijöistä tuhoisin, on sitä vastaan olemassa yksi ja ainoa, mutta täydellisesti parantava lääke. Raamattu sanoo:

“Hänestä (Jeesuksesta) kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo Häneen, saa synnit anteeksi Hänen nimensä kautta”(Apt.10:43).

Vaikka Pelastaja on luonnollisille silmille näkymätön, on Hänen parantavan vaikutuksensa tulokset nähtävissä miljoonien uskovien elämässä.

Raamatussa meille esitellään epäilijän arkkityyppi. Hän on tietysti Tuomas, Jeesuksen opetuslapsi. Eivätkä toisetkaan voineet röyhistellä hänen vierellään. Tämän huomioon ottaen ei voi olla toteamatta, ettei edes Jeesus kyennyt kitkemään ihmisestä epäuskoa juurineen – tämän omaa tahtoelämää rikkomatta.

Nyt elämme informaatiotulvan keskellä. Tietoa tunkee vastaamme joka tuutista. Kuukauden oleskelu facebookissa on kertonut paljon. Itselleni tärkein oppi on ollut se, että jätän painamatta tarjolla olevaa “jaa”-painiketta. Luonnollisesti se kertoo siitä, että minussa asuu runsaasti tuomasta. Ymmärrän toki foorumin luonteen. Sen tarkoitus on toimia julkaisualustana monipuoliselle mielipiteiden ilmaisulle. Mutta mielipide ei ole totuus.

Epäilyksen siemenet kylvetään varhaislapsuudessa. Omassa lapsuudessani sain ottaa vastaan luottamuksen kylvöä. Lapsena saatoin lähtökohtaisesti luottaa siihen, että kohtaamani aikuiset olivat turvallista seuraa. Espanjassa tämä lasten etuajo-oikeus toteutui vielä parikymmentä vuotta sitten. Nyt terotetaan ipanoille kaikkialla, että vieraiden ihmisten kanssa ei pidä seurustella. Lähtökohtana on epäilys, ja siitä ei ole kukonaskeltakaan pelkoon.

Median uutisointi on saanut ylleen epäilyksen varjon. Tahtomattamme on itse kullekin rakentunut mielikuva luotettavista ja toisaalta epäluotettavista lähteistä. Vähemmälle huomiolle on sen sijaan jäänyt kysymys siitä, millainen on oma kykyni – ja tahtonikin – muodostaa oikea käsitys kohtaamastani uutisesta. Ennen kuin tämä puoli on selvitetty, on sangen uskaliasta “jakaa” juttuja eteenpäin. Sellaiselle toiminnalle on ikävänpuoleinen nimikin: juoruilu.

Korona hallitsee nyt uutisointia. Kuulemme hiuksia nostattavia juttuja. Desifiointiaineilla olisi paljon tarvetta muidenkin kuin Trumpin suuvetenä.
Rohkaisen jälleen kaikkia lukemaan Raamattua. Ajatelkaa, vuosituhansien ajan se on pystynyt karistamaan epäilysten taakat yltään. Kerran toisensa jälkeen. Näin, koska “Raamattu ei voi raueta tyhjiin” (Joh.10:35). Se on iankaikkisen Jumalan katoamatonta viisautta meidän parhaaksemme.

Koronaviruksessa on tosi kyseessä. Sen kanssa ei pidä leikitellä. Pitäisi aina muistaa, että minun käytökselläni on merkitystä – ties kuinka monelle muulle. Monia meistä on tartunta tai altistuminen liipannut läheltä. Se vetää vakavaksi.

Tahtoisinpa nähdä sen teräsmiehen tai -naisen, joka laskettelee laulellen läpi kaikkien rajoitusten kuin 50 -luvun tukkijätkä koskia. Ei niin, etteikö virikkeisiin tarttumalla voisi tehokkaasti vastustaa monia kielteisiä tunteita. Kuten ahdistusta, pelkoa, turhautumista, pitkästymistä, ärsyyntymistä, masennusta jne. Jatka sinä luetteloa, jos et löytänyt tuosta omia kiusanhenkiäsi. Joskus ne kuitenkin pääsevät hetkeksi niskan päälle.
Silloin ei ole itku kaukana. Sanovat viisaat, että ei niitä kyyneleitä loputtomiin kannata padotakaan. Luukkujen avaaminen helpottaa tulvavaaraa. Missään nimessä ei saa vähätellä toisen kyyneleitä. Jos sellaiseen tekee mieli, on parasta livahtaa kiireesti nurkan taakse puremaan hammasta. Mieluummin niin, että kieli on välissä.

Huumori on varmasti tarkoitettu tämänkaltaisiin tilanteisiin. Ei siis ottamaan koronaa kevyesti, vaan riistämällä siltä ilo omaan käyttöömme. Jopa keskitysleireillä parhaiten selviytyivät ne, jotka kammottavista olosuhteista pusersivat ilmoille hersyvät naurut. Tietysti rukoilemme, ettei nykyinen pandemia ajaisi ketään sellaisiin olosuhteisiin.

En tiedä, pidentääkö nauru todella ikää. Olen kuitenkin päättänyt tehdä voitavani testatakseni sitä. Aikaa kun nyt piisaa. Sen kyllä tietää, mitä tolkuton koronaa tuijottaminen saa aikaan. Veikko Lavi lauloi: “Ota löysin rantein, älä jännitä. Ota vastaan, mitä tarjoo elämä. Eihän maailmassa suremalla mitään saa, päivä päivältä vain lähestyypi maa”.

Erityisen tärkeää on, että lapset ja nuoret saavat lukea toivon olemuksestamme. Ehkä joudumme usein itkemään heidän rinnallaan, mutta hymyämme ja nauruamme emme saa heiltä koskaan pantata.

Hymyile! Jumala katselee sinua juuri nyt.

Meiltä kroonisesti sairailta kysellään vointia tämän tästä. Joskus aihe on kiusallinen. Asialle saadaan piste suhauttamalla vakiofraasi vastaukseksi. Tietysti olen myös itse silloin tällöin kyselijän paikalla. Joskus vastaus voi yllättää: – Mulla on ihan sairaan hyvä olo.

Ensi kuulemalla tämä lennokas viisaus vihelsi korkealta hilseeni yläpuolelta. Jonnekin ajatusten sopukoihin se kuitenkin teki pesänsä.

Tänään olen kokenut vointini niin keinuvaksi, että diagnoosi palasi mieleen. Kun täällä näköjään on esitelty kyselyitä ja arvoituksia koronauutisten vastapainoksi, niin voisiko joku viisaustutkija( bongasin tämän tittelin tänään Hesarista) valaista minua, miltä tuntuu sairaan hyvä olo?

Lääkärille en uskalla tätä kysymystä aivan ensimmäisenä esittää

“Luottamus on hyvä asia, kontrollin alaisena pitäminen on parempi.”

Kuka sanoi näin?

Hän oli Vladimir Iljits Lenin, joka syntyi tasan 150 vuotta sitten. Oltakoon Leninistä mitä mieltä tahansa, hän ja hänen johtamansa kommunistinen liike on piirtänyt lähtemättömän jälkensä ihmiskunnan historiaan. Nimenomaan veriseen historiaan. Eikä kirjan kansia ole vielä lyöty kiinni. Punaisella Kiinalla on painava sanansa sanottavana kohta avautuvissa viimeisien päivien mittelöissä.

Pakon alla ihminen saadaan kokemaan ja sanomaan melkein mitä vain. Kun bolsevikit valloittivat itäisen Euroopan, he sanoivat tuovansa kansoille vapauden. Enää ei voida piilotella sitä, että sosialismi silloin – kuten tänäänkin – merkitsee tiukasti kontroloitua elämää. On pakko olla vapaa vain yhdellä sallitulla tavalla.

Koronapandemia on saanut valtiot asettamaan asukkailleen tuntuvia rajoituksia. Pyrkimys on luottaa kansalaisiin, että he yhteisen hyvän saavuttamiseksi suostuvat annettuihin ohjeisiin. Viranomaiset ovat myös kiitelleet vuolaasti saavutetuista tuloksista. Suuri enemmistö on ansainnut luottamuksensa. Porkkana on riittänyt.

Silti on keppiäkin tarvittu. Kuka olisi vuodenvaihteessa uskonut, että muutaman kuukauden kuluttua Suomessa on maansisäinen tiukka kontrolli. Poliisin ja sotilaiden voimin rajoitetaan kansalaisten liikkuvuutta vapaassa Suomessa. Luottamuksella ei ollut katetta, tarvittiin kontrollia. Silläkin oli paikkansa.

Kukaan ei voi vaatia että muut pitävät häntä luotettavana. Jos johonkin ihmiseen luotetaan, se merkitsee sitä, että luottamuksensa säilyttääkseen hän on valmis harjoittamaan tarvittavaa itsekuria. Siis kontroloimaan itseään. Näin luottamus liittyy tiiviisti vastuuntuntoon. Luottamusta ei voi pallotella kuten ministerit viime aikoina hengitysmaskeilla.

Kun Jeesus saa tehdä ihmisestä todella vapaan, Hän samalla vapauttaa tämän vastuuseen. Vastuuseen lähimmäisensä huomioimisesta. Vastuuseen vapautensa käyttämisestä. Vapauteen synnin kuormasta ja tuomiosta.

“Jos siis Poika vapauttaa teidät, te olette todella vapaita.” (Joh8:31-36)

Mikä valtava luottamus!

E
Sitä toteutat nyt sinä tykönäsi ja minä täällä Mutkankylässä. Kuka milläkin tavalla sopeutuen. Päiväunien ykköstoive maalailee eteemme tulevaisuutta “sitten kun tämä koronakamala löysää otteensa”. Minne sukellan kirmaamaan, kun vapaus koittaa?

Sukeltaminen toteutuu varmasti, mutta mihin? Oletko varma, että shoppailusta muodostuu sellainen kansanhuvi kuin aikaan ennen? Entä hulvaton matkustelu hetken mielijohteesta sinne, tänne ja vielä tuonnekin? Ja herkuttelu – aah! Kyllä tässä onkin kerätty vettä kielelle.

Mutta kuten eräässä mainoksessa kysytään: Riittäköhän sulla saldo? Koronan luolassa on aikaa erotella se mistä tykkään siitä mitä todella tarvitsen. Jospa tarpeemme ei enää löydäkään tarjontaa. Nyt haaveilemme vielä hyödykkeistä, mutta entä jos päivänä eräänä leivästä? Niistä päivän ikäisistä kantapaloista, jotka olemme toistaiseksi heivanneet nokkaa nyrpistäen roskikseen?

Nyt maailman lentokentillä makaa tuhansittain lentokoneita odottamassa aikaa parempaa. Siitä tulee pitkä tai erittäin pitkä odotus. Halvan lentelyn aikaa voi katsella vain taaksepäin. Jos matkakuume on kestänyt koronan lähentelyt, niin sen hoitaminen tulee huomattavan kalliiksi ja kaukokaipuu suorastaan mahdottomaksi lääkitä.

Mutta hei! Juuri nyt meillä on erinomainen mahdollisuus toteuttaa onnistunut saattohoito tuhlailevalle elämäntavalle. Tulevat olosuhteet nauravat markkinavoimien hätähuudolle, että entiselleen – ja suuremmaksikin – kasvava kulutus tulee lääkitsemään pandemian iskemät kolhut. Niin ei tule käymään.

Päivä päivältä saa kuulla todistuksia siitä, kuinka ihmiset ovat löytämässä elämäänsä uudenlaista sisältöä. Sellaista, joka ei nojaa enää kulutukseen ja mielihalujen tyydyttämiseen. Ei ole yllätys, että sisällön vaihtaminen tuottaa enemmän luopumisen tuskaa siellä, missä on enemmän mistä luopua. Sitä saattohoitoa voi harjoitella nyt.
Paras sisältö jokaiselle on uusi elämä Jeesuksessa Kristuksessa. Hänen lupauksensa päihittää kaikki muut: “Minä olen tullut tuomaan elämän ja yltäkylläisyyden”(Joh.10:10).

Viikko sitten eräs kolumnisti kertoi innostuneena kokemuksensa pääsiäiskirkosta. Hän aikoi osallistua nettijumalanpalvelukseen vastakin. Ratkaiseva pointti oli se, että “voi rauhassa syventyä kuulemaansa tarvitsematta ajatella, kelpaako uskovaisille”.

Tämä pysähdytti ajatukseni pitkäksi aikaa. Tajusin heti, että tuolle lausunnolle voi löytyä monta tulkintaa.

Ensinnäkin kelpaamattomuuden tunne on henkilökohtainen kokemus. Se voi perustua todelliseen havaintoon, mutta myös oman syyllisyyden ruokkimaan kuvitteluun. Tällöin on kiusaus projisoida paha olo toisten syyksi.

On melkeinpä väistämätöntä, että hengelliseen tilaisuuteen saapuva peilaa jossakin määrin itseään muihin läsnäolijoihin. Vaikka kirkkoon ei varsinaisesti tulla miellyttämään toisia, osoittaa heistä välittämättä jättäminen harkittua sydämen kovuutta.

Mutta sitten se kovin juttu. Entä jos me uskovaiset todella olemme antaneet tulijalle aihetta kokea, että hän ei ole tervetullut joukkoomme? Kas, siinä on itsetutkistelun paikka itse kullekin Jeesuksen seuraajalle.

Jeesus kutsuu edelleen luokseen kaikenlaisista paineista kärsiviä ihmisiä (Matt.11:28-30). Jos he kelpaavat Herralle, niin voi sitä ihmistä, joka silloin ryhtyy heidän eteensä puomeja asettelemaan. Jeesus on vuodattanut sovintoverensä koko maailman syntien edestä (1.Joh.2:2). Kun Hän kutsuu ihmisiä omistamaan anteeksiantamuksen armon, niin Hän kutsuu heitä Sanan kuuloon seurakuntaan. Omaan seurakuntaansa. Meidän keskellemme.

Ja lopuksi asia, jota emme saa väistää, vaikka houkutus olisi. Meidän tehtäväksemme on jätetty kertoa tulijoille evankeliumin kutsu kokonaisuudessaan. Se, että tie ainoan todellisen Jumalan yhteyteen avautuu vain kääntymyksen ja sitä seuraavan uudestisyntymisen kautta (Joh.3:3-7). Surullista kyllä, monille tämä ei käy. Se ei kuitenkaan saisi johtaa siihen, etteikö ihminen kelpaisi meidän ystävyyteemme.

Ehkäpä hän myöhemmin ymmärtää palvelleensa omaa mielikuvitusjumalaansa.

On taas sunnuntai. Herran päivä – tai päivä Herralle, Dies Domini.

Nimestään huolimatta on aurinko jo 300 -luvulla suistettu sunnuntain valtaistuimelta. Se on saanut tehdä tilaa vielä suuremmalle kirkkaudelle. Apostoli Johannes kirjoittaa siitä näin: “Me katselimme Hänen kirkkauttaan, sellaista kirkkautta kuin ainutsyntyisellä Pojalla on Isältä, ja Hän oli täynnä armoa ja totuutta”(Joh.1:14).

Jeesuksen armo ja totuus häikäisivät syntisen maan syntiset asukkaat. Tänään evankeliumi vakuuttaa meille, ettei mikään ole muuttunut. Herra armo ja totuus eivät ole menettäneet kirkkauttaan eivätkä ihmiset liioin syntisyyttään.

Eräs suurimmista virheistä, mihin ihmiskunta on syyllistynyt, on Jumalan antaman lepopäivän turmeleminen. Jopa täällä kristillisyyden rintamailla pyhäpäivä on perinpohjin arkipäiväistetty. Omaksi vahingoksemme.

Lepopäivä on tarkoitettu kahdella tavalla parhaaksemme. Lepo on lepoa, eikä sen suunnittelemista, että mitä voisi – tai pitäisi – seuraavaksi tehdä. Mutta Jumala on tarkoittanut sen päivän myös sitä varten, että ihminen silloin erityisesti keskittyisi seurustelemaan Luojansa kanssa. Armossaan Jumala on toki valmis kuuntelemaan meidän rukouksiamme joka päivä ja joka hetki. Mutta on enemmän kuin kohtuullista, että ihminen rauhoittaa edes yhden päivän viikossa myös kuullakseen, mitä Jumalalla on hänelle sanottavaa. Antaapa Hän vielä mahdollisuuden valita senkin, mikä päivä meille sopisi parhaiten.

Toimivan seurakuntayhteyden kannalta yhteisen päivän valitseminen on tarpeen. Niinpä jokainen sunnuntai paljastaa maailman suurimman joukkoliikkeen olemassaolon. Siinä välähtää maailmalle Kristuksen kirkkaus: “Kristus teissä, kirkkauden toivo”(Kol.1:27).

Jumalalla on meille paljon asiaa. Siksi Hänen tietoinen kohtaamisensa on välttämätöntä. Sitä se on monin verroin nyt, kun olemme fyysisesti erossa rakkaista uskonystävistämme.

Herra Jeesus teitä kaikkia siunatkoon!

Karanteenia on nyt lusittu reilun kuukauden verran. Paljonko mahtaa olla edessä? Meillä keskivertokansalaisilla on horisontti sangen lähellä. Reviirin rajat ovat tulleet tutuiksi, ja monelle maailman laita onkin siinä. Puuttuu keinot katsella kauemmaksi – tai tulkita uskottavasti näkemäänsä.

Sitten ovat nämä asiantuntijat. Tässä listaa aluksi: ekonomistit ja muut taloustieteilijät, monen sortin luonnontieteilijät, yhteiskuntatieteilijät, historioitsijat, futurologit (jotka eivät ole vielä päättäneet, ovatko tieteilijöitä vai eivät) ja tietysti filosofit (mukaan lukien korkeasti oppineet ja meidät korvessa väitelleet). Älköön kukaan loukkaantuko, jos jäi listassa mainitsematta.

Kun me keskiverrot siis mietimme, milloin yli seitsenkymppinen voi/saa turvallisesti ja kenenkään pillastumatta mennä ihan itse lähikauppaan ostamaan maitoa ja leipää (jos niitä sattuu vielä saamaan), niin nämä asiantuntijat ovat suunnanneet kaukoputkensa paljon etäämmälle. Ja hyvä niin.

Hyvä sekin, että he viisaudessaan eivät kaada kerralla löytämäänsä meidän rahvaan niskaan. Ainakin toistaiseksi he keskittyvät enemmän riitelemään siitä, mikä on oikeaa tietoa ja mikä osastoa “fake news”. Tieto nimittäin huonosti annosteltuna lisää edelleenkin tuskaa. Ja kun korkein valtiojohtomme tarjoilee meille uskoa “toimivaan Suomeen”, on sen kuitenkin entistä enemmän tarjoiltava myös todellista tietoa somemaailman rikkaruohojen kitkemiseksi.

Jätin tarkoituksella listalta pois erään vaikuttajien ryhmän, jonka suuri osa ihmisistä epäilemättä liputtaisi rikkaruohojen joukkoon. Kysymys on nimittäin: profeetoista. Kuinka he voivat kuulua kriisitilanteessa kuunneltavien ihmisten joukkoon? Mitä sanoo Raamattu tästä?

“Herra ei tee mitään ilmoittamatta salaisuuttaan palvelijoilleen profeetoille (Aamos 3:7).”

Vaikka Jeesuksen ilmoituksen (Matt.24:11, Mark.13:21-23) mukaan maailmaan ilmestyy nyt väärien profeettojen armaada, niin Jumalalla on edelleen aidot profeettansa. Heidän sanomansa kestää punnitsemisen Raamatun valossa ja seurakunnan keskellä. Viisas ei naura profeetoille vaan kuuntelee, tutkii ja antaa Raamatun valita.

Kuunnellaan herkällä korvalla asiantuntijoitamme!