– Nopeammin, nopeammin! Nainen huokailee itselleen. Hän on hengästynyt. Sandaalit eivät saa otetta aamukasteisesta polusta. Nainen kompastuu, mutta tuskin vilkaisee naarmuuntunutta polvea. Ei haittaa! Nyt on kiire!

Lopultakin perillä. Hengästyneenä nainen takoo ovea. Samalla hänen selkänsä taakse ilmestyy muita, vanhempia naisia.

Ovi raottuu. Partaiset kasvot tarkastelevat tulijoita. Nainen työntää väkisin oven auki ja suorastaan syöksähtää sisälle. Henkeä haukkoen hän suorastaan huutaa:

– Herra—Hän ei ole enää haudassa!—Meille sanottiin siellä, että Hän on— ylösnoussut—että Hän— elää—! Nainen purskahtaa itkuun liikutuksesta ja silkasta ilosta. Toisetkin naiset vakuuttavat samaa. He ovat silmin nähden järkyttyneitä eivätkä pysty käsittämään kokemaansa.

Muuta ei tarvittu. Eräs miehistä ponnahtaa riuskasti jaloilleen. Hän syöksyy ovesta ulos ja lähtee juosten suuntaan, mistä naiset olivat juuri tulleet. Hän ei usko naisia eikä korviaan. On nähtävä omin silmin. Toinen, nuorempi mies säntää hänen peräänsä ja saavuttaa pian edelläjuoksijan.
——————————————————————————————————-
En voi olla syttymättä Jeesuksen ylösnousemuksesta uudelleen ja uudelleen. Saan tyhjän haudan ihmeestä voimaa, joka saa kaikki pelkoni ja huoleni kutistumaan. Otan naisten ja myöhempien uskovien jättämän viestikapulan vastaan ja huudan niin myötä- kuin vastatuuleen: – Hei, kuulkaa kaikki! Jeesus on noussut kuolleista! Uskokaa, uskokaa hyvät ihmiset, että Hän elää! Hän elää tänään auttaakseen meitä kaikkia.

Tietyllä tavalla ymmärrän ihmisiä, jotka tungeksivat poismenneiden merkkihenkilöiden haudoilla. Meille ihmisille nyt vain on ominaista etsiä tukea hapuileville ajatuksillemme. Erityisesti tämä on tyypillistä uskontojen ja poliittisten aatesuuntien kohdalla.

Lähetyspioneeri Stanley Jones käynnisti aikanaan Intiassa ns. pyöreän pöydän keskustelut. Osallistujat koostuivat maailman valtauskontojen edustajista. Muslimien, hindujen ja buddhalaisten uskontojen perustajat ovat kuolleet. Heidän haudoistaan on muodostunut pyhiinvaelluskohteita. – Vain teillä ei ole hautaa, heidän kerrotaan todenneen kristityille.

Hepä sen sanoivat! Juuri siinä on elävän kristinuskon kirkas valo. On yhdentekevää, oliko Jeesus kiven takana Puutarhahaudassa tai Pyhän Kirkon luolassa – tai missä tahansa muualla. Missään ei ole kuitenkaan Jeesuksesta merkkiä vaivaisenluun vertaa. Kuten enkelit ilmoittivat naisille: – Ei Hän ole täällä. On turha etsiä elävää kuolleitten joukosta. Muistakaa, mitä Jeesus itse kertoi teille (Luuk.24:1-12).

Ymmärrän siis senkin, että ihmiset haluavat omin aistein kokea tyhjän haudan ihmeen. Totuus on kuitenkin se, että tyhjä haudan riemu (Pääsiäinen) avautuu ihmiselle vain Jeesuksen verihaavojen (Pitkäperjantai) kautta. Jos emme suostu katuen itkemään omia syntejämme Jeesuksen kärsimysten edessä, on vierailu tyhjällä haudalla silkkaa uskonnollista turistimatkailua.

Itseni lisäksi lukemattomat muut kristityt ovat saaneet kokea Pietarin tavoin, että juuri ollessamme heikoimmillamme on Jumalan taivaista lähtenyt ylösnousemuksen voima nostamaan meidät jaloillemme. Niin voi tänäänkin käydä jokaiselle, joka ylösnousseen Jeesuksen nimeä avukseen huutaa.

Korona ei ole tämän Pääsiäisen ykkösuutinen, vaan:

– Kristus on ylösnoussut!

Moskovassa, Punaisen Torin reunalla sijaitsee kuuluisa Leninin mausoleumi. Sen uumenissa, valaistuna ja lasisen kuvun alla lepää itse päähenkilön palsamoitu ruumis.

Eilen – kuten joka maanantai ja perjantai lähes sadan vuoden ajan – kupu poistettiin. 12 erikoisasiantuntijaa huolsivat ruumista mm. pyyhkimällä sen kasvot vahalla. Kerran puolessatoista vuodessa Lenin riisutaan ja tutkitaan tarkemmin. Kolmen vuoden välein hän saa uuden puvun. FSO, eli Venäjän federaation suojelupalvelu, tekee parhaansa saadakseen vallankumousjohtajan näyttämään mahdollisimman elävältä.

Parituhatta vuotta sitten teloitettiin Jerusalemissa “kansanvillitsijä” Jeesus Nasaretilainen. Hänet naulittiin ristille yhdessä kahden pahantekijän kanssa. Juutalaisten kansanjohtajat ja ylipapit olivat tyytyväisiä päästessään lopulta hänestä eroon. Kun Jeesus oli eläessään väittänyt nousevansa kuolleista, halusivat hallitusmiehet varmistaa, että kuoltuaan tämä myös varmasti pysyisi haudassa. Valtava kivi haudan suulla oli tukeva este. Lisäksi tunnontuskissaan ollut prokuraattori Pontius Pilatus antoi auliisti roomalaisen sotilaspartion varmistamaan hautarauhan säilymisen.

Verrattuna FSO:n virkailijoihin Jeesuksen haudan vartijat kohtasivat kuitenkin aivan toisenlaisia ongelmia. Jos Jumala suo, palaamme tuon haudan ääreen huomenissa…

Riisuttuna, ruoskittuna
ivattuna, pilkattuna,
hyljättynä, syrjittynä
ristillänsä riippui
Pelastuksen Mies
Tuskin kukaan saattoi edes aavistaa
kuinka suurta taakkaa kantoi harteillaan
Yksin kaiken maksoi
vielä nostaa jaksoi
katseen taivaaseen ja lausui:
“Täytetty se on”

Vaieten Hän seisoi ja syytöksiä kuuli
kun kuolemaansa silloin vaati joka huuli
Kaikki Häntä ilkkui, nyökyttivät päätä
Yksin kaiken kantoi, henkensä Hän antoi
Siellä oltiin silloin sinä ja minä
ja koko ihmiskunta:
“Tulkoon Hänen verensä meidät päälle
ja meidän lastemme päälle”
Tuskin kaikki saattaa nytkään aavistaa:
taakkaamme Hän silloin kantoi harteillaan
Yksin kaiken maksoi
vielä nostaa jaksoi
katseen taivaaseen ja lausui:
“Täytetty se on”

Sitten Hän otti leivän, kiitti Jumalaa, mursi ja antoi heille sanoen: “Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän edestänne. Tehkää tämä minun muistokseni.”
Aterian jälkeen Hän samalla tavalla otti maljan ja sanoi: “Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän edestänne.” (Luuk.22:19,20)

Vietämme kaikkialla maailmassa kristittyjen suurta juhlaa ainutlaatuisissa olosuhteissa. Niin meillä – kuin miljoonissa kodeissa muuallakin – tuo näkyvä “me” muodostuu tällä kertaa kahdesta henkilöstä. Niin ikään miljoonissa kodeissa nämä olosuhteet toistavat itseään viikosta viikkoon, vuodesta toiseen. Siellä ollaan karanteenissa uskon tähden. Oikeutetusti he rukoilevat samalla, että heillekin avautuisi joskus mahdollisuus kokea ehtoollisen ihmeellinen ja yhdistävä voima toisten uskovien kanssa.

Vaimoni kanssa nautimme improvisoiden Herramme kuoleman muistoaterian. Meillä on Jumalan armosta vielä vapaus tehdä niin. Erityisesti tahdomme samalla muistaa niitä sisariamme ja veljiämme, joita nyt vainotaan koronaakin raskaammin kriisein. Puristamme ajatuksissamme heidät sydäntämme vasten ja sanomme: “Kristuksen ruumis ja veri meidän edestämme annettuna.”

Hetkinen! Eihän se noin päin mene. Koronahan se on joka nyt varjostaa Pääsiäistä.
Tsot-tsot. Tuollainen näköala avautuu vain sellaiselle, joka ei ole koskaan päässyt – tai uskaltautunut – Pääsiäiseen sisälle. Se on jäänyt monelta piiloon, vaikka kuuleman mukaan elämme kristillisessä maassa.

Tehdäänpä vähän tilaa. Raivataan syrjään virvut ja varvut, noidat luutineen, munat ja tiput, puput, kukot ja kokot. Kaikilla näillä otuksilla ja tavoilla Pääsiäisen yhteydessä kun on oma pakanallinen historiansa.

Mutta, hyvänen aika! Jos kaikki tällaiset tunnusmerkit riisutaan pääsiäiseltä, niin mitä sitten jää jäljelle?

Mitäkö? Pääsiäinen tietenkin! Aito Pääsiäinen oikein isolla kirjaimella kirjoitettuna. Mitkään eläimiin, esineisiin ja perinteisiin liittyvät traditiot eivät pysty viemään ihmistä sisälle Pääsiäisen ytimeen. Mutta vielä vähemmän joku korona pystyy estämään ketään pääsemästä sinne. Ei, vaikka kirkkojen ovet ovat säpissä ja kulkueet stopissa. Sinunkin Raamattusi avaa oven tapahtumiin, joita ilman olisit peruuttamattomasti hukassa.

Hengellisen elämän syttymisen ja säilymisen kannalta pääsiäisviikko on vuoden tärkein juhla. Se huipentuu ylösnousemuksen valtavaan aamuun. Kuoleman voittamisen luulisi ilahduttavan kaikkia. Mutta todellinen Pääsiäinen on kokonaisuus. Kaikki tai ei mitään.
Siksi jokaisen Jumalan taivaaseen haluavan on suostuttava pysähtymään Jeesuksen ristin ääreen. Golgatan piinaaviin tunnelmiin. Katselemaan Vapahtajan kärsimyksiä ja kuolemaa. Ei vain historiallisena tosiasiana, vaan katselijan omien ja henkilökohtaisten syntien runtelemana. Se ei ole kaunis näky, mutta jokaisen ihmisen elämään Jeesuksen ristinkuolemalla on niin valtava merkitys, että sen varjoon jää kaikki muu.

Ylösnousemuksen kirkas aamu vahvistaa sen. Kuolema on kukistettu. Voitto on saatu! Kiitos Jeesuksen!

Kiitos, että kerran kotiin saan mä tulla
On silloin kaikki myrskyt tauonneet
Huomaan, täysin valkoinen on puku mulla
Ei tahraa pienintäkään missään näy!
Sinne päästä tahdon siksi nostan katseen taivaaseen
ja sydämeni yhtyy kiitokseen
Kiitos, että kerran kotiin saan mä tulla
On silloin kaikki myrskyt tauonneet

Kiitos, että kerran kotiin saan mä tulla
en kaipaa tänne sieltä milloinkaan
Tiedän, taivaan laitumella Paimen mulla
ja seurassaan saan olla ainiaan
Siellä luona elonvirran kanssa toisten pyhien
saan viettää iäisyyden, tiedän sen
Kiitos, että kerran kotiin saan mä tulla
On silloin kaikki myrskyt tauonneet

Kiitos, että pian jo kotiin saamme tulla
voi taakse jättää pettymysten maan
Tiedän, Jeesus, että rakkaus on Sulla
kun puolestamme kävit kuolemaan
Ristin naulat kestit, pilkkahuudot, viinin katkeran
ja meille annat kodin taivahan
Kiitos, että kerran kotiin saame tulla
On silloin kaikki myrskyt tauonneet
***************************************************************

Tämä oli eräs ensimmäisistä (ja suosituimmista) lauluistani. Kirjoitin sen vuonna 1976. Se oli sitä ihmeellistä ensi rakkauden aikaa, olinhan tullut edellisenä kesänä uskoon.

Intoa ja voimia oli siihen aikaan vaikka muille jakaa. Mutta mielenkiintoista, että kuitenkin nuoren miehen ajatukset lensivät usein taivaaseen. Siihen aikaan puhuttiin paljon Jeesuksen paluusta maan päälle noutamaan uskovaisiaan. Rikkaasta uskonelämästä huolimatta tunsin vahvaa vetoa taivaaseen.

Nyt tuo hetki on ajan merkeistä päätellen lähellä. Siitä on myös puhuttava.
Oletko sinä halukas ja valmis kohtaamaan Hänet?

Hyvinä aikoina useissa monarkioissa on käynnistynyt keskustelu kuningashuoneen tarpeellisuudesta ja sen aiheuttamista kustannuksista. Tiukan paikan tullen kansat ovat kuitenkin ratsastaneet siniveristensä suojaksi.

Tänään Helsingin Sanomat uutisoi, että “kriisi läpivalaisee maailman maiden johtajat”. Sattumoisin eilen kuningatar Elisabeth ja kuningas Karl Gustav pitivät suorat tv-puheet kansalaisilleen. Molempien kohdalla tapaukset ovat harvinaisia. Ilmeisellä tarkoituksella ne on säästetty hetkiin, jolloin kansalaiset tarvitsevat erityistä rohkaisua. Ihmisten halutaan kokevan, että kuninkaaliset tahtovat jakaa kriisin kanssamme.
Myös monet presidentit – mukaan lukien omamme – ovat luoneet turvallisuutta esiintymisillään. Erityisesti on muistettu yhtenäisyyden tarpeellisuutta. “Yhdessä me selviämme” on kriisiajan motto. Jaloimmat johtajista ovat nostaneet esille kansainvälisen yhteistyön välttämättömyyden. Maailmanlaajuisesti me tarvitsemme toisiamme ja siksi meidän on mahdollisuuksien mukaan myös autettava toisiamme. Tämä onkin toteutunut esim. rokotteiden kehittämisessä.

Valitettavasti läpivalaisu paljastaa myös paljon itsekkyyttä ja kansallista oman edun tavoittelua. “Meidän maa ensin” -ajattelun lippispäinen arkkitehti on kaikkien tiedossa. Esimerkin antamisen sijaan hän on huolissaan hengityssuojaimen sopivuudesta kauniiseen työhuoneeseensa. Brasilian presidentti uhoaa, että “koronavirus on kohdattava kuin mies. Kaikki me kuolemme joskus. Jumala on brasilialainen ja brasilialaisille ei tapahdu mitään, vaikka heidät uittaisi viemärissä”(HS.6.4.). Thaimaan kuningas jätti kansansa ja häipyi Saksaan rakastajattariensa kanssa(IS.31.3.). Putin on kriisin tullen sysännyt vastuun aluejohtajille ja on itse piilossa. EU on saanut keskuuteensa diktaattorin, kun Unkarin pääministeri näki tilaisuuden ottaa käsiinsä sen vallan, mitä pöydällä vielä oli jäljellä.

Mutta kuninkaallisillekin löytyy Kuninkaansa ja herroille Herransa. Harvemmassa ovat ne valtionjohtajat, jotka julkisesti uskaltavat tunnustaa olevansa riippuvaisia Jumalan avusta. Tarvitsevansa Häneltä rohkaisua, jotta voisivat aidosti rohkaista omia kansojaan. He tietävät, että emme tarvitse rohkaisua pelkästään tähän hetkeen, vaan vielä enemmän nurkan takana lymyävään kriisin raskaimpaan osaan. Onneksi tämänkin kaltaisia johtajia löytyy.

On laskettu, että Raamatussa on mainittu 365 kertaa “älä pelkää!”. Siis rohkaisu Jumalalta vuoden jokaiselle päivälle. Ja sen Jumala tahtoo osoittaa myös ihan jokaiselle ihmiselle.

On kolmas pyhä karanteenissa. Istahdan tietokoneen ääreen. Kahvimuki on ulottuvilla. Mihinkähän sitä tällä kertaa suunnistaisi sanankuuloon? Kun olen lähes joka viikonloppu ollut jossakin puhumassa ja laulamassa, ei valinnan vaikeuksia juuri tullut. Mutta nyt on koko maailma parin klikkauksen päässä. Kuuluisia puhujia ja loistavia laulajia. Jotain aivan muuta kuin kuunnella omaa, vanhenevan ukon kähinäänsä.

Mutta Jorma: jos tästä koronakriisistä hengeissä selviät, nettikirkosta ei saa muodostua sinulle uutta normaalia. Tuliko selväksi? Sinä tarvitset elävän seurakunnan ympärillesi ja seurakunta tarvitsee myös sinua.

Noin 40 vuotta sitten sain osallistua Markku Helinin extriimimatkoille suureen ja mahtavaan Neuvostoliittoon. Jo rajalla kommunistimiliisi huusi Markulle: “Terve, Jumalan mies”!
Hienompaa tunnustusta uskostaan voi tuskin saada.

Sain nähdä, kuinka ihmisiä kaikista ikäryhmistä tarpoi pakkasessa tuntitolkulla päästäkseen pakkautumaan toisten uskovien kanssa seisomaan tuntikausiksi pienen mökin saunamaiseen tunnelmaan. Sen jälkeen sama polut takaisin kotiin. Se oli todellinen kirkkopäivä, se. Missään vaiheessa en kuullut valituksen sanaa heidän huuliltaan, mutta heidän rukouksiaan en voi unohtaa. Näin karkealle paperille raapustettuja tekstejä Raamatusta. Kitarassa saattoi olla vain neljä kieltä, mutta laulanta veti vertoja satakielelle. Köyhyyttä vailla purnausta, mutta kaiken omansa ja lainaamansa he kattoivat meidän eteemme.

Kaiken tämän keskellä oma uskoni paljastui väljehtyneeksi. Huomasin kaipaavani kipeästi uudistusta, ha heidän rukoustensa alla sain sitä myös kokea.

On kiitoksen arvoista, että nyt näissä pandemian olosuhteissa meille on netin kautta saatavilla hengellistä ruokaa. Jo aikaisemmin olen kirjoittanut, että tarvitsemme kuitenkin hyviä suodattimia. Raamattu on tässä korvaamaton. Se paljastaa kauniiden kulissien kätkemät harhat. Tuttu laulu varoittaa: “Monet laulut meitä johtavat vain harhaan. Laulut tuhannet ne tiestä kertovat”.

En kaipaa uskon sytyttäjäksi kurjia olosuhteita. Samalla tahdon kuitenkin varautua niiden tuloon. Joudumme kohtaamaan sodanjälkeisen ajan toistaiseksi raskaimmat koettelemukset. Mitä tarvitaankaan, ennen kuin ylpeytemme murtuu ja painumme polvillemme etsimään Jumalan apua.
Minua nuo vuosikymmenien takaiset kokemukset valmistavat paremmin tuleviin myrskyihin kuin oman aikamme näyttävyydellä kilpailevat kirkonmenot. Niin laadukkailta ja mukaansa tempaavilta kuin ne näyttävätkin.

Tupakantumppi väärässä paikassa voi aiheuttaa mittaamatonta vahinkoa. Kysy vaikka australialaisilta. Usein katastrofit laitetaan luonnonvoimien oikkujen piikkiin, vaikka todellinen syyllinen löytyisi ihmisten laatimista osoiteluetteloista.

Olisitko vielä vuodenvaihteessa uskonut, että kiista hengityskoneista ja sangen yksinkertaisista kasvomaskeista tulee aiheuttamaan vakavia kiistoja kansakuntien välillä? Että maskeistako, tuskin. Ruoasta, öljystä ja muista luonnonvaroista ehkä. Malta vain, kyllä näidenkin vuoro tulee. Silloin hyytyy viimeinenkin hymy.

Mainituilla hengityskoneilla ja -suojilla on nyt myyjän markkinat. Lähes kaikki valtiot pyrkivät hankkimaan niitä lisää. Hinta tietysti nousee ja toimitusajat venyvät, vaikka akuutti tarve on heti. Toistaiseksi ovat toimitukset jakaantuneet suhteellisen tasapuolisesti.

Reilu viikko sitten setä-Samuli havahtui omaan koronakriisiinsä. Hän otti ja lähti kiireesti tukevan lompakkonsa kanssa ostoksille. Vuoronumerot menivät kerralla uusiksi. Saksan ja Ranskan viranomaiset kertoivat amerikkalaisten tarjonneen välineistä kolmin-nelinkertaista hintaa. Kaikki myyjätahot (pääasiassa kiinalaisia) eivät voineet vastustaa setelitukon tuoksua. Muille sovittuja luovutuksia siirrettiin tuonnemmaksi. Jopa Eurooppaan matkalla olleen toimituksen kurssia käännettiin suureen länteen. Myös Turkki pidätti Espanjan jo maksamat 150 hengityskonetta itselleen (El Mundo 3.4.)

Tämä on esimakua siitä taistelusta, mikä odottaa, kun maailman talousjärjestelmää luisuu vähintäänkin taantumaan (IMF 27.3.) On selvää, että siinä sodassa suuret ottavat omansa. Pienet ja köyhät jäävät jälleen kerran nuolemaan nälkäänsä. Meidänkin naapurissamme majailee suurvalta, joka ei ole tottunut näyttämään vilkkua uudelle kaistalle kääntyessään.

Mitä suuret edellä, sitä pienet perässä. Lähimmillään ilmiön kohtaa tutussa ostarissa. Jos lähden ja “hamstraan” enemmän evästä ja lääkkeitä kuin tämänhetkinen tarve edellyttää, edistän omalta osaltani hintojen nousua ja tavaroiden saatavuusongelmia. Jos tämänkaltaisia “pieniä” vaikuttajia on miljoonia, niin ostoksillamme täytämme äkkiä kokonaisen armaadan valtamerilaivoja.

Kaikkea tällaista saa aikaan paniikki. Se muuten tarttuu virustakin herkemmin. Muistathan sinä, että evankeliumeissa Jeesus kertoi meille näistä tilanteista jo etukäteen (esim. Markus 13). Jos vielä epäilet, Hän sanoi näinkin: “Raamattu ei voi raueta tyhjiin”. (Johannes 10:35)

Koronapandemian on todettu lisäävän eriarvoisuutta. Itse tauti ei sinänsä erottele uhrejaan. Kuten tiedetään, sen hampaisiin kelpaavat yhtä hyvin presidentit ja ministerit kuin kadulla värjöttelevät kodittomatkin. Eriarvoisuus muodostuu siitä, kuinka hätääntynyt yhteiskunta ja liikemaailma reagoivat kriisiin. Valmiiksi köyhät köyhtyvät entisestään, kun taas jotkut rikkaat löytävät tässäkin tilaisuuden kasvattaa massiaan.

Muinainen viisaus on sanonut, että tosi köyhällä ei ole aikaakaan. Kun muistelee tehokkuutta ihannoivaa lähihistoriaa, niin tuolla mittarilla mitattuna suuri osa meistä on kuulunut köyhälistöön. Mediaa seuratessa ei voinut olla toteamatta, että kaikilla oli kiire eikä aika tahtonut silti riittää.

Sitten yhtenä päivänä todettiin yhteiskunnan luiskahtaneen vikasietotilaan. Äkkiä suurella kansanosalla oli aikaa enemmän kuin tahtoisikaan. Muinaisen viisauden asteikolla olemme äkkirikastuneet.

Vaikka pelko tartunnasta kummittelikin takaraivossa, tuntui aikamiljonäärin osa aluksi lokoisalta. Kyllähän tämä tästä. Mutta annas olla, muutaman ajansiivun jälkeen tuppasivat katalat ajatukset seuralaisiksi. Jopa ihan petikavereiksi yötä valvottamaan. Mitenkähän tässä lopulta käy? Saanko pitää työni? Pystynkö huolehtimaan perheestä ja raha-asioista?

Kiusallisia mietteitä pääsi ennen helposti karkuun. Visaa vain vinkumaan. Kuka leffaan, shoppailemaan tai vaikkapa kapakkaan. Nyt on yhä useammassa paikassa puomi ovella. Ja sitäpaitsi – eihän karanteenista mihinkään lähdetä. Ei muuten, kuin olemalla väärällä tavalla urhea, kuten presidentti sanoi.

Parin viikon aikana on alkoholin myynti lisääntynyt 10%. Se on paljon se, mutta ei riitä sittenkään unohduslääkkeeksi. Krapula iskee lopulta. Itsesyytökset lisäävät mietteiden jätekuormaa, jota on päivä päivältä raskaampaa kiskoa.
Nyt on tullut aika pysähtyä niiden perimmäisten kysymysten ääreen. Olen saanut lukuisia viestejä siitä, että pelko tulevasta yhdessä moninaisten huolien kanssa on pistänyt monet kädet ristiin. Onkin vain yksi paikka, mihin kannattaa nyt paeta: Jeesuksen Kristuksen luokse. Kuule Hänen kutsuaan.

– Tulkaa minun luokseni, kaikki te, jotka teette raskasta työtä ja kannatte taakkoja, niin minä annan teille levon.
Tämä lupaus löytyy sinunkin Raamatustasi (Matteus 11:28). Katso ja lue! Usko ja omista!