Hyvinä aikoina useissa monarkioissa on käynnistynyt keskustelu kuningashuoneen tarpeellisuudesta ja sen aiheuttamista kustannuksista. Tiukan paikan tullen kansat ovat kuitenkin ratsastaneet siniveristensä suojaksi.

Tänään Helsingin Sanomat uutisoi, että “kriisi läpivalaisee maailman maiden johtajat”. Sattumoisin eilen kuningatar Elisabeth ja kuningas Karl Gustav pitivät suorat tv-puheet kansalaisilleen. Molempien kohdalla tapaukset ovat harvinaisia. Ilmeisellä tarkoituksella ne on säästetty hetkiin, jolloin kansalaiset tarvitsevat erityistä rohkaisua. Ihmisten halutaan kokevan, että kuninkaaliset tahtovat jakaa kriisin kanssamme.
Myös monet presidentit – mukaan lukien omamme – ovat luoneet turvallisuutta esiintymisillään. Erityisesti on muistettu yhtenäisyyden tarpeellisuutta. “Yhdessä me selviämme” on kriisiajan motto. Jaloimmat johtajista ovat nostaneet esille kansainvälisen yhteistyön välttämättömyyden. Maailmanlaajuisesti me tarvitsemme toisiamme ja siksi meidän on mahdollisuuksien mukaan myös autettava toisiamme. Tämä onkin toteutunut esim. rokotteiden kehittämisessä.

Valitettavasti läpivalaisu paljastaa myös paljon itsekkyyttä ja kansallista oman edun tavoittelua. “Meidän maa ensin” -ajattelun lippispäinen arkkitehti on kaikkien tiedossa. Esimerkin antamisen sijaan hän on huolissaan hengityssuojaimen sopivuudesta kauniiseen työhuoneeseensa. Brasilian presidentti uhoaa, että “koronavirus on kohdattava kuin mies. Kaikki me kuolemme joskus. Jumala on brasilialainen ja brasilialaisille ei tapahdu mitään, vaikka heidät uittaisi viemärissä”(HS.6.4.). Thaimaan kuningas jätti kansansa ja häipyi Saksaan rakastajattariensa kanssa(IS.31.3.). Putin on kriisin tullen sysännyt vastuun aluejohtajille ja on itse piilossa. EU on saanut keskuuteensa diktaattorin, kun Unkarin pääministeri näki tilaisuuden ottaa käsiinsä sen vallan, mitä pöydällä vielä oli jäljellä.

Mutta kuninkaallisillekin löytyy Kuninkaansa ja herroille Herransa. Harvemmassa ovat ne valtionjohtajat, jotka julkisesti uskaltavat tunnustaa olevansa riippuvaisia Jumalan avusta. Tarvitsevansa Häneltä rohkaisua, jotta voisivat aidosti rohkaista omia kansojaan. He tietävät, että emme tarvitse rohkaisua pelkästään tähän hetkeen, vaan vielä enemmän nurkan takana lymyävään kriisin raskaimpaan osaan. Onneksi tämänkin kaltaisia johtajia löytyy.

On laskettu, että Raamatussa on mainittu 365 kertaa “älä pelkää!”. Siis rohkaisu Jumalalta vuoden jokaiselle päivälle. Ja sen Jumala tahtoo osoittaa myös ihan jokaiselle ihmiselle.

On kolmas pyhä karanteenissa. Istahdan tietokoneen ääreen. Kahvimuki on ulottuvilla. Mihinkähän sitä tällä kertaa suunnistaisi sanankuuloon? Kun olen lähes joka viikonloppu ollut jossakin puhumassa ja laulamassa, ei valinnan vaikeuksia juuri tullut. Mutta nyt on koko maailma parin klikkauksen päässä. Kuuluisia puhujia ja loistavia laulajia. Jotain aivan muuta kuin kuunnella omaa, vanhenevan ukon kähinäänsä.

Mutta Jorma: jos tästä koronakriisistä hengeissä selviät, nettikirkosta ei saa muodostua sinulle uutta normaalia. Tuliko selväksi? Sinä tarvitset elävän seurakunnan ympärillesi ja seurakunta tarvitsee myös sinua.

Noin 40 vuotta sitten sain osallistua Markku Helinin extriimimatkoille suureen ja mahtavaan Neuvostoliittoon. Jo rajalla kommunistimiliisi huusi Markulle: “Terve, Jumalan mies”!
Hienompaa tunnustusta uskostaan voi tuskin saada.

Sain nähdä, kuinka ihmisiä kaikista ikäryhmistä tarpoi pakkasessa tuntitolkulla päästäkseen pakkautumaan toisten uskovien kanssa seisomaan tuntikausiksi pienen mökin saunamaiseen tunnelmaan. Sen jälkeen sama polut takaisin kotiin. Se oli todellinen kirkkopäivä, se. Missään vaiheessa en kuullut valituksen sanaa heidän huuliltaan, mutta heidän rukouksiaan en voi unohtaa. Näin karkealle paperille raapustettuja tekstejä Raamatusta. Kitarassa saattoi olla vain neljä kieltä, mutta laulanta veti vertoja satakielelle. Köyhyyttä vailla purnausta, mutta kaiken omansa ja lainaamansa he kattoivat meidän eteemme.

Kaiken tämän keskellä oma uskoni paljastui väljehtyneeksi. Huomasin kaipaavani kipeästi uudistusta, ha heidän rukoustensa alla sain sitä myös kokea.

On kiitoksen arvoista, että nyt näissä pandemian olosuhteissa meille on netin kautta saatavilla hengellistä ruokaa. Jo aikaisemmin olen kirjoittanut, että tarvitsemme kuitenkin hyviä suodattimia. Raamattu on tässä korvaamaton. Se paljastaa kauniiden kulissien kätkemät harhat. Tuttu laulu varoittaa: “Monet laulut meitä johtavat vain harhaan. Laulut tuhannet ne tiestä kertovat”.

En kaipaa uskon sytyttäjäksi kurjia olosuhteita. Samalla tahdon kuitenkin varautua niiden tuloon. Joudumme kohtaamaan sodanjälkeisen ajan toistaiseksi raskaimmat koettelemukset. Mitä tarvitaankaan, ennen kuin ylpeytemme murtuu ja painumme polvillemme etsimään Jumalan apua.
Minua nuo vuosikymmenien takaiset kokemukset valmistavat paremmin tuleviin myrskyihin kuin oman aikamme näyttävyydellä kilpailevat kirkonmenot. Niin laadukkailta ja mukaansa tempaavilta kuin ne näyttävätkin.

Tupakantumppi väärässä paikassa voi aiheuttaa mittaamatonta vahinkoa. Kysy vaikka australialaisilta. Usein katastrofit laitetaan luonnonvoimien oikkujen piikkiin, vaikka todellinen syyllinen löytyisi ihmisten laatimista osoiteluetteloista.

Olisitko vielä vuodenvaihteessa uskonut, että kiista hengityskoneista ja sangen yksinkertaisista kasvomaskeista tulee aiheuttamaan vakavia kiistoja kansakuntien välillä? Että maskeistako, tuskin. Ruoasta, öljystä ja muista luonnonvaroista ehkä. Malta vain, kyllä näidenkin vuoro tulee. Silloin hyytyy viimeinenkin hymy.

Mainituilla hengityskoneilla ja -suojilla on nyt myyjän markkinat. Lähes kaikki valtiot pyrkivät hankkimaan niitä lisää. Hinta tietysti nousee ja toimitusajat venyvät, vaikka akuutti tarve on heti. Toistaiseksi ovat toimitukset jakaantuneet suhteellisen tasapuolisesti.

Reilu viikko sitten setä-Samuli havahtui omaan koronakriisiinsä. Hän otti ja lähti kiireesti tukevan lompakkonsa kanssa ostoksille. Vuoronumerot menivät kerralla uusiksi. Saksan ja Ranskan viranomaiset kertoivat amerikkalaisten tarjonneen välineistä kolmin-nelinkertaista hintaa. Kaikki myyjätahot (pääasiassa kiinalaisia) eivät voineet vastustaa setelitukon tuoksua. Muille sovittuja luovutuksia siirrettiin tuonnemmaksi. Jopa Eurooppaan matkalla olleen toimituksen kurssia käännettiin suureen länteen. Myös Turkki pidätti Espanjan jo maksamat 150 hengityskonetta itselleen (El Mundo 3.4.)

Tämä on esimakua siitä taistelusta, mikä odottaa, kun maailman talousjärjestelmää luisuu vähintäänkin taantumaan (IMF 27.3.) On selvää, että siinä sodassa suuret ottavat omansa. Pienet ja köyhät jäävät jälleen kerran nuolemaan nälkäänsä. Meidänkin naapurissamme majailee suurvalta, joka ei ole tottunut näyttämään vilkkua uudelle kaistalle kääntyessään.

Mitä suuret edellä, sitä pienet perässä. Lähimmillään ilmiön kohtaa tutussa ostarissa. Jos lähden ja “hamstraan” enemmän evästä ja lääkkeitä kuin tämänhetkinen tarve edellyttää, edistän omalta osaltani hintojen nousua ja tavaroiden saatavuusongelmia. Jos tämänkaltaisia “pieniä” vaikuttajia on miljoonia, niin ostoksillamme täytämme äkkiä kokonaisen armaadan valtamerilaivoja.

Kaikkea tällaista saa aikaan paniikki. Se muuten tarttuu virustakin herkemmin. Muistathan sinä, että evankeliumeissa Jeesus kertoi meille näistä tilanteista jo etukäteen (esim. Markus 13). Jos vielä epäilet, Hän sanoi näinkin: “Raamattu ei voi raueta tyhjiin”. (Johannes 10:35)

Koronapandemian on todettu lisäävän eriarvoisuutta. Itse tauti ei sinänsä erottele uhrejaan. Kuten tiedetään, sen hampaisiin kelpaavat yhtä hyvin presidentit ja ministerit kuin kadulla värjöttelevät kodittomatkin. Eriarvoisuus muodostuu siitä, kuinka hätääntynyt yhteiskunta ja liikemaailma reagoivat kriisiin. Valmiiksi köyhät köyhtyvät entisestään, kun taas jotkut rikkaat löytävät tässäkin tilaisuuden kasvattaa massiaan.

Muinainen viisaus on sanonut, että tosi köyhällä ei ole aikaakaan. Kun muistelee tehokkuutta ihannoivaa lähihistoriaa, niin tuolla mittarilla mitattuna suuri osa meistä on kuulunut köyhälistöön. Mediaa seuratessa ei voinut olla toteamatta, että kaikilla oli kiire eikä aika tahtonut silti riittää.

Sitten yhtenä päivänä todettiin yhteiskunnan luiskahtaneen vikasietotilaan. Äkkiä suurella kansanosalla oli aikaa enemmän kuin tahtoisikaan. Muinaisen viisauden asteikolla olemme äkkirikastuneet.

Vaikka pelko tartunnasta kummittelikin takaraivossa, tuntui aikamiljonäärin osa aluksi lokoisalta. Kyllähän tämä tästä. Mutta annas olla, muutaman ajansiivun jälkeen tuppasivat katalat ajatukset seuralaisiksi. Jopa ihan petikavereiksi yötä valvottamaan. Mitenkähän tässä lopulta käy? Saanko pitää työni? Pystynkö huolehtimaan perheestä ja raha-asioista?

Kiusallisia mietteitä pääsi ennen helposti karkuun. Visaa vain vinkumaan. Kuka leffaan, shoppailemaan tai vaikkapa kapakkaan. Nyt on yhä useammassa paikassa puomi ovella. Ja sitäpaitsi – eihän karanteenista mihinkään lähdetä. Ei muuten, kuin olemalla väärällä tavalla urhea, kuten presidentti sanoi.

Parin viikon aikana on alkoholin myynti lisääntynyt 10%. Se on paljon se, mutta ei riitä sittenkään unohduslääkkeeksi. Krapula iskee lopulta. Itsesyytökset lisäävät mietteiden jätekuormaa, jota on päivä päivältä raskaampaa kiskoa.
Nyt on tullut aika pysähtyä niiden perimmäisten kysymysten ääreen. Olen saanut lukuisia viestejä siitä, että pelko tulevasta yhdessä moninaisten huolien kanssa on pistänyt monet kädet ristiin. Onkin vain yksi paikka, mihin kannattaa nyt paeta: Jeesuksen Kristuksen luokse. Kuule Hänen kutsuaan.

– Tulkaa minun luokseni, kaikki te, jotka teette raskasta työtä ja kannatte taakkoja, niin minä annan teille levon.
Tämä lupaus löytyy sinunkin Raamatustasi (Matteus 11:28). Katso ja lue! Usko ja omista!

Tämä on kyllä tässä vaiheessa ennenaikainen kysymys. Vähän niin kuin lennolla Espanjaan kysyisi samaa samaa lentoemännältä jossakin Ranskan päällä. Mutta täytyy jälleen viitata viisaampiinsa. Talousihmiset ovat nimittäin vähitellen ryhtyneet hahmottelemaan tulevaisuutta koronaviruksen jälkeen. Suuressa maailmassa seuraukset ovat pyörryttäviä. Emme pääse täällä pohjanperilläkään irti niiden vaikutuksista. Mutta katsokaamme lyhyesti oman maamme tilannetta niiden ekonomistien silmälasien lävitse.

Niiden läpi näkee ensiksi sen, että nyt valtion velkamittari pyörii holtittomasti. Se tuntuu kuitenkin siinä mielessä hyvältä, että ihmishenkiä ei nyt mitata rahalla. Presidentti Niinistö sanoi jo kriisin alussa, että “talous on sittenkin vain taloutta, mutta tärkeintä ovat ihmiset ja elämä”. Kustannukset löytyvät kuitenkin edestä, tiedämme sen. Ja kekoa kasvattavat yritysten suorat ja välilliset ongelmat. Ne tarvitsevat omat “hengityskoneensa” selviytyäkseen konkurssiaalloilta. Puhumattakaan yksilöihmisistä, jotka sitten viime talouskriisin ovat velkaantuneet 50% enemmän. Ja mikä pahinta, yhä suurempi osa kohdistuu kulutusluottoihin – kaiken huippuna raskaskorkoiset pikavipit.

Meidän pitäisi kuluttaa – mutta ilman velkaa – pitääksemme yhteiskunnan rattaat pyörimässä. Samalla meidän pitäisi harrastaa säästeliästä ekonomiaa, sillä tilanne saattaa hyvinkin kallistua vielä ahtaammaksi. Kaiken kaikkiaan talouden järkevä suunnittelu on tärkeä osa ratkaisua pyrkiessämme purjehtimaan turvallisille vesille viruksen aiheuttamasta myrskystä.

Olet varmasti tykönäsi ihmetellyt sinäkin sitä, kuinka nano -kokoluokan virus on pystynyt suistamaan koko maailman tasapainosta. Vai onko sitä tasapainoa pitkään aikaan ollutkaan? Tilanne tuntuu edelleen niin uskomattomalta, että täytyy tämän tästä nipistää itseään: onko asiat todellakin tällä tolalla? Näkisimmekö kaikki ihmiset sittenkin vain painajaisunta?

Karujen näkymien keskellä kristityn rauha kuitenkin kestää. Hän tietää, että kaikkein raskaimmat velat on kuitenkin maksettu. Ristinpuulla kallisti Vapahtaja runnellun päänsä huokaisten: “Se on täytetty”. Sitten Hän antoi henkensä koko ihmiskunnan syntivelkojen sovitukseksi(1.Joh.2:2). Ja uskokoon maailman kaikki tuomaatkin, että Hänen aikaansaamansa ja syntejänsä katuvalle uskovalle antamansa rauha ei ole mielikuvituksen tai minkään hurskauden harjoituksen tuottamaa illuusiota. Se on Jeesuksen antama lahja, joka pitää elämässä ja kuolemassa.

“Maksettu on velkani mun. Ylistys olkoon ristiinnaulitun!”

Tämän päivän Hesarissa oli laaja kuvaus karanteenin todennäköisistä vaikutuksista meihin. Huomasin, että toissapäiväinen kirjoitukseni osui eristyksen aikajanalla juuri sopivaan ajankohtaan. Psykologian professori Marko Elovainio kertoi näin: “Tilanteen pitkittyessä vaarana on, että ihmiset eivät enää noudata rajoituksia niin halukkaasti – varsinkaan, jos he kokevat, että tilanne ei ole heille itselleen kovin vaarallinen”.

Tuota vaihetta ovat edeltäneet kuherruskuukausi ja reaktiovaihe. Ensiksi ihminen saattaa hurmaantua. “Jee! Nyt saa vihdoin olla kotona – minähän rakastan yksinoloa.” Mutta sen jälkeen padotut tunteet pulpahtavat pintaan. “Huoli alkaa kasvaa ja todellisuus lyö päälle: tässähän onkin vakavasta asiasta kysymys.”

Meillä on nyt pari viikkoa takana. Jumala tietää, paljonko siintää edessä. Tilannekuva muuttuu päivässä. Vielä viime viikolla amerikkalaiset uneksivat rajoituksista vapaasta pääsiäisestä. Tänään arveltiin liikkumisrajoitusten kestävän hyvinkin heinäkuulle ja kuolleita kertyvän vähintään 100 000. Viime viikolla meikäläinen asiantuntija sanoi, että “nyt on aika pelotella”. Oikein ymmärrettynä tämä tarkoittaa sitä, että teroitamme itsellemme ja toisillemme karanteenin ja hygianian ehdottomuutta.

Nyt on akuutti kriisi päällä. Se on vakavaa. Uskokaa: se on erittäin vakavaa. Mitä sitten seuraakaan, kun/jos pääsemme irti. Niin, löytyykö sitä entistä mistä pitäisi jatkaa? Se on kuitenkin vielä monen blogin takana.

Ei – en tiettävästi ole saanut tartuntaa. Ainakaan vielä. Yllätyksistä puhuttaessa kaikki odottavat nyt jotakin negatiivista. Tulet pettymään. Tästä ylläristä ei löydy mitä revitellä.

Kaiken rutiinin ja ajoittaisen voimattomuuden hetkinä on ensinnäkin lupa haaveilla. Kyllä totuus herättää aikanaan. Mutta tuhansien kanssa voi antaa mielikuvituksen lentää(ei kai juuri mikään muu enää lintujen lisäksi lennäkään) aikaan “sitten, jos, kun(tai pitäiskö sanoa tässä tapauksessa ´kun,jos´)”. Eli aikaa koronavirus rokotteen vankilassa. Mitä silloin haluttaisikaan tehdä? Jos Jumala sellaisen ajan suo, niin jonkin aikaa saattaa meno olla villiä kuin lehmillä kevätlaitumella. Silloin minä ainakin aion vetäytyä vapaaehtoiseen karanteeniin.

Eihän noissa valveunissa mitään yllättävää ollut. Eipä ei. Mutta siinä taitaa olla, että täällä erämailla oli monella tavalla kiireinen päivä. Tosi yllättävää, kun näissä olosuhteissa huomaa olevansa todellinen “multitaskaaja”. Kuvitelepa sinä, mitä kummaa se mahtaisi tarkoittaa.

Hyvää yötä!

Alkaa olla pari viikkoa mittarissa tätä karanteeniaikaa. Huushollin nurkat ovat jotenkin työntymässä päälle. Aviosiipan uurteetkin ovat nousseet näkösälle. Ilmapiirissä on sähköä kuin urheilukilpailuissa. Mitähän vielä on tulossa? Erikoisesti käy sääli lapsiperheitä. Kaikki oma ja lainattu kekseliäisyys on tarpeen, että kahlittu energia ei purkaudu tulivuoren lailla kotoväen silmille. Eikä muutenkaan yksinäisyyden painamalla vanhuksella ole hääppöinen osa.

Korona on tiedostamassa tämän turnausväsymyksemme. Se odottaa hetkeä, jolloin ryhtyisimme koettelemaan rajojamme. Kun nyt on mennyt näin hyvin, niin kaipa tässä voin piipahtaa hieman ostarissa. Ihan vähän vaan – ja kaiken lisäksi vielä hiljaiseen aikaan. Ja jumppakaveritkin kosiskelevat lenkille. Eihän siinä mitään, kun säilytämme turvaetäisyydet. Ja jos tenavillekin soisi yhden kaveri-illan. Saisi omat hermotkin levätä muutaman tunnin.

Siitä se alkaa niinkuin tupakkalakko päättyy. Samaan aikaan kun tiedot viruksesta täsmentyvät. On huomattu, että se kykeneekin melkoisiin loikkiin ihan hengitysilman saattelemana. Ja mitä nuoremmista on kysymys, sitä yleisempää on taudin kantaminen täysin oireettomana. Jonkun vanhemman kohtaloksi.

Muitakin sudenkuoppia ilmenee. Päättäjien toiminta herättää yhä useammin kritiikkiä. Uudenmaan rajoitustoimet ovat jakamassa kansaa meihin ja heihin. Syytöksiä alkaa lennellä tiheämmin.

Nyt kaikki joukolla jäätä särkemään! Ja palasia voisi sovitella kukin omaan hattuunsa. Sopivasti viljelty huumori auttaa. Meidänhän ei loppujen lopuksi tarvitse muuta kuin olla kotona. Ja tietysti taputtaa ainakin sydämissämme heille, jotka oman työpanoksensa kautta ja terveytensä uhalla pitävät yhteiskunnan välttämättömiä elintoimintoja vireillä. Ja valmistautuvat tarpeen tullen hoitamaan meitäkin.

Olen tehtaillut tätä korona -päiväkirjaa siis parisen viikkoa ja nyt haasteen edessä. Lukuisat henkilöt ovat kehottaneet minua siirtämään kirjoitukseni toiselle foorumille – tai jopa puhumaan ne. Jälkimmäiseen en aivan sovinnolla taivu. Mutta pitkän pyristelyn jälkeen olen avannut Facebook -tilin. Kerron sitten, jos muutos on tapahtumassa. Se on tässäkin asiassa rukouksen paikka.

Henkisyys on nyt muotia. Puhutaan henkisistä arvoista. Jokainen vähänkin sivistynyttä esittävä ihminen väittää omaavansa henkisiä arvoja. Mutta mitä sitten loppujen lopuksi ovat?

Henkisyyden rajapaalut ovat niin lavealla, että ne sulkevat piiriinsä melkein mitä vain. Ollakseen henkinen ihmisen ei tarvitse uskoa eikä liittyä mihinkään. Riittää, kun sanoo arvostavansa henkisiä asioita. “Vaikka länsimaat maallistuvat – tai ehkä juuri siksi -, ihmisillä on yhä suurempi tarve henkisyydelle. Koronatilanteen vuoksi henkisyydelle voi olla tarvetta enemmän kuin aikoihin.” Tämä ei ole Amigon lausunto. Havainnoitsija on emeritusprofessori Timo Airaksinen.

Lisäksi professori osoitti meille kadun ihmisille henkisyyden paikan. “Henkisyys on uskoa ihmiseen. Hengellisyys on uskoa Jumalaan.” Tämä on syytä meidän painaa mieleen. Kun vastassa oleva näkymätön vihollinen on lyömässä koko maailman polvilleen, niin mihin olisi syytä ankkuroida uskonsa?

Annetaan henkisyydelle taiteiden ja filosofian verran tilaa. Lienee yhteistä maata sekin, että yhteisen vihollisen edessä rakennamme luottamusta kaikkien ihmisten kesken. Sehän on mitä suuremmin myös hengellisyyden arvoja. Mutta usko ihmiseen ihmistä suurempien ongelmien ratkaisijana on oikotie pettymyksiin.

Raamattu kertoo meille(Apt.17), kuinka sen ajan Ateenassa oli jumalia joka lähtöön. Ihmiset luulivat olevansa hengellisiä etsien samalla vastauksia henkisyyden keinoin. Apostoli Paavali antoi tilanteesta diagnoosin: “Ei Hän(Jumala) ole ihmiskäsin palveltavissa, ikään kuin Hän tarvitsisi jotakin, Hän, joka itse antaa kaikille elämän, hengen ja kaiken muun, Hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta ja asettanut kansat asumaan kaikkialla maan päällä. Hän on säätänyt ihmisille määräajat ja asumisen rajat, jotta HE ETSISIVÄT JUMALAA, JOS EHKÄ HAPUILEMALLA LÖYTÄISIVÄT HÄNET”(Apt.17:25-27).

Enemmän kuin henkisiä elämyksiä ihminen tarvitsee hengellisen elämän, jonka yksin Raamatun Jumala voi antaa. Ja – professorin laustta mukaellen -, “Koronaviruksen vuoksi hengellisyydelle on tarvetta enemmän kuin aikoihin”. Raamattu neuvoo ainoan oikean tien Jumalan yhteyteen. Kun ihminen vilpittömästi omana itsenään tulee Kristuksen luokse, vaihtuu hapuilu löytämisen iloon. Jeesus lupasi: “Jokainen, jonka Isä antaa minulle, tulee minun luokseni. Ja sitä, joka tulee minun luokseni, minä en ikinä heitä ulos”(Joh.6:37)

Maratoonin viimeinen kymppi. Tai taistelu vaikean sairauden kynsissä. Molemmissa houkutus luovuttaa kasvaa kasvamistaan. Mainosmiehillä(miksei naisillakin) ei edes taivas ole ilmaisuiden kattona. Raju kilpailu on siirtänyt lupausten antamisen kauas astraalimaailmaan. Luin äsken automainoksen, joka minusta ampui omaan jalkaansa väittäessään, että “luja tahdonvoima voi viedä sinut juuri niin pitkälle, kuin haluat mennä”. Siis kun auto pettää, sinä senkun jatkat mummolaan puhtaalla tahdonvoimalla. Tässä tapauksessa ainakin ilman fossiilisia päästöjä.

Tiedetään. Kyllä tahtoa tarvitaan joka päivä. Lujaakin tahtoa. Jos lakkaamme tahtomasta, typistyy elämän ympyrät ilman koronaakin. Vastapoolina ovat tahtojen taistelut. Liioin niistä ei jää jälkipolville hyödyllisiä rakennuspuita. Sirpaleita senkin edestä. Oman tahdon kanssa pärjäämistä kutsutaan elämänviisaudeksi. Puhukoon esimerkki epäilijälle. Kun kaksi huonoissa väleissä olevaa miestä kohtasivat polulla, tokaisi toinen: “Ja minähän en hulluja väistä”! Toinen astui syrjään ja vastasi: “Minä kyllä väistän”.

No – lopun kirjoitustani pyrin omistamaan tahdonvoiman parhaille puolille. Ainakin niin tahdon. Mutta ennen sitä huomautus. Rehellinen vilkaisu taustapeiliin kertoo, että jokaikinen meistä on joutunut tahdonvoimansa pettämäksi. Älä siis luota liikaa tahtosi voimaan. Pässillä on vahvemmat sarvet kuin sinulla.

Juuri nyt jokaisen tahto on kuitenkin tarpeen. Joudumme tekemään, jättämään tekemättä ja sietämään asioita joita – totta vieköön – emme tahdo. Mutta juuri nyt meidän vaikka tahdonvoimamme rippeillä suostumaan kaikkia sitoviin ohjeisiin ja rajoituksiin. Eräs koronapotilaita hoitanut lääkäri sanoi, että jokainen osastolla ollut on nähnyt, kuinka kurjasta taudista on kysymys. Kukaan ei sellaista tahtoisi saada itselleen tai kenellekään, josta vähänkin välittää. Olemme tässä pitkässä taistelussa vasta alkuvaiheessa. Siksi jokaisen on alistettava oma tahtonsa sen toteuttamiseen, ettei oman käyttäytymisensä kautta saata ketään toista tai itseänsä tartunnalle alttiiksi. Siksi ensimmäinen tahdottava asia on.

PYSY KOTONA AINA KUIN SE VAIN ON MAHDOLLISTA. Poikkeuksia et määrittele sinä enkä minä. Tämän ohjeen noudattaminen on TAHDON asia. Me pystymme siihen, jos…

Tahdomme ottaa vastaan Jumalan lahjoittama apu. Vaikka Jumala antoi tänäänkin auringon nousta kieltäjille siinä kuin uskovillekin, varsinainen suojeleva apupaketti annetaan sitä vilpittömästi tahtoville. Sen tärkein osa on avuntarpeen tunnustaminen. Jokainen ihminen tarvitsee pelastusta, vielä koronan jälkeenkin. Se vastaanotetaan tahdon ratkaisulla: “Kaikille, jotka ottivat Hänet(Jeesus) vastaan, Hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi. Kaikille, jotka uskovat Hänen nimeensä”(Joh.1:12). Kun me tunnustamme katuen syntisyytemme, Jumala TAHTOO antaa meille anteeksi. Hän TAHTOO pelastaa meidät paljon muustakin kuin koronasta. Ennen muuta synneistämme, mikä on koronaakin tappavampi virus.

Tällaisia hienoja lupauksia Jumala TAHTOO meille uskon kautta lahjoittaa – kuten tuon uskonkin. Ja yhdestä asiasta voimme olla sataprosenttisen varmoja: Jumalan TAHDONVOIMA pitää.